sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kipu kuolee huutamalla

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa
                     (Apulanta)

Olen saanut totutella pettymykseen muutaman päivän ajan.

Sattuu, tottakai.

En usko, että tämä oli ainoa pettymys lähiaikoina. Meillä on vielä toinen alkio pakastimessa, huonompilaatuinen kuin tuo edellinen kaveri.

Olen alkanut ajatella, että ainoa keino selvitä tästä kaikesta lapsettomuuden tuskasta, on nousta tuskan ja kivun yläpuolelle. Eriyttää ne minusta. On se tuska ja kipu, joka asuu minussa. Ja sitten olen minä. Annan tuskalle tilaa hengittää ja olla. En yritä tukahduttaa tai kieltää sitä. Se on minussa ja ansaitsee elää. Mutta minä olen vahvempi kuin tuo tuska. Minulla on muutakin.

Lapsettomuus, tai lapsen saaminen, on koko elämämme keskipiste. Mies kertoo, kuinka millään ei ole mitään väliä. Ei mitään merkitystä. Kun ei ole lapsia. Tunnen oman tuskani ja tunnen hänen tuskansa. Kuulen, kuinka se hengittää.

Itken.

Mutta olen siltikin vahvempi kuin meidän tuskamme.


tiistai 23. syyskuuta 2014

Ei voittoa arpapelissä

Ei tullut voittoa arpapelissä.

Tein testin. Negatiivinen.

Näin loppui piinapäivät. Voihan tyhjyys. Miten tätä jaksaisi jaksaa?

maanantai 22. syyskuuta 2014

Arpapeliä raskaustesteillä

Menin tänään apteekkiin ja ostin kaksi raskaustestiä.

Fiilis oli samanlainen kuin silloin, kun ostaa arpoja kioskin kassalla. Tiedättehän. Minkä näistä ottaisin? Mikä arvoista voittaa?

Jos arvoista haluaa voittaa, on parempi ostaa useampi. Pikkuvoiton todennäköisyys on heti aika hyvä, kun arpoja on kaksi.

Ostin siis kaksi raskaustestiä. Kaksi samanlaista.

Voin yrittää ensin toisella testillä. Jos ensimmäisestä ei tule voittoa, voin kokeilla vielä toista.

Harmi, etteivät raskaustestit toimi niin kuin arvat.

Mies jo lohdutti minua, että päävoiton saaminen tässä on huomattavasti todennäköisempää kuin arvoissa.

Kaikkein mieluiten olisin tekemättä testiä ollenkaan. Luultavasti en voi kuitenkaan käyttää zumenonia ja lugesteronia maailman tappiin teeskennellen olevani raskaana. En siis pääse pälkähästä. Testi on tehtävä.

Virallinen testipäivä on keskiviikko. Luultavasti lopputulos olisi nähtävillä jo nyt.

Jännittää. Pelottaakin. Saa nähdä, miten tässä vielä käy.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Rakas ystävä

Rakas ystävä,

Olet ihana. Olet minulle tärkeä, olenhan tuntenut sinut jo yli 30 vuotta. Olen kiitollinen siitä, että yhä jaksat viettää aikaa kanssani, vaikka teillä on oikea perhe ja meillä ei.

En ollut nähnyt sinua pitkään aikaan. Sillä välin olit kasvattanut taas valtavan mahan. Olen onnellinen puolestasi. Minusta on hienoa, että teille tulee toinen lapsi. Mutta on harmi, ettemme ole nyt syksyllä molemmat yhtä aikaa isomahaisia niin kuin suunnittelimme vielä keväällä.

Olen surullinen siitä, että ystävyytemme on kärsinyt lapsettomuudestani. Voin puhua sinulle hoidoistani ja sinä voit puhua minulle väsymyksestäsi, arjen kiireistäsi ja siitä, kuinka lapsesi vaatii sinulta paljon huomiotasi. Voimme puhua toisillemme ja olla ymmärtävinämme, miltä toisesta tuntuu, mutta samaan aikaan meillä ei ole asiasta hajuakaan.

Miehesi kertoo, kuinka elämänne on muuttunut. Kuinka nykyisin Kanarian saaret kuulostaa oikein houkuttelevalta lomakohteelta. Aurinko, hyvä uima-allas ja ruoka valmiiksi katettuna. Siinä tärkeimmät vaatimukset lomalle.

Kerrotte, kuinka nykyisin rahankäyttöä joutuu suunnittelemaan pidemmälle. Kun on perhe elätettävänä. Ei voi enää muuttaa kaksin kaverin nurkkiin uuteen kaupunkiin ja lähteä sitten etsimään töitä. Elämä on erilaista.

Kerrot, kuinka olette tutustuneet toisiin lapsiperheisiin ja kuinka heidän kanssaan on näppärä viettää aikaa - heillä on samanikäisiä lapsia. Uskon tuon.

Minä kerron sinulle, kuinka tunnen oloni ulkopuoliseksi, kun lapsiperheet siirtyvät viettämään perhe-elämää enkä näe ystäviäni enää niin usein. Ei ole kyse siitä, etteikö haluaisi nähdä ystäviään, sinä vastaat. Mutta usein on väsynyt. Ja samalla usein on vain mukava viettää viikonloppua rauhassa oman perheen kesken. Lapset kasvavat nopeasti ja tuntuu, ettei heille ole koskaan riittävästi aikaa.

Niin, ymmärrän. En silti tiedä, miltä se tuntuu. Voin vain kuvitella.

Luulen, että yritätte molemmat piristää meitä. Lohduttaa. Kyllä teidänkin elämänne on kurjaa. Kaupunkilomatkaan eivät ole enää hauskoja. Ja ravintoloissa käymisestäkin voi vain haaveilla, kun pieni ei jaksa istua paikoillaan hetkeäkään.

Kaikessa on puolensa, yritätte kertoa.

Ongelma on vain siinä, että lohdutus ei toimi. Ottaisin liian lyhyt yöunet ja kiukuttelevan lapsen jos saisin. Olen ollut jo monella kaupunkilomalla ja seikkailulomilla eksoottisissa maissa. Tiedän millaista se on.

Mutta minulla ei ole hajuakaan, miltä tuntuu, kun pieni otus potkii mahassa tai kun vauva herättää yöllä monta kertaa huutamalla nälkäänsä. En tiedä, miltä tuntuu, kun omassa kohdussa kasvanut vauva nauraa ensimmäisen kerran. En tiedä, millaista on katsella oman vauvan ja hänen isänsä touhuiluja. Millaista on viettää äitienpäivää, isänpäivää, jouluja...

En osaa kuvitella, millaista on vertailla omia kokemuksia äitiystävien kanssa. Lujittaako se ystävyyttä?

Olet minulle tärkeä ja rakas, mutta tällä hetkellä välillämme on ikävä kuilu. Sinulle tuo kaikki on ollut aina niin helppoa. Ja minulle niin vaikeaa. Yritämme ymmärtää toisiamme, mutta emme ole olleet siellä, missä toinen on. Voimme kuunnella toisiamme ja voimme keskustella. Mutta emme voi tosissaan sisäistää toistemme ajatuksia.

Luulen, että tämä on sinullekin hankalaa. Et oikein tiedä, mitä minulle pitäisi sanoa. Näemme niin harvoin, että et tiedä, miten lapsettomuuteeni pitäisi suhtautua. Olet varmasti surullinen puolestani. Tiedän sen siitä, kuinka kovasti iloitsit, kun keväällä kuulit minun olevan raskaana ja kuinka surulliselta vaikutit, kun sainkin keskenmenon.

Ehkä tulevaisuus tuo tullessaan muutoksen. Raskauden?

Toivottavasti hetken päästä minäkin ymmärrän, millaista on olla äiti.


lauantai 20. syyskuuta 2014

Piinapäivien kuulumisia

Viimeisen 10 päivän aikana olen pyrkinyt nauttimaan elämästä ja rentoutumaan.

Olen nähnyt ystäviäni, käynyt taidenäyttelyssä, leiponut kotona terveellisiä herkkuja, lukenut hyvää kirjaa ja käynyt kampaajalla.

Ja tietysti joka päivä toivonut, että sisälläni kasvaisi pieni elämän alku.

Mikähän mahtaa olla tilanne?

Pari päivää siirron jälkeen palelin koko illan kotona. Vietimme tuolloin iltaa ystävien kanssa. Muut istuivat t-paidoissa ja kommentoivat, että on kuuma. Minä pakkauduin villasukkiin ja paksuun college-paitaan. Join kuumaa teetä. Palelin silti.

En tullut kipeäksi. Seuraavana päivänä olo oli normaali.

Samanlainen olotila minulla oli viime keväänä pari päivää siirron jälkeen. Silloin tulin raskaaksi.

Kiinnittymispalelua? Toivottavasti.

Olen tietysti kaivannut kovasti kaikenlaisia raskausoireita. Jos siirto olisi onnistunut, eikös niitä pitäisi olla jo?

Rinnat ovat arat, mutta zumenon ja lugesteron aiheuttavat sitä. Aamulämmöt ovat koholla, mutta siihenkin syynä on zumenonin ja lugesteronin käyttö.

Siirron jälkeen olen joutunut käymään säännöllisesti yöllä vessassa. Tuokin voisi olla raskausoire, mutta voi se olla oire myös zumenonin ja lugesteronin käytöstä. Ne heikentävät unen laatua, joten on erittäin loogista, että sen takia herään joka yö vessaan.

Sitten on vielä vatsa. Tunnen alavatsassa nipistelyä muutaman kerran päivässä. Välillä pientä, välillä kovaa. Omissa mielikuvassani kuvittelen tietysti pienenpienen vauvanalun, joka tarrailee kohdun seinämistä kiinni. Eihän se tietenkään oikeasti niin mene. Mielikuva on silti hauska.

Omituiset tuntemukset. Nautin niistä nyt, vaikka en ole varma pitäisikö.

Kolme alkionsiirtoa kokenut ystäväni kommentoi, ettei itse tuntenut yhtään mitään sillä kerralla, kun tuli raskaaksi esikoisestaan. Oli ollut varma, ettei siirrosta tullut yhtään mitään. Ja aiemmalla siirtokerralla sama ystävä oli ollut lähes varma raskaudesta, mutta testi oli negatiivinen.

Oman kehon tulkinta ei ole niin helppoa kuin kuvittelisi.

Ensi viikolla luvassa on testipäivä. Ehkä hölmöä, mutta juuri nyt en odota tuota päivää innoissani.

Olen varsin tyytyväinen tässä omassa kuplassani. Nyt olen raskaana niin kauan, kunnes toisin todistetaan. Iltaisin kuuntelen raskausmeditaatiota youtubesta ja kuvittelen vauvan syntymään kesäkuussa.

Elän kuplassa. Enkä miltään osin halua hajottaa sitä.




sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Piinapäivistä nauttimista

Keskiviikkoisen alkionsiirron jälkeen olen pyrkinyt pysymään poissa lapsettomuusblogeista.

No, en ole siinä ihan onnistunut, sillä teidän muiden kirjoituksia olen käynyt lukemassa. Omasta blogistani olen sentään onnistunut pysynyt poissa. Olen myös pyrkinyt olemaan miettimättä lapsettomuutta ja ajattelemaan kevyempiä aiheita sen sijaan.

Siirron jälkeen tuskailin jo etukäteen noita tulevaa kahta viikkoa. Piinapäiviä.

Ymmärsin perjantaina, että tuskailu on aivan turhaa. Kokonaisuuden huomioiden tämä on paras mahdollinen tilanne, jossa voin olla.

Missä voisin olla nyt?

a) Olla lapsellisena lapsettomana olemisen sijaan. Tämä olisi tietysti paras vaihtoehto, mutta fakta on, että en ole ja sen faktan muuttaminen nyt on hyvin vaikeaa. Samoin voisin olla viimeisilläni raskaana, mutta en ole. Ensimmäinen vaihtoehto tippuu siis pois joukosta mahdottomuutensa vuoksi.
b) Olla hoitotauolla. Tällöin ei tarvitse koko ajan miettiä lapsettomuutta ja hoitoja, mutta onhan tuo todella turhauttavaa. Aika kuluu, mutta mikään ei etene.
c) Odottaa hoitojen alkamista. Myös tämä on turhauttavaa. Kun odotan hoitojen alkamista, mietin jatkuvasti, mitä voisin tehdä vielä paremmin. Miten voisin valmistautua paremmin? Miten voisin saada kehostani vielä terveemmän?
d) Olla keskellä hoitoja. Lääkkeet, pistämiset, väsyminen, mielialanvaihtelut, punktiokivut, turpoaminen. Elämää kellon kanssa, että muistaa ottaa oikeat lääkkeet oikeaan aikaan. Hoidoista stressaamista. Ei kuulosta hauskalta eikä ole.
e) Elää "piinapäiviä" alkionsiirron jälkeen. Nyt ei tarvitse tehdä mitään. Enää ei tarvitse yrittää. Nyt on hyvä syy rentoutua, nukkua hyvin ja syödä hyvin. Nyt on hyvä syy pyytää ylimääräisiä halauksia mieheltä. Juuri nyt olen tavallaan raskaana, joten mikä voisi olla paremmin?

Kun asiaa järkeilee, piinapäivät on paras paikka olla. Loppujen lopuksi ei hullumpaa siis.



p.s. Piinapäivät on nimitys, josta en ole koskaan oppinut pitämään. Jo kyseinen sana ohjaa ajatuksia kohti piinailua. Jokainen pystyy ihan itse valitsemaan omat ajatuksensa, mutta on hölmöä, että keksimme asioille nimityksiä, jotka ohjaavat meitä naisia massoittain stressaamaan asioista. Nimeän omassa mielessäni piinapäivät rentoutumispäiviksi. Nämä päivät alkionsiirron jälkeen ovat meidän naisten hetki rentoutua ja nauttia siitä, että juuri nyt ei tarvitse yrittää yhtään mitään.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kolmas alkionsiirtoni

Tänään päästiin alkionsiirtoon!

Upeaa, mahtavaa ja ihanaa!

Se meidän kaunis, mutta vähän hidas tyyppi, josta eilen kerroin, oli yllättänyt ja kasvattanut itsensä kahdeksansoluiseksi juuri ennen pakastusta. Alkio oli pakastuspäivänä tutkittu vähän aiemmin ja koneelle oli kirjattu tiedot seitsemänsoluisesta alkiosta. Yllättäen tänään sulatuksessa esiin oli tullut kahdeksansoluinen alkio.

Kaikki solut olivat selvinneet sulatuksesta hienosti.

Tänään alkio siirrettiin. Nyt se on hyvässä tallessa minun kohdussani. Toivottavasti se pysyy siellä pitkään.

Kun siirto oli ohi, samalla hetkellä alkoi siis parin viikon odotus ja jännitys.

Toinen alkio jäi vielä pakastimeen. Toivottavasti siitä tulee vielä joskus pikkusisko tai pikkuveli tuolle tänään siirretylle tyypille.



tiistai 9. syyskuuta 2014

Meidän alkiot

Huomenna on alkionsiirto (toivottavasti).

Meillä on pakastettuna kaksi alkiota. Ne odottavat pakastimessa ja ovat siellä valmiina sulatukseen ja valmiina siirtoon.

Kaksi ei ole kovin montaa, mutta samalla se on hurja määrä. Kaksi on äärettömän paljon enemmän kuin nolla. Nuo kaksi alkiota eivät ole täydellisiä, mutta ne ovat riittävän hyviä pakastettavaksi.

Toinen alkioista on kaunis, mutta hieman hidas. Ja toinen nopea hosuli, mutta vähän ruma.

(Ja tämä oli siis lääkärin tieteellinen analyysi aiheesta!)

Ensimmäinen alkioista on seitsemänsoluinen. Kaikki solut ovat kauniita, mutta niitä on vähän liian vähän. Toisessa soluja on 10. Ja ne 10 solua taas ovat vähän sinnepäin.

Se keväällä siirretty alkio oli kahdeksansoluinen, sellaisia kolme päivää vanhojen alkioiden kuuluisi olla.

Jos kaikki menee hyvin, huomenna siirretään tuo nätti, mutta vähän hidas tyyppi.

Melkoista ulkonäkösyrjintää. Lääketiede suosii kauniimpia jo alkionsiirtovaiheessa! Pienillä ei ole edes vielä elämä alussa, ja nyt jo toinen joutuu syrjityksi ulkonäkönsä takia. Rankka elämä tulossa ;)

Vaikka nuo meidän alkiomme eivät täytä kaikkia lääketieteen kriteereitä, se ei haittaa. Meille ne ovat täydellisiä silti.

p.s. Ainiin, pitäkää peukkuja huomista varten! :)


maanantai 8. syyskuuta 2014

Koeputkihedelmöityksiä ja alkionsiirtoja

Keskiviikkona menen kolmannen kerran alkionsiirtoon (toivottavasti).

Jo kaksi kertaa aiemmin olen mennyt samaan paikkaan mieli täynnä odotuksia ja virtsarakko täynnä hetkeä aiemmin juotua vettä. Olen kokenut kaksi erilaista alkionsiirtoa, vaikka prosessi oli ihan sama.

Ensimmäinen IVF

Ensimmäinen munasolujen keräys oli rankka. Kipu oli kova. Munarakkuloita oli parikymmentä ja niistä löytyi 10 munasolua. 10, sehän on monta, ajattelin keräyksen jälkeen.

Kymmenestä munasolusta kypsiä oli yhdeksän. Niistä hedelmöittyi seitsemän. Edelleen tulos oli hyvä ja olin tuloksesta valtavan iloinen.

Seitsemästä munasolusta yksi siirrettiin. Jäljelle jäänyttä kuutta ryhdyttiin jatkoviljelemään. Viikko siirron jälkeen sain kotiin kirjeen. Loput alkiot olivat menneet roskiin. Ne eivät olleet lähteneet jakautumaan vaadittavalla tavalla.

Itkin kirjettä lukiessani. Istutettuun alkioon en uskonut. En tuntenut olevani raskaana. Olin vain turvonnut, isomahainen ja näytin siltä kuin olisin raskaana.

Kuukautiset alkoivat tiputellen noin viikko siirron jälkeen ja 10 päivää alkionsiirron jälkeen vuoto oli jo runsasta. Ihan liian aikaisin. Ei tarvinnut jännittää raskaustestin tulosta.

Muistan edelleen hyvin ensimmäisen kiertopäivän. Sinä päivänä kävelin kadulla ja itkin valtoimenaan. Ajattelin, että en ikinä onnistuisi tulemaan raskaaksi.

Toinen IVF

Tasan viisi kuukautta myöhemmin olen jälleen alkionsiirtohuoneessa.

Toinen munasolujen keräys oli sujunut paremmin. Tunsin olevani valmis keräykseen, keräys sattui vähemmän ja fyysinen oloni oli parempi.

Munarakkuloita oli taas parikymmentä ja niistä löytyi jälleen 10 munasolua. Kaikki olivat kypsiä ja niistä hedelmöittyi kahdeksan. Saimme pian tietää, että alkioista yksi siirretään ja kaksi pakastetaan. Kaksi pakastetaan! Äärettömän paljon enemmän kuin nolla. Mahtavaa!

Kaikki sujui hyvin. Tunsin, että nyt voisin tulla raskaaksi. Kiinnittymisen tunsin kaksi päivää siirron jälkeen voimakkaana nipistelynä. Piinapäivien aikana aavistin olevani raskaana. Olin asiasta lähes varma, vaikka minulla ei ollut fyysisiä oireita, joista olisin voinut sen päätellä.

Kun raskaustestin aika koitti, se kertoi sen, minkä sisimmässäni aavistin jo. Olin raskaana.

Harmi, ettei raskaus kestänyt loppuun saakka.

Ensimmäinen pakastealkionsiirto

Ylihuomenna luvassa on ensimmäinen pakastealkionsiirto. Viime kerrasta tuolla alkionsiirtohuoneessa on lähes kuusi kuukautta. Näin ne vuodet vierivät, parin yrityksen vuosivauhdilla. Olen väsynyt odottamaan. Toivottavasti keskiviikko tuottaa tuloksia.


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Lähempänä siirtoa

Kävin perjantaina taas lääkärillä. Tarkoituksena oli tarkistaa, onko kaikki kunnossa alkionsiirtoa varten.

Kohtu oli ok, ja limakalvo 6mm paksu. Kuulostaa vähältä. Aiemmin kuusi millimetriä paksu limakalvo on ollut ihan liian vähän raskautumiseen. Onnekseni ei enää. Lääkäri kertoi uusimmista tutkimuksista, joiden mukaan 6-8mm on ideaalipaksuus onnistumisen kannalta.

Jihuu siis! Kohdun limakalvo on valmis ottamaan vastaan kerran jäädytetyn ja kerran sulatetun minipalleron.

Nyt alkoi myös lugesteron-kuuri. Toisin sanoen kolme kertaa päivässä tabletti sisään ja mömmöt alkkareissa loppupäivän ajan. Mikä etuoikeus! Nyt leikitään, että ovulaatio on jo tapahtunut. Vaikka sehän on estetty kokonaan zumenonilla. Lääkkeet ovat ihmeellisiä.

Zumenonin ja lugesteronin kanssa minulla on siis lääkkeet kasassa seuraaviksi viikoiksi. Toivottavasti käytän noita vielä noin 10 viikkoa eteenpäin. (Se tietysti tarkoittaisi maailman parhaita uutisia.)

Siirtopäiväksi sovittiin keskiviikko. Olen innoissani!

Keskiviikkoon asti joudun jännittämään, selviääkö alkio sulatuksesta. Joudun järjestämään työpäiväni niin, että voin olla pois siirron vuoksi. Lopulta tuo voi olla ihan turhaa, jos jo sulatus epäonnistuu.

Lääkärikäynnin jälkeen tajusin jotain. Kun siirto on tehty, olen tavallaan raskaana. Siinä vaiheessa kun raskaustesti näyttää positiivista, ryhdytään laskemaan raskausviikkoja. Tällä hetkellä elän noita ensimmäisiä raskausviikkoja.

Ilman alkiota toki. Silti tuo oma kieroutunut ajatukseni hymyilyttää suuresti. Olen raskaana. Salaa itseltänikin.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Pakastealkionsiirtokierto ja muita hankalia sanoja

Voihan Zumenon!

Mitä luulette, voisikohan zumenon toimia kirosanana? Tällä hetkellä tuo käyttö sopisi minulle hyvin. Hemmetin lääkkeet!

Olen syönyt zumenonia nyt reilun viikon ajan kolme kertaa päivässä. Tuona aikana olen saanut yhtenä päivänä vatsani sekaisin. Toisena päivänä olen saanut turvotusta ja ilmavaivoja. Kolmantena päivänä olen ollut masennuksesta lamaantunut ja varma siitä, että ei tästä kierrosta mitään tule.

Kaikki nuo edellä mainitut oireet ovat luultavimmin zumenonin aikaansaannosta. Vatsa ei yleensä aiheuta haasteita ja masennus on kaverinani kuukaudessa vain sen yhden päivän juuri ennen kuukautisten alkamista. Muun ajan kuukaudesta olen valmis onnistumaan.

Mitä jos meidän alkiot ei selviä sulatuksesta? Mitä jos me ei onnistuta koskaan? Tämä ei ole minä, nämä eivät ole minun ajatuksiani, vaan pikkuriikkisten tablettien tuomia. Kivoja kavereita nuo tabletit. Mutta en valita, pientähän tämä on piikityksiin ja munasolujen kasvatukseen verrattuna. Helppo homma.

Silti, tällä hetkellä en kaipaisi zumenonin luomaa harmaata olotilaa hetkeksikään.

Haluaisin olla joka hetki innoissani tulevasta pakastealkionsiirrosta. Ja tällä hetkellä olenkin! Pakastealkionsiirto saattaa olla edessä ensi viikolla, ja minä olen ihmeissäni. Samaan aikaan kaikki tapahtuu niin hitaasti, mutta toisaalta niin nopeasti.

Meillä on pakastimessa kaksi alkiota. Niistä sulatetaan toinen. Ja jos se selviää sulatuksesta, saan olla ainakin hetken aikaa raskaana. Ainakin raskaustestiin asti.

Nyt siis peukut pystyyn, että sulatus onnistuu. Eri lapsettomuusklinikoiden nettisivujen mukaan pakastetuista alkioista selviää sulatuksen jälkeen 70-90% alkioista. Onneksi luku on melko iso. Oman klinikkamme lukua en tiedä.

Sulatuksesta selviäminen ei tietysti riitä ihan loppuun asti.

Väestöliitön mukaan noin joka neljäs pakastetun alkion siirto johtaa kliiniseen raskauteen. Synnytykseen johtavan raskauden alkamisen todennäköisyys on noin 15 % alkionsiirtoa kohti.

15%. Se ei ole kovin iso luku. Oikeastaan tässä yhteydessä se on aivan pikkuriikkinen.

Pikkuriikkinen määrä onnea riittäisi kuitenkin siihen, että me onnistuisimme.

Seuraava lääkärikäynti on perjantaina. Silloin kuulen pyritäänkö siirtoon ensi viikolla vai jatketaanko kohdun kalvon kasvattamista zumenonilla pidemmälle.