tiistai 17. marraskuuta 2015

Laskettu aika

Tänään on meidän vauvamme laskettu aika.

Tätä päivää on odotettu yli viisi vuotta ja nyt se on vihdoin tässä.

Odotan jo malttamattomana pienen tyttömme tapaamista.

Viimeisen viikon aikana supistukset ovat välillä olleet rajuja. Vatsani ei tykkää supistuksista ja on ollut viikon enemmän tai vähemmän sekaisin. Eilen supistusten tullessa olisin halunnut oksentaa. Synnytys ei siltikään ole käynnistynyt ja enimmän osan ajasta olen voinut hyvin.

Tänään meillä oli käynti äitiyspoliklinikalla kohonneiden verenpaineideni takia. Viime päivien mittauksissa yläpaineeni on vaihdellut 120-155 välillä ja alapaine  80-100 välillä. Verenpainemittauksilla seurataan mahdollista raskausmyrkytystä, vaikka muita tuohon viittaavia oireita ei olekaan ollut.

Tämän päivän äitiyspoliklinikkakäynti aiheutti sen, että lääkäri haluaisi kovasti käynnistää synnytyksen.

Itse olin haaveillut mahdollisimman luonnollisesta synnytyksestä. Kävimme aiemmin yksityisessä synnytysvalmennuksessa, jossa kerrottiin luonnollisesta kivunlievityksestä ja kerrottiin eri lääkkeiden hyvistä ja huonoista puolista. Olin haaveillut tilanteesta, jossa kehon omat hormonit pystyisivät auttamaan kivunlievityksessä.

Lääkärin innokkuuden vuoksi meillä on nyt varattuna jo aika synnytysosastolle, ja papereissa lukee mahdollinen cytotec-käynnistys. Cytotechän on itselleni tuttu jo ennestään - viimeksi sitä vaan käytettiin aika erilaisessa tarkoituksessa. Cytotecistä synnytyksen käynnistämisessä kerrotaan mm. Bebesinfon sivuilla. Mistään kivasta luomulääkkeestä ei tosiaan ole kyse ja toivoisin niin kovasti, että synnytys pääsisi alkamaan luonnollisesti.

Jäämme nyt seuraamaan verenpaineitani, mittailemaan valkuaista virtsassa ja odottamaan perjantain visiittiä synnytysosastolle. Toivottavasti selviän ilman lääkkeellistä käynnistystä.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Mistä tunnistaa ne oikeat supistukset?

Heippa.

Tänään eletään raskaudessa päivää 39+1. Laskettuun aikaan on aikaa alle viikko! Pikkuinen voi saapua paikalle koska tahansa. Ja luultavasti tuo pikkuinen on huomattavasti valmiimpi tähän maailmaan kuin itse olen synnytykseen.

Kummallista, kuinka nopeasti aika lopulta kuluukaan.

Kaikki on sujunut tähän asti oikein hyvin. Raskausaika on lopulta ollut käsittämättömän helppo huomioiden sen, kuinka tuskaisia ne vuodet ovat olleet, kun olen yrittänyt tulla raskaaksi.

Vasta viimeisen viikon aikana olotila on muuttunut vaikeammaksi, sillä supistuksista on tullut kipeitä. Tähän asti supistukset ovat olleet vain hassuja mahan kovettumisia, joista on lähinnä ollut hupia itselle ja muille.

Nyt sen sijaan supistukset ovat kipeitä ja välillä ilmenevät jatkuvana jomotuksena, josta ei aina voi päätellä, mistä yksi supistus alkaa ja mihin toinen päättyy.

Ja silloin, kun supistuksia tulee, pohtii väistämättä, mistä tunnistaa ne supistukset, kun on tosi kyseessä? Vakineuvo tähän on "kyllä sen sitten tietää". Mutta ei sitä ilmeisesti aina tiedä, sillä netin perusteella kaikki muutkaan eivät ole aina tienneet miltä ne oikeat supistukset tuntuvat.

Itse vertaan supistuksia keskenmenoni supistuksiin. Vielä ei olla oltu lähelläkään sitä täysin sietämätöntä kipua, jota silloin tunsin.

Jotta tietäisi, milloin on tosi kyseessä, supistusten tiheyttä pitäisi kellottaa.

Mutta miten kellottaa jatkuvaa jomotusta? Tai kuinka muistaa kellottaminen silloin, kun supistus sattuu niin, että voi keskittyä vain kipuun? Tai kuinka muistaa kellottaminen silloin, kun supistus sattuu vain vähän? Eihän sellainen supistus voi olla sellainen oikea supistus.

Neuvolan kommenteista ei ole toistaiseksi ollut apua. Neuvolan mukaan vauva voi syntyä tänään, tai kolmen viikon päästä.

Supistuksista ei ilmeisesti voi päätellä mitään, kun ne kuitenkin loppuvat välillä kokonaan (kestettyään ensin tunteja).

Sairaalaan pitäisi lähteä siinä vaiheessa, kun supistukset ovat säännöllisiä, kipeitä, tulevat alle 10 minuutin välein, eivätkä lopu.

Paras neuvo on mielestäni kuitenkin ollut se, että sairaalaan voi lähteä siinä vaiheessa, kun ei ole enää väliä mitä on päällä, tai miten hiukset ovat.

Seuraavat päivät kuluvat siis tuota hetkeä odotellessa.