Tammikuun aikana en ole juuri häirinnyt teitä kirjoituksillani.
Olen keskittynyt olemaan onnellinen. (Olen esimerkiksi mennyt aikuisten kesken pulkkamäkeen ja naamioinut retken seitsemänkuukautisen vauvan ensimmäiseksi pulkkaretkeksi - pieni ei tainnut paljon tajuta koko hommasta, mutta aikuisilla oli hurjan hauskaa!)
En tiedä, mitä pääni sisällä on tapahtunut. Ehkä se oli tuo loma auringossa. Tai ehkä se johtuu tauosta kaikkien ylimääräisten hormonien käytössä.
Joka tapauksessa olen vain ollut ihan hirvittävän onnellinen.
Tietystikään kaikki asiat eivät ole menneet ihan putkeen - ihmisen elämässä on varmasti ongelmia aina. Mutta jopa noiden ongelmien keskellä olen onnistunut nauramaan ongelmille ja nauttimaan niistä asioista, jotka ovat hyvin.
Sekoittiko joku onnellisuuspillereitä aamupalaani?
Muutos aiempaan on niin merkittävä, että olen itsekin hämmentynyt. Pääni sisällä palaset ovat loksahtaneet paikoilleen. Olen löytänyt oman sisäisen aurinkoni.
Tiedättekö, millaisia ajatukseni olivat viime vuoden puolella?
Ajattelin - vaikka ehkä en ihan täysin tietoisesti, vaan enemmän alitajuisesti pinnan alla, että olen täysin epäonnistunut ihmisenä. Olen epäonnistunut naisena, vaimona, ystävänä, työkaverina, lounasseurana, aikuisena, kadullakävelijänä, paikallaolijana. Listaa voi jatkaa [keksitähänjokinrooli]. Koska en ole saanut lasta. Ja kaikki muut minun ikäiseni ovat jo saaneet lapsen (mikä ei tietystikään edes pidä paikkaansa).
Ajattelin myös (alitajuisesti), että en ole tärkeä. Minulla ja ajatuksillani ei ole merkitystä. Ja että kukaan ei voisi koskaan haluta olla ystäväni. Koska en ole saanut lasta.
Huoh. Kuinka tyhmä ihmisen pitää välillä ollakin? Olenko ainoa, jonka alitajuinen ajatusmaailma on päässyt lapsettomuuskokemusten aikana vinksahtamaan näin?
Onneksi viimeisen kuukauden aikana olen ymmärtänyt, että en ole epäonnistunut ihmisenä. Ihan oikeasti en ole. Itse asiassa olen onnistunut melko monessa asiassa. Minulla menee monessa asiassa hurjan hyvin, ja ympärilläni on ihania ystäviä ja muita todella hienoja ihmisiä. Ja kaikki nämä ihmiset varmasti tukisivat minua vaikeuksissani, jos antaisin heille tilaisuuden siihen.
Tämä yhtäkkinen onnellisuuden kokemus on ollut vapauttavaa. Viimeisen kuukauden aikana olen ollut enemmän läsnä ja nauttinut hetkestä. Olen käynyt monia mielenkiintoisia keskusteluita ja oppinut paljon.
Olen todella onnekas: olen terve, minulla on ihania ystäviä ja mies, johon olen yhä hulluna kaikkien vuosien jälkeenkin.
Ei hullumpaa siis. Jännityksellä jään odottamaan helmikuuta ja hormonilääkityksen sivuoireita - katsotaan kauanko onnellisuuden tunteeni kestää.
lauantai 31. tammikuuta 2015
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Back to business - ja takaisin hoitoihin
Täällä ollaan Suomi. Lomat on vietetty ja olemme jo ehtineet palata normaaliin arkeen Suomessa. Nyt on kylmää ja pimeää, ja lomamatkan aurinko on muisto vain.
Ja nyt se sitten taas alkaa. Meidän kolmas ja viimeinen hoitokierto julkisella lapsettomuusklinikalla.
Kävimme jo hoidon suunnittelukäynnillä. Kolmas yritys mennään pitkällä kaavalla ja kolmannen kerran kunniaksi otetaan taas kerran uudet lääkekombinaatiot käyttöön.
Lääkitys alkaa reilun viikon päästä. Näennäisesti nyt alkaa siis tapahtua pian. Keräys ja siirto ovat kuitenkin todennäköisesti vasta helmikuun viimeisellä viikolla.
Odottavalle aika helmikuun loppuun tuntuu pitkältä.
* edit: teknisten ongelmien vuoksi teksti oli hetken pois näkyvistä julkaisun jälkeen... Huoh, näitä laitteita..
Ja nyt se sitten taas alkaa. Meidän kolmas ja viimeinen hoitokierto julkisella lapsettomuusklinikalla.
Kävimme jo hoidon suunnittelukäynnillä. Kolmas yritys mennään pitkällä kaavalla ja kolmannen kerran kunniaksi otetaan taas kerran uudet lääkekombinaatiot käyttöön.
Lääkitys alkaa reilun viikon päästä. Näennäisesti nyt alkaa siis tapahtua pian. Keräys ja siirto ovat kuitenkin todennäköisesti vasta helmikuun viimeisellä viikolla.
Odottavalle aika helmikuun loppuun tuntuu pitkältä.
* edit: teknisten ongelmien vuoksi teksti oli hetken pois näkyvistä julkaisun jälkeen... Huoh, näitä laitteita..
maanantai 5. tammikuuta 2015
Paratiisi
Kerron teille nyt salaisuuden.
Olen paratiisissa.
Paikassa, jossa aurinko paistaa, merivesi on lämmintä, ruoka on hyvää ja ihmiset hymyilevät. Sellaisessa paikassa, jossa on sopivasti eksotiikkaa ja ihmeteltävää, niin että lapsettomuusajatukset unohtuvat.
Kun viimeisimmät hoidot epäonnistuivat, päätimme löytää elämäämme hetkeksi auringon toisaalta.
Täällä sitä on riittänyt.
Hassua, miten vähän lapsettomuutta miettii, kun mieli on kiireinen muissa ajatuksissa ja kun ympäristö ei jatkuvasti muistuta, kuinka poikkeavia omassa elinpiirissämme olemme.
Täällä on hyvä antaa mielen levätä.
Olen paratiisissa.
Paikassa, jossa aurinko paistaa, merivesi on lämmintä, ruoka on hyvää ja ihmiset hymyilevät. Sellaisessa paikassa, jossa on sopivasti eksotiikkaa ja ihmeteltävää, niin että lapsettomuusajatukset unohtuvat.
Kun viimeisimmät hoidot epäonnistuivat, päätimme löytää elämäämme hetkeksi auringon toisaalta.
Täällä sitä on riittänyt.
Hassua, miten vähän lapsettomuutta miettii, kun mieli on kiireinen muissa ajatuksissa ja kun ympäristö ei jatkuvasti muistuta, kuinka poikkeavia omassa elinpiirissämme olemme.
Täällä on hyvä antaa mielen levätä.
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
Satumaista joulua!
Toivon kaikille blogini lukijoille satumaista joulua - sellaista, jossa lunta riittää, joulupukki tuo porolla lentäen joululahjat, ja jossa joululahjaksi tulee tieto, että meidän kaikkien lapsettomien joululahjat toimitetaan ensi vuoden aikana pienessä huutavassa paketissa.
Sitä joululahjojen toimitusta odotellessa yritän opetella nauttimaan tästä hetkestä ja tästä joulusta niiden ihmisten kanssa, jotka ovat luonani nyt.
Oikein lämmintä joulua kaikille teille!
Sitä joululahjojen toimitusta odotellessa yritän opetella nauttimaan tästä hetkestä ja tästä joulusta niiden ihmisten kanssa, jotka ovat luonani nyt.
Oikein lämmintä joulua kaikille teille!
Aivopesu ihan itse
Kirjoittaminen jäsentää ajatuksia. Olisihan se pitänyt tietää, mutta kaikkea ei voi aina muistaa.
Hassu juttu tapahtui. Kirjoittelin täällä reilu viikko sitten tuskastuneena, kuinka ajatukset ovat jumissa lapsettomuudessa ja kuinka se tuo ikävän tunnelman koko elämään.
Kirjoittamisen jälkeen, heti kun olin saanut ongelmani kirjalliseen muotoon, päähäni pälkähti ajatus: Jos olen jumissa omien ajatusteni kanssa, kuinka voisin saada uusia ajatuksia?
Yksinkertainen kysymys, johon löytyy uskomattoman helppo vastaus. Lue jonkun muun ajatuksia. Täytä mieli toisen ihmisen ajatuksilla, jos et halua hukkua omiisi.
Otin kirjan käteeni ja luin. Luin toisen ihmisen ajatuksia elämästä. Se auttoi. Pääsin taas hetkeksi ohi siitä pahimmasta tuskasta, jossa olin vellonut muutaman viikon.
Toki lapsettomuus painaa mieltä edelleen joka päivä ja monta kertaa päivässä. Hormonitoiminta on heittänyt kuperkeikkaa, ja tässä kierrossa tiputteluvuoto alkoi samoihin aikoihin, kun viimeksi sain aikaan positiivisen ovulaatiotestin. Ehkä ovulaatio jäi väliin kokonaan, who knows. Hormonitoiminta ei siis ole parhaimmillaan. Mutta silti oma fiilis on positiivissävytteisempi kuin vielä hetki sitten.
Aivojen tuuletus auttoi. Hyvä niin. Silloin kun fiilis on maassa, on kaikki vaan niin synkkää.
Veikkaan, ettei mene kauaa, kun taas tarvitsisin vinkkejä oman mieleni piristämiseen. Kunnon aivojen tuuletus on ainakin tuolla vinkkilistalla! :)
Hassu juttu tapahtui. Kirjoittelin täällä reilu viikko sitten tuskastuneena, kuinka ajatukset ovat jumissa lapsettomuudessa ja kuinka se tuo ikävän tunnelman koko elämään.
Kirjoittamisen jälkeen, heti kun olin saanut ongelmani kirjalliseen muotoon, päähäni pälkähti ajatus: Jos olen jumissa omien ajatusteni kanssa, kuinka voisin saada uusia ajatuksia?
Yksinkertainen kysymys, johon löytyy uskomattoman helppo vastaus. Lue jonkun muun ajatuksia. Täytä mieli toisen ihmisen ajatuksilla, jos et halua hukkua omiisi.
Otin kirjan käteeni ja luin. Luin toisen ihmisen ajatuksia elämästä. Se auttoi. Pääsin taas hetkeksi ohi siitä pahimmasta tuskasta, jossa olin vellonut muutaman viikon.
Toki lapsettomuus painaa mieltä edelleen joka päivä ja monta kertaa päivässä. Hormonitoiminta on heittänyt kuperkeikkaa, ja tässä kierrossa tiputteluvuoto alkoi samoihin aikoihin, kun viimeksi sain aikaan positiivisen ovulaatiotestin. Ehkä ovulaatio jäi väliin kokonaan, who knows. Hormonitoiminta ei siis ole parhaimmillaan. Mutta silti oma fiilis on positiivissävytteisempi kuin vielä hetki sitten.
Aivojen tuuletus auttoi. Hyvä niin. Silloin kun fiilis on maassa, on kaikki vaan niin synkkää.
Veikkaan, ettei mene kauaa, kun taas tarvitsisin vinkkejä oman mieleni piristämiseen. Kunnon aivojen tuuletus on ainakin tuolla vinkkilistalla! :)
lauantai 13. joulukuuta 2014
Samat vanhat ajatukset lapsettomuudesta
Kirjoitin blogiini viimeksi kaksi viikkoa sitten. Valitettavasti kirjoittamattomuus ei tarkoita, etten olisi ajatellut asiaa. [Eivainoleollutmitäänuuttasanottavaa.]
Tällä hetkellä kyllästyttää.
Olen kyllästynyt lapsettomuuteen. Olen kyllästynyt lapsettomuuteen jatkuvana ongelmana elämässäni, mutta etenkin pysyvänä ajatusteni aiheena.
Ihminen ajattelee päivässä noin 60 000 ajatusta.
Itselläni ihan liian moni noista ajatuksista liittyy lapsettomuuteen.
Jos lapsettomuusajatuksia olisi alle 20% päiväni ajatuksista, liittyisi silti lapsettomuuteen yli 10 000 ajatusta päivässä.
Se on hemmetin monta kertaa ajatella lapsettomuutta. Olen ihan syystä kyllästynyt omiin ajatuksiini.
Ei, en ole masentunut. Enkä ajattele, että tämä ei koskaan onnistu. Olen vain pitkästynyt niihin samoihin juttuihin, joita pääni sisällä liikkuu.
Veikkaan, että moni teistä tuntee tämän fiiliksen.
Ajatusten vaihtaminen on hankalaa. Jos kyllästyttää syödä kaurapuuroa ja raejuustoa joka päivä, voi kaurapuuron ja raejuuston jättää kauppaan. Ostaa jotain muuta. Vaikka porkkanaa ja kananmunia. Sitten ei syödä kaurapuuroa, vaikka tekisi mieli.
Lapsettomuusajatuksista eroon pääseminen on paljon vaikeampaa.
Ajatukset ovat jumissa.
Kaipaan uusia ajatuksia. Sitä "hei, sain uuden ajatuksen"-ilofiilistä.
Jos ajatukset ovat jumissa lapsettomuudessa, voiko enää monen vuoden jälkeen saada uusia ajatuksia?
Kaikki lapsettomuusajatukset on ajateltu jo.
Valitettavasti lapsettomuutta ei tarvitse edes ajatella. Se myllertää jossain tuolla mielen syövereissä luoden perustilan olemukselle.
Sellaisen, joka vallitsee lähes koko ajan.
Mitä kuuluu, kysyy joku.
Ihan hyvää, vastaan.
Miksi ei voisi kerrankin kuulua todella hyvää?
Tuo kiukuttaa.
Tunnen lapsettomuudesta kärsineitä ihmisiä, jotka ovat myöhemmin saaneet lapsen.
Ero olemuksessa on merkittävä. Ilo kumpuaa syvemmältä. Taakka on poissa ja sen voi nähdä omin silmin. Näistä ihmisistä loistavat ihan toisenlaiset asiat. Vapaus. Ilo. Onnellisuus. Tavallinen tuskailu elämän pienistä ongelmista.
Kun näen näitä ihmisiä, näen silmissäni oman taakkani. Ja kun eron tajuaa, itsestä tuntuu vielä entistä pahemmalta. Harmikseni huomaan kaikki ne värit, jotka ovat minussa, mutta puuttuvat olemuksestani tällä hetkellä. Olen harmaa.
Blogiin kirjoittaminen piristää usein mieltä. Ja vielä enemmän mieltä piristävät kaikki kivat blogiin tulevat kommentit. Silti en ole viime päivinä halunnut kirjoittaa.
Näiden samojen tuskailujen kirjoittaminen ei tunne vievän minnekään. En haluaisi kirjoittaa negatiivissävytteisiä pohdintoja aiheeseen liittyen. Mutta ajatukset kulkevat omia ratojaan ja tässä lopputulos siitä. Ensi kerralla ehkä jotain muuta?
Tällä hetkellä kyllästyttää.
Olen kyllästynyt lapsettomuuteen. Olen kyllästynyt lapsettomuuteen jatkuvana ongelmana elämässäni, mutta etenkin pysyvänä ajatusteni aiheena.
Ihminen ajattelee päivässä noin 60 000 ajatusta.
Itselläni ihan liian moni noista ajatuksista liittyy lapsettomuuteen.
Jos lapsettomuusajatuksia olisi alle 20% päiväni ajatuksista, liittyisi silti lapsettomuuteen yli 10 000 ajatusta päivässä.
Se on hemmetin monta kertaa ajatella lapsettomuutta. Olen ihan syystä kyllästynyt omiin ajatuksiini.
Ei, en ole masentunut. Enkä ajattele, että tämä ei koskaan onnistu. Olen vain pitkästynyt niihin samoihin juttuihin, joita pääni sisällä liikkuu.
Veikkaan, että moni teistä tuntee tämän fiiliksen.
Ajatusten vaihtaminen on hankalaa. Jos kyllästyttää syödä kaurapuuroa ja raejuustoa joka päivä, voi kaurapuuron ja raejuuston jättää kauppaan. Ostaa jotain muuta. Vaikka porkkanaa ja kananmunia. Sitten ei syödä kaurapuuroa, vaikka tekisi mieli.
Lapsettomuusajatuksista eroon pääseminen on paljon vaikeampaa.
Ajatukset ovat jumissa.
Kaipaan uusia ajatuksia. Sitä "hei, sain uuden ajatuksen"-ilofiilistä.
Jos ajatukset ovat jumissa lapsettomuudessa, voiko enää monen vuoden jälkeen saada uusia ajatuksia?
Kaikki lapsettomuusajatukset on ajateltu jo.
***
Valitettavasti lapsettomuutta ei tarvitse edes ajatella. Se myllertää jossain tuolla mielen syövereissä luoden perustilan olemukselle.
Sellaisen, joka vallitsee lähes koko ajan.
Mitä kuuluu, kysyy joku.
Ihan hyvää, vastaan.
Miksi ei voisi kerrankin kuulua todella hyvää?
Tuo kiukuttaa.
Tunnen lapsettomuudesta kärsineitä ihmisiä, jotka ovat myöhemmin saaneet lapsen.
Ero olemuksessa on merkittävä. Ilo kumpuaa syvemmältä. Taakka on poissa ja sen voi nähdä omin silmin. Näistä ihmisistä loistavat ihan toisenlaiset asiat. Vapaus. Ilo. Onnellisuus. Tavallinen tuskailu elämän pienistä ongelmista.
Kun näen näitä ihmisiä, näen silmissäni oman taakkani. Ja kun eron tajuaa, itsestä tuntuu vielä entistä pahemmalta. Harmikseni huomaan kaikki ne värit, jotka ovat minussa, mutta puuttuvat olemuksestani tällä hetkellä. Olen harmaa.
***
Blogiin kirjoittaminen piristää usein mieltä. Ja vielä enemmän mieltä piristävät kaikki kivat blogiin tulevat kommentit. Silti en ole viime päivinä halunnut kirjoittaa.
Näiden samojen tuskailujen kirjoittaminen ei tunne vievän minnekään. En haluaisi kirjoittaa negatiivissävytteisiä pohdintoja aiheeseen liittyen. Mutta ajatukset kulkevat omia ratojaan ja tässä lopputulos siitä. Ensi kerralla ehkä jotain muuta?
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Mollivoittoinen elämäni
Viimeinen viikko on ollut vaikea.
Outo juttu tämä lapsettomuus. Juuri kun saa päähänsä, että maailma on täynnä mahdollisuuksia ja tulevaisuus on toivoa täynnä, tulee samantien ryminällä alas.
Elämässäni ei ole tapahtunut mitään ikävää. Kaikki tapahtuu vain pään sisällä. Kuinka paljon itkua ja surua voikaan ihminen kantaa sisällään?
Alakulooni on syy nimeltä kuukautiskierto, mutta sen tajuaminen ei tee päiviä helpommaksi.
Tällä viikolla olen viettänyt aikaa kivojen ihmisten kanssa. Muiden seurassa voi nauraa ja iloita, vaikka sisälle sattuu. Suru menee piiloon iloisen maskin alle. Ja vaikka hymyilee ja nauraa, voi sisällään itkeä.
Yksin ollessani olisin halunnut vain itkeä. Itkeä voi aamulla ennen töihin menoa ja illalla ennen nukahtamista. Kaikki se tyhjyys! Kuinka merkityksetöntä elämä voikaan olla.
Jouduin tekemään raskaustestin nyt kierron päätteeksi. Lapsettomuuslääkärin suosituksesta olen käyttänyt lugesteroneja nyt tässä luomukierrossakin. Hieman yllättävästi tällä kertaa vuoto on pysynyt pois pelkillä lugesteroneilla, hieno juttu sinänsä. Samalla lugesteroni saattaa olla syy normaalia mollivoittoisempiin ajatuksiini - jokainen kuukausi ei ole näin vaikea.
Raskaustesti oli tietysti negatiivinen. Tulos ei tietenkään ollut maailman suurin pettymys, onnistumisen todennäköisyys olisi ollut ehkä yksi miljoonasta. Yhtäkkinen luomuplussa olisi ollut jotain täysin käsittämätöntä.
Tänään alkoivat kuukautiset, joten pian pitäisi helpottaa. Luvassa on vain tätä hetkeä positiivisempia ajatuksia suunnilleen seuraavat kolme viikkoa.
Tiedän, että onnellisuus on vain päätös. Siksikin oma olo on typerä. Piehtaroin omassa ankeudessani enkä tosissaan edes yritä olla onnellinen.
Juuri nyt olen vain hemmetin huono tekemään hyviä päätöksiä.
Outo juttu tämä lapsettomuus. Juuri kun saa päähänsä, että maailma on täynnä mahdollisuuksia ja tulevaisuus on toivoa täynnä, tulee samantien ryminällä alas.
Elämässäni ei ole tapahtunut mitään ikävää. Kaikki tapahtuu vain pään sisällä. Kuinka paljon itkua ja surua voikaan ihminen kantaa sisällään?
Alakulooni on syy nimeltä kuukautiskierto, mutta sen tajuaminen ei tee päiviä helpommaksi.
Tällä viikolla olen viettänyt aikaa kivojen ihmisten kanssa. Muiden seurassa voi nauraa ja iloita, vaikka sisälle sattuu. Suru menee piiloon iloisen maskin alle. Ja vaikka hymyilee ja nauraa, voi sisällään itkeä.
Yksin ollessani olisin halunnut vain itkeä. Itkeä voi aamulla ennen töihin menoa ja illalla ennen nukahtamista. Kaikki se tyhjyys! Kuinka merkityksetöntä elämä voikaan olla.
Jouduin tekemään raskaustestin nyt kierron päätteeksi. Lapsettomuuslääkärin suosituksesta olen käyttänyt lugesteroneja nyt tässä luomukierrossakin. Hieman yllättävästi tällä kertaa vuoto on pysynyt pois pelkillä lugesteroneilla, hieno juttu sinänsä. Samalla lugesteroni saattaa olla syy normaalia mollivoittoisempiin ajatuksiini - jokainen kuukausi ei ole näin vaikea.
Raskaustesti oli tietysti negatiivinen. Tulos ei tietenkään ollut maailman suurin pettymys, onnistumisen todennäköisyys olisi ollut ehkä yksi miljoonasta. Yhtäkkinen luomuplussa olisi ollut jotain täysin käsittämätöntä.
Tänään alkoivat kuukautiset, joten pian pitäisi helpottaa. Luvassa on vain tätä hetkeä positiivisempia ajatuksia suunnilleen seuraavat kolme viikkoa.
Tiedän, että onnellisuus on vain päätös. Siksikin oma olo on typerä. Piehtaroin omassa ankeudessani enkä tosissaan edes yritä olla onnellinen.
Juuri nyt olen vain hemmetin huono tekemään hyviä päätöksiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)