Viimeinen viikko on ollut vaikea.
Outo juttu tämä lapsettomuus. Juuri kun saa päähänsä, että maailma on täynnä mahdollisuuksia ja tulevaisuus on toivoa täynnä, tulee samantien ryminällä alas.
Elämässäni ei ole tapahtunut mitään ikävää. Kaikki tapahtuu vain pään sisällä. Kuinka paljon itkua ja surua voikaan ihminen kantaa sisällään?
Alakulooni on syy nimeltä kuukautiskierto, mutta sen tajuaminen ei tee päiviä helpommaksi.
Tällä viikolla olen viettänyt aikaa kivojen ihmisten kanssa. Muiden seurassa voi nauraa ja iloita, vaikka sisälle sattuu. Suru menee piiloon iloisen maskin alle. Ja vaikka hymyilee ja nauraa, voi sisällään itkeä.
Yksin ollessani olisin halunnut vain itkeä. Itkeä voi aamulla ennen töihin menoa ja illalla ennen nukahtamista. Kaikki se tyhjyys! Kuinka merkityksetöntä elämä voikaan olla.
Jouduin tekemään raskaustestin nyt kierron päätteeksi. Lapsettomuuslääkärin suosituksesta olen käyttänyt lugesteroneja nyt tässä luomukierrossakin. Hieman yllättävästi tällä kertaa vuoto on pysynyt pois pelkillä lugesteroneilla, hieno juttu sinänsä. Samalla lugesteroni saattaa olla syy normaalia mollivoittoisempiin ajatuksiini - jokainen kuukausi ei ole näin vaikea.
Raskaustesti oli tietysti negatiivinen. Tulos ei tietenkään ollut maailman suurin pettymys, onnistumisen todennäköisyys olisi ollut ehkä yksi miljoonasta. Yhtäkkinen luomuplussa olisi ollut jotain täysin käsittämätöntä.
Tänään alkoivat kuukautiset, joten pian pitäisi helpottaa. Luvassa on vain tätä hetkeä positiivisempia ajatuksia suunnilleen seuraavat kolme viikkoa.
Tiedän, että onnellisuus on vain päätös. Siksikin oma olo on typerä. Piehtaroin omassa ankeudessani enkä tosissaan edes yritä olla onnellinen.
Juuri nyt olen vain hemmetin huono tekemään hyviä päätöksiä.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
keskiviikko 19. marraskuuta 2014
Valtava follikkeli
Minusta 14 mm follikkeli on valtava.
Valtavuudessaan se on samalla valtava ilon aihe. Yhden päivän pelastus jopa!
Tämä vaatii ehkä selityksen.
Niinkuin viime viikolla kirjoittelin, viime viikon ultrassa lääkäri löysi 14.3mm kokoisen follikkelin kasvamasta munasarjoissa. Luonnollisessa kierrossa. Ja kiertopäivänä 10.
Tuo on isompi kuin yksikään koskaan aiemmin! Siis luonnollisessa kierrossa. Lääkekierrot on sitten toki asia erikseen.
Yleensä tarina on ollut tämä: munarakkulat on pieniä ja vaste hormonilääkitykselle huono. Rakkulat ei kasva riittävän hyvin, ovat liian pieniä. Tarvitaan enemmän hormoneita. Sitten ne kasvavat, mutta ovat laadultaan vähän huonoja. Parempiakin voisivat olla.
Ja nyt munasarjoista löytyi yhtäkkiä valtava munarakkula! Ei mikään pieni 7mm kasvatusyritys vaan ihan oikea vakavastiotettava munarakkula. Mahtavaa.
Ja mahtavuus jatkuu: lauantaina sain ovulaatiotestiin positiivisen tuloksen. Sellaisen kuvista tutun hymynaaman. Ekaa kertaa ikinä.
Olen ehkä hieman höpsö, mutta olen ollut aivan fiiliksissä näistä kahdesta asiasta. Samalla olen ollut ylpeä. Minun kroppani on saanut aikaan jotain ihan oikeaa. Ilman hormoneita, ihan itse.
Voisiko olla, että kroppani toimisi pikkuriikkisen paremmin?
Voisiko olla, että ne kaikki vitamiinit, joita olen popsinut, olisivat vaikuttaneet johonkin?
Kun isommat ilonaiheet ovat vähissä, voi iloita pienistä - oli se ilonaihe sitten vaikkapa vain millimetrien kokoinen asia.
Valtavuudessaan se on samalla valtava ilon aihe. Yhden päivän pelastus jopa!
Tämä vaatii ehkä selityksen.
Niinkuin viime viikolla kirjoittelin, viime viikon ultrassa lääkäri löysi 14.3mm kokoisen follikkelin kasvamasta munasarjoissa. Luonnollisessa kierrossa. Ja kiertopäivänä 10.
Tuo on isompi kuin yksikään koskaan aiemmin! Siis luonnollisessa kierrossa. Lääkekierrot on sitten toki asia erikseen.
Yleensä tarina on ollut tämä: munarakkulat on pieniä ja vaste hormonilääkitykselle huono. Rakkulat ei kasva riittävän hyvin, ovat liian pieniä. Tarvitaan enemmän hormoneita. Sitten ne kasvavat, mutta ovat laadultaan vähän huonoja. Parempiakin voisivat olla.
Ja nyt munasarjoista löytyi yhtäkkiä valtava munarakkula! Ei mikään pieni 7mm kasvatusyritys vaan ihan oikea vakavastiotettava munarakkula. Mahtavaa.
Ja mahtavuus jatkuu: lauantaina sain ovulaatiotestiin positiivisen tuloksen. Sellaisen kuvista tutun hymynaaman. Ekaa kertaa ikinä.
Olen ehkä hieman höpsö, mutta olen ollut aivan fiiliksissä näistä kahdesta asiasta. Samalla olen ollut ylpeä. Minun kroppani on saanut aikaan jotain ihan oikeaa. Ilman hormoneita, ihan itse.
Voisiko olla, että kroppani toimisi pikkuriikkisen paremmin?
Voisiko olla, että ne kaikki vitamiinit, joita olen popsinut, olisivat vaikuttaneet johonkin?
Kun isommat ilonaiheet ovat vähissä, voi iloita pienistä - oli se ilonaihe sitten vaikkapa vain millimetrien kokoinen asia.
perjantai 14. marraskuuta 2014
Uutta toivoa 150:llä eurolla
Enpäs osannut odottaa tällaista tilannetta tulevaksi.
Pari viikkoa sitten tein jälleen kerran raskaustestin ja jälleen kerran petyin: ei raskaana.
Kaikenlaista pientä on tapahtunut parin viikon aikana oman pääkopan sisällä. Ja nyt olen jälleen kerran täynnä toivoa ja uskoa tulevaisuuteen.
Välillä mietin, olenko ihan hölmö.
Miten kummassa ihminen jaksaakin nostaa aina uusien pettymysten jälkeen pään pystyyn ja kulkea kohti uusia yrityksiä? Eikö neljä alkionsiirtoa pitäisi jo riittää kertomaan, että helppoa hommaa tämä ei ole eikä tule olemaan?
Hassu optimisti on taas nostanut minussa päätään. Kyllä se sitten seuraavalla kerralla. Seuraava kerta on erilainen. Tulee uusi yritys ja tällä kertaa tilanne on niin paljon parempi!
Seuraavaa kertaa ajatellen kasasin tällä viikolla jälleen kerran kaikki lääkärinkertomukset, verikoetulokset ja hoitosuunnitelmat yhteen läjään.
Tapasimme yksityisen lapsettomuusklinikan lääkärin. Ja mikä ihana lääkäri tuo olikaan!
Juttelutuokion päätteeksi uskoin, että on vain ajan kysymys, koska olen raskaana. Sillä kaikki isoimmat asiat ovat kunnossa. Sanoi lääkäri.
Munasarjat toimivat. Ei ole ylipainoa. Ei ole viitteitä endometrioosista. Munasarjoissa näkyi 14mm munasolu kasvamassa ja useita pienempiä odottelemassa vuoroaan. Hedelmöittyminen onnistuu hyvin. Kaikki labrakoetulokset näyttivät olevan ok. En ole liian vanha, vaan olen suorastaan Nuori. Ja kaiken lisäksi olen jo kerran onnistunut tulemaan raskaaksi!
Käynnin aikana lääkäri sai minut myös uskomaan, että luomuraskaus on meillä ihan todellinen vaihtoehto. Meillä, joilla yritystä on takana yli neljä vuotta ja luomuajatukset on haudattu jo kauan aikaa sitten. Seksiä on jo pitkään harrastettu ihan muista syistä, ei lapsentekomielessä.
Miten hassu lääkärikäynti.
Emme aloita nyt hoitoja yksityisellä. Pitkän kaavan mukaisia hoitoja ei ehdittäisi tekemään ennen joulua. Odotamme luultavasti vuoroamme julkisella.
150 euroa meni tyhjään. Silti olen sitä mieltä, että tuo lääkärivisiitti oli joka pennin arvoinen. Koko raha tuli käytetyksi uuteen toivoon.
Käynnin jälkeen ostin kaupasta ovulaatiotestin. Minä, joka en ole koskaan onnistunut saamaan ovulaatiota testillä näkyviin.
En ole onnistunut edelleenkään. Vaikka ovulaation pitäisi olla jo tullut. En silti ole menettänyt tätä uudesti syntynyttä uskoani.
Sillä meidän tilanteestamme ei kuulemma kannata olla ollenkaan huolissaan.
Nyt keskitytään luomupuuhiin.
Pari viikkoa sitten tein jälleen kerran raskaustestin ja jälleen kerran petyin: ei raskaana.
Kaikenlaista pientä on tapahtunut parin viikon aikana oman pääkopan sisällä. Ja nyt olen jälleen kerran täynnä toivoa ja uskoa tulevaisuuteen.
Välillä mietin, olenko ihan hölmö.
Miten kummassa ihminen jaksaakin nostaa aina uusien pettymysten jälkeen pään pystyyn ja kulkea kohti uusia yrityksiä? Eikö neljä alkionsiirtoa pitäisi jo riittää kertomaan, että helppoa hommaa tämä ei ole eikä tule olemaan?
Hassu optimisti on taas nostanut minussa päätään. Kyllä se sitten seuraavalla kerralla. Seuraava kerta on erilainen. Tulee uusi yritys ja tällä kertaa tilanne on niin paljon parempi!
Seuraavaa kertaa ajatellen kasasin tällä viikolla jälleen kerran kaikki lääkärinkertomukset, verikoetulokset ja hoitosuunnitelmat yhteen läjään.
Tapasimme yksityisen lapsettomuusklinikan lääkärin. Ja mikä ihana lääkäri tuo olikaan!
Juttelutuokion päätteeksi uskoin, että on vain ajan kysymys, koska olen raskaana. Sillä kaikki isoimmat asiat ovat kunnossa. Sanoi lääkäri.
Munasarjat toimivat. Ei ole ylipainoa. Ei ole viitteitä endometrioosista. Munasarjoissa näkyi 14mm munasolu kasvamassa ja useita pienempiä odottelemassa vuoroaan. Hedelmöittyminen onnistuu hyvin. Kaikki labrakoetulokset näyttivät olevan ok. En ole liian vanha, vaan olen suorastaan Nuori. Ja kaiken lisäksi olen jo kerran onnistunut tulemaan raskaaksi!
Käynnin aikana lääkäri sai minut myös uskomaan, että luomuraskaus on meillä ihan todellinen vaihtoehto. Meillä, joilla yritystä on takana yli neljä vuotta ja luomuajatukset on haudattu jo kauan aikaa sitten. Seksiä on jo pitkään harrastettu ihan muista syistä, ei lapsentekomielessä.
Miten hassu lääkärikäynti.
Emme aloita nyt hoitoja yksityisellä. Pitkän kaavan mukaisia hoitoja ei ehdittäisi tekemään ennen joulua. Odotamme luultavasti vuoroamme julkisella.
150 euroa meni tyhjään. Silti olen sitä mieltä, että tuo lääkärivisiitti oli joka pennin arvoinen. Koko raha tuli käytetyksi uuteen toivoon.
Käynnin jälkeen ostin kaupasta ovulaatiotestin. Minä, joka en ole koskaan onnistunut saamaan ovulaatiota testillä näkyviin.
En ole onnistunut edelleenkään. Vaikka ovulaation pitäisi olla jo tullut. En silti ole menettänyt tätä uudesti syntynyttä uskoani.
Sillä meidän tilanteestamme ei kuulemma kannata olla ollenkaan huolissaan.
Nyt keskitytään luomupuuhiin.
torstai 30. lokakuuta 2014
Ja sitten se testin tulos
Heippa.
Olen ollut ikävä ihminen ja pimittänyt teiltä tietoa jo pitkään.
Tein raskaustestin jo eilen aamulla. Haluatte varmaankin kuulla, miten testissä kävi.
No, sanotaan vaikkapa niin, että mikään ei muuttunut.
Testi oli negatiivinen.
Tulos ei ollut yllättävä, mutta tottakai olin pettynyt. Niinkuin myös mieheni oli pettynyt, ehkä jopa enemmän kuin minä. Perseestähän tämä on.
Nyt on neljä alkionsiirtoa takana. Yhdestä olen saanut positiivisen raskaustestituloksen, joten onnistumisen todennäköisyys minun alkionsiirroista on tällä hetkellä 25%.
Olen kai onnekas. Olen kerran tullut raskaaksi, joten pitäisi uskoa, että se voi tapahtua toisenkin kerran.
Olemme pohtineet jatkoa ja laskeneet säästöjämme. Kertoisipa joku, kuinka kauan tätä vielä jatkuu. Riittäisikö yksi yritys julkisella? Vai riittäisikö yksi yritys yksityisellä? Tai kaksi yritystä yksityisellä? Vai lahjasoluhoito tuplahinnalla? Vai kannattaisiko säästää myös adoptiokustannuksiin? Vai olemmeko väsyneet koko hommaan ja hylänneet ajatuksen lapsesta jo kauan ennen kuin adoptiojonoon päästäisiin?
Pakkanen on tyhjä, joten nyt on taas puhdas paperi edessä. Tulevaisuus täynnä vaihtoehtoja siis.
Olen ollut ikävä ihminen ja pimittänyt teiltä tietoa jo pitkään.
Tein raskaustestin jo eilen aamulla. Haluatte varmaankin kuulla, miten testissä kävi.
No, sanotaan vaikkapa niin, että mikään ei muuttunut.
Testi oli negatiivinen.
Tulos ei ollut yllättävä, mutta tottakai olin pettynyt. Niinkuin myös mieheni oli pettynyt, ehkä jopa enemmän kuin minä. Perseestähän tämä on.
Nyt on neljä alkionsiirtoa takana. Yhdestä olen saanut positiivisen raskaustestituloksen, joten onnistumisen todennäköisyys minun alkionsiirroista on tällä hetkellä 25%.
Olen kai onnekas. Olen kerran tullut raskaaksi, joten pitäisi uskoa, että se voi tapahtua toisenkin kerran.
Olemme pohtineet jatkoa ja laskeneet säästöjämme. Kertoisipa joku, kuinka kauan tätä vielä jatkuu. Riittäisikö yksi yritys julkisella? Vai riittäisikö yksi yritys yksityisellä? Tai kaksi yritystä yksityisellä? Vai lahjasoluhoito tuplahinnalla? Vai kannattaisiko säästää myös adoptiokustannuksiin? Vai olemmeko väsyneet koko hommaan ja hylänneet ajatuksen lapsesta jo kauan ennen kuin adoptiojonoon päästäisiin?
Pakkanen on tyhjä, joten nyt on taas puhdas paperi edessä. Tulevaisuus täynnä vaihtoehtoja siis.
maanantai 27. lokakuuta 2014
Piinapäivä 11: mitä jatkossa?
En aikonut kirjoittaa tänään mitään. Jouduin kuitenkin tilanteeseen, jossa joudun odottamaan paikallani, enkä juuri tällä hetkellä pysty tekemään mitään hyödyllistä.
Lähimpänä hyödyllistä on blogin kirjoittaminen. Siispä kirjoitan.
Tänään on piinapäivä numero 11. Raskaustesti kertoisi luultavasti jo totuuden, mutta toistaiseksi en ajatellut kiirehtiä.
Testi keskiviikkona tai torstaina kuulostaa hyvältä.
Jos testi on negatiivinen, täytyy päättää jatkosuunnitelmat.
1) Pitäisikö odottaa kolmatta IVF-hoitoa julkisella klinikalla? Tuo toteutuisi joskus keväällä, jolloin voisimme saada vauvan aikaisintaan joulukuussa 2015. Positiivisena puolena yksityistä pienemmät kustannukset ja se, että nyt ehtisi vielä valmistelemaan munasoluja sen kolmen kuukauden kehittymisajan. Olettaen siis, että vielä löytyy jotain tapoja munasolujen laadun parantamiseksi. Mutta odottavan aika on pitkä ja ehkä-vauva joulukuussa 2015 tuntuu tuskaisen kaukaiselta.
2) Pitäisikö mennä heti samantien yksityiselle hoitoon? Tuo on kallista, mutta ainakin pääsisi heti eteenpäin. Meillä on säästöjä tarvittava määrä, mutta rahalle olisi varmasti käyttöä myöhemminkin. Ja entä jos munasolujen laatu on taas huono? Olisiko kuitenkin parempi parannella niitä ensin esimerkiksi DHEA-hormoneilla sen kolmen kuukauden ajan? Tai entä jos rahoja tarvittaisiinkin myöhemmin lahjasoluhoitoihin?
3) Vai pitäisikö noudattaa funktionaalisen lääkärini vinkkejä, joka kannatti kaiken mahdollisen testausta? Eli varmistuttaisiin siitä, että kehossani on kaikki ok raskautumista varten. Tämäkin tarkoittaa rahanmenoa. Veikkaan, että lasku kaiken-mahdollisen testauksesta olisi lähemmäs 1000€. Tuo on tietysti pikkusumma verrattuna lapsettomuushoitoihin yksityisellä.
Ilman lisätestejä tiedetään jo, että:
Te, ihanat lukijani, olette kaikki parhaita lapsettomuusasiantuntijoita. Te tiedätte, miltä tämä tuntuu. Pohditte samoja asioita päivästä toiseen.
Olisi mukava kuulla kommenttejanne.
Mitä mieltä olette? Mitä itse tekisitte, jos olisitte siinä, missä itse olen nyt?
Lähimpänä hyödyllistä on blogin kirjoittaminen. Siispä kirjoitan.
Tänään on piinapäivä numero 11. Raskaustesti kertoisi luultavasti jo totuuden, mutta toistaiseksi en ajatellut kiirehtiä.
Testi keskiviikkona tai torstaina kuulostaa hyvältä.
Jos testi on negatiivinen, täytyy päättää jatkosuunnitelmat.
1) Pitäisikö odottaa kolmatta IVF-hoitoa julkisella klinikalla? Tuo toteutuisi joskus keväällä, jolloin voisimme saada vauvan aikaisintaan joulukuussa 2015. Positiivisena puolena yksityistä pienemmät kustannukset ja se, että nyt ehtisi vielä valmistelemaan munasoluja sen kolmen kuukauden kehittymisajan. Olettaen siis, että vielä löytyy jotain tapoja munasolujen laadun parantamiseksi. Mutta odottavan aika on pitkä ja ehkä-vauva joulukuussa 2015 tuntuu tuskaisen kaukaiselta.
2) Pitäisikö mennä heti samantien yksityiselle hoitoon? Tuo on kallista, mutta ainakin pääsisi heti eteenpäin. Meillä on säästöjä tarvittava määrä, mutta rahalle olisi varmasti käyttöä myöhemminkin. Ja entä jos munasolujen laatu on taas huono? Olisiko kuitenkin parempi parannella niitä ensin esimerkiksi DHEA-hormoneilla sen kolmen kuukauden ajan? Tai entä jos rahoja tarvittaisiinkin myöhemmin lahjasoluhoitoihin?
3) Vai pitäisikö noudattaa funktionaalisen lääkärini vinkkejä, joka kannatti kaiken mahdollisen testausta? Eli varmistuttaisiin siitä, että kehossani on kaikki ok raskautumista varten. Tämäkin tarkoittaa rahanmenoa. Veikkaan, että lasku kaiken-mahdollisen testauksesta olisi lähemmäs 1000€. Tuo on tietysti pikkusumma verrattuna lapsettomuushoitoihin yksityisellä.
Ilman lisätestejä tiedetään jo, että:
- Munasoluni ovat hieman huonolaatuisia (syy tuntematon)
- Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta (lääkkeet on, mutta aina lääkkeet eivät välttämättä korjaa tilannetta oikealla tavalla)
- Progesteronini on luonnostaan liian alhainen ja kuukautiset alkavat liian aikaisin, mutta tuo näyttää olevan hallinnassa lugesteron + zumenon -kombinaatiolla.
Te, ihanat lukijani, olette kaikki parhaita lapsettomuusasiantuntijoita. Te tiedätte, miltä tämä tuntuu. Pohditte samoja asioita päivästä toiseen.
Olisi mukava kuulla kommenttejanne.
Mitä mieltä olette? Mitä itse tekisitte, jos olisitte siinä, missä itse olen nyt?
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Itkupotkuraivari piinapäivien kunniaksi
Zumenonissa ja lugesteronissa on sellainen hauska puoli, että niiden vuoksi nukun huonommin kuin normaalisti. Heräilen yöllä eikä uni ole niin syvää kuin tavallisesti.
Olin nukkunut huonosti ehkä viisi yötä putkeen. Väsytti himskatin paljon. Oli kiire ja stressasin työjuttuja. Ja sitten menin viettämään aikaa ihmisten kanssa, joilla kaikilla muilla on lapsia - ja tottakai jossain vaiheessa keskustelu siirtyi lasten toilailuihin.
Kun pääsin kotiin (väsyneenä, kiireisenä ja töistä stressaantuneena), tuntui, ettei mistään tule ikinä mitään. Että koko maailma kaatuu meidän päälle, kun kaikki muut ihmiset saavat suunnitella elämäänsä ja sitten vain toteuttaa niitä suunnitelmia.
Niinhän se menee. Asetetaan tavoitteet ja sitten määrätietoisesti pyritään niitä kohti. Visualisoidaan tavoite ja sitten otetaan pieni askel kerrallaan, kunnes päästään tavoitteeseen. Yksinkertaista, eikö niin?
Kaikilla muilla on helppoa, ja meillä mikään ei onnistu. Muilla elämä menee eteenpäin, ja meillä se menee enimmäkseen taaksepäin.
En enää tiedä, mitä tapahtui, mutta kaikki nämä pettymyksen tunteet tiivistyivät kotona itkupotkuraivariksi. Ensin sain aikaan valtavan tappelun mieheni kanssa. Kun sitä kesti aikansa, päädyin itkemään miehen kainaloon sitä, kuinka emme ikinä saa lapsia ja kuinka perseestä koko elämä on.
Varsinainen ilonhetki siis piristämässä piinapäiviä.
Tuosta on kulunut nyt muutama päivä. Sen jälkeen olen nukkunut paremmin. Maailma ei tunnu enää ihan niin ankealta paikalta. Meillä on moni asia hyvin.
Edellistä episodia lukuunottamatta olen miettinyt tätä tilannetta melko vähän viime päivinä. Tänään on piinapäivä numero 10. Hetken päästä saan tehdä testin ja nähdä neljännen alkionsiirron tuloksen.
Harmittaa valtavasti, mutta en usko, että olen raskaana. Ei tunnu siltä. Nipistyksiä olen tuntenut mahassa samalla tavalla kuin viime kuussakin, mutta luulen, että ne eivät liity asiaan.
Tyhmää. Toivoisin niin kovasti, että mekin pääsisimme jo lapsellisten puolelle.
Mutta ei hätää. Nyt vaan siis enää 1) visualisoidaan tavoite, 2) asetetaan tavoitteelle päivämäärä, 3) konkretisoidaan mitä sen saavuttaminen vaatii, 4) suunnitellaan välietapit ja 5) otetaan askel kerrallaan ja saavutaan lopulta tavoitteeseen. Helppo homma.
Välillä vaan tuntuu, että siinä vaiheessa, kun me saadaan lapsi, niin elefantitkin lentää.
Olin nukkunut huonosti ehkä viisi yötä putkeen. Väsytti himskatin paljon. Oli kiire ja stressasin työjuttuja. Ja sitten menin viettämään aikaa ihmisten kanssa, joilla kaikilla muilla on lapsia - ja tottakai jossain vaiheessa keskustelu siirtyi lasten toilailuihin.
Kun pääsin kotiin (väsyneenä, kiireisenä ja töistä stressaantuneena), tuntui, ettei mistään tule ikinä mitään. Että koko maailma kaatuu meidän päälle, kun kaikki muut ihmiset saavat suunnitella elämäänsä ja sitten vain toteuttaa niitä suunnitelmia.
Niinhän se menee. Asetetaan tavoitteet ja sitten määrätietoisesti pyritään niitä kohti. Visualisoidaan tavoite ja sitten otetaan pieni askel kerrallaan, kunnes päästään tavoitteeseen. Yksinkertaista, eikö niin?
Kaikilla muilla on helppoa, ja meillä mikään ei onnistu. Muilla elämä menee eteenpäin, ja meillä se menee enimmäkseen taaksepäin.
En enää tiedä, mitä tapahtui, mutta kaikki nämä pettymyksen tunteet tiivistyivät kotona itkupotkuraivariksi. Ensin sain aikaan valtavan tappelun mieheni kanssa. Kun sitä kesti aikansa, päädyin itkemään miehen kainaloon sitä, kuinka emme ikinä saa lapsia ja kuinka perseestä koko elämä on.
Varsinainen ilonhetki siis piristämässä piinapäiviä.
Tuosta on kulunut nyt muutama päivä. Sen jälkeen olen nukkunut paremmin. Maailma ei tunnu enää ihan niin ankealta paikalta. Meillä on moni asia hyvin.
Edellistä episodia lukuunottamatta olen miettinyt tätä tilannetta melko vähän viime päivinä. Tänään on piinapäivä numero 10. Hetken päästä saan tehdä testin ja nähdä neljännen alkionsiirron tuloksen.
Harmittaa valtavasti, mutta en usko, että olen raskaana. Ei tunnu siltä. Nipistyksiä olen tuntenut mahassa samalla tavalla kuin viime kuussakin, mutta luulen, että ne eivät liity asiaan.
Tyhmää. Toivoisin niin kovasti, että mekin pääsisimme jo lapsellisten puolelle.
Mutta ei hätää. Nyt vaan siis enää 1) visualisoidaan tavoite, 2) asetetaan tavoitteelle päivämäärä, 3) konkretisoidaan mitä sen saavuttaminen vaatii, 4) suunnitellaan välietapit ja 5) otetaan askel kerrallaan ja saavutaan lopulta tavoitteeseen. Helppo homma.
Välillä vaan tuntuu, että siinä vaiheessa, kun me saadaan lapsi, niin elefantitkin lentää.
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Voisinko saada hieman raskausoireita, kiitos?
Tänään tuli kuluneeksi kolme päivää alkionsiirrosta.
Kolme päivää!
Missä viipyvät kaikki raskausoireet? Kai nyt jo pitäisi tietää, jos on raskaana?
Voin kuvitella, että tunsin torstaina pari nipistystä. Ja pari nipistystä perjantaina. Ehkä myös yhden nipistyksen sekä eilen että tänään. Kai nyt yhteensä kuusi nipistystä voisi tarkoittaa, että olen raskaana?
Raskausoireet taitavat olla vähän liian paljon toivottu tässä vaiheessa. Mutta voisinko silti saada muutaman sellaisen? Vaikka nyt heti? Ottaisin ne mielelläni vastaan.
Muuten elämä on ollut varsin mukavaa. Positiivisella tavalla kiireistä ja sosiaalista. Kaikki olisi oikein hyvin nyt.
Olisipa vielä muutama raskausoire, tai ainakin se positiivinen testi.
Kolme päivää!
Missä viipyvät kaikki raskausoireet? Kai nyt jo pitäisi tietää, jos on raskaana?
Voin kuvitella, että tunsin torstaina pari nipistystä. Ja pari nipistystä perjantaina. Ehkä myös yhden nipistyksen sekä eilen että tänään. Kai nyt yhteensä kuusi nipistystä voisi tarkoittaa, että olen raskaana?
Raskausoireet taitavat olla vähän liian paljon toivottu tässä vaiheessa. Mutta voisinko silti saada muutaman sellaisen? Vaikka nyt heti? Ottaisin ne mielelläni vastaan.
Muuten elämä on ollut varsin mukavaa. Positiivisella tavalla kiireistä ja sosiaalista. Kaikki olisi oikein hyvin nyt.
Olisipa vielä muutama raskausoire, tai ainakin se positiivinen testi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)