maanantai 6. heinäkuuta 2015

Raskausviikko 20+

Tänään elän päivää 20+6. Huomenna alkaa siis 22. raskausviikko. Mieletöntä!

Viikkoon 20+ on taas kuulunut paljon ihmeellisiä asioita. 

Kuluneen raskausviikon aikana:

...meillä on rakenneultra, jota jännitän etukäteen. Onhan kaikki varmasti hyvin?! Ja on! Kaikki on oikein hyvin. Meidän pikkuisella on kaksi kättä, kaksi jalkaa, toimiva sydän ja kaikki muutkin osat paikoillaan. Pieni on todella aktiivinen ultran aikana ja näyttää hurjan tyytyväiseltä kohdussa. Ihan niinkuin hymyilisi. 

...ultrassa tuo pieni paljastuu tytöksi. Me olemme hurjan iloisia kummasta vaan, eikä sukupuolen tietäminen olisi ollut meille mitenkään välttämätöntä. Nyt tuntuu, että sukupuolen tietäminen tekee odottamisesta konkreettisempaa. Meille muuttaa ihan oikeasti pieni tyttö.

...mies tuntee ensimmäistä kertaa liikkeet kohdussani.  Tuntuu hienolta, että mieskin pääsee hieman osalliseksi raskaudesta, kun voi tuntea liikkeitä.

...saan ensimmäistä kertaa tapaamaltani vanhemmalta naiselta halauksen ja hyvän onnen toivotuksia loppuraskauden ajalle. Hassua, kuinka yhtäkkiä vatsani alkaa olemaan yhä enemmän koko kansan julkista omaisuutta.

...kerromme mieheni isälle, että tulossa oleva vauva on saanut alkunsa hedelmöityshoidoilla. Emme ole kovin läheisiä, eikä aihe ole koskaan aiemmin tullut puheeksi. Aiemmin aiheesta juttelu olisi ollut jopa kiusallista. Mutta nyt tilanne on eri. Tulevasta vauvasta jutellessamme mieheni isä kommentoi, kuinka saamme olla iloisia luonnollisesti alkaneesta raskaudesta. Noh, tässä raskaudessa ei ole mitään kovin luonnollista. Emme halunneet salata asiaa, vaan kerroimme rehellisesti totuuden. 

...laitan jalkaani ensimmäistä kertaa äitiyshousut. Voi, miten autuaaksi tekevän mukavat ne ovatkaan! Miksi kaikki tavalliset housut eivät ole jalassa näin mukavia ja samaan aikaan näytä ihan ok:lta?

...saamme ystäviltämme yllättäen vauvan kylpyammeen, joka oli jäänyt heille ylimääräiseksi. Tuo amme on ensimmäinen oikea vauvatavara kotonamme. Kuvittelin etukäteen, että olemme täysin ilman vauvatavaroita vielä kuukausi ennen vauvan syntymää, mutta nyt näyttää siltä, että (ystäviemme ansiosta) meillä on asunto täynnä vauvatavaraa jo monta kuukautta etukäteen.