Meidän pikkuisemme täyttää kohta kolme viikkoa.
Aika on mennyt nopeasti.
Päivät täyttyvät imettämisestä, vaipanvaihdosta ja itkevän vauvan rauhoittelusta. Kun on hetki aikaa, täytyy laittaa ruokaa, syödä itse, siivota kodin sotkuja ja käydä vessassa. Suihkussakäynti on oma luksushetki; lämmn vesi tuntuu hyvältä eikä suihkussa satu rintoihin tai alapäähän.
Päivät täyttävä pikkuinen tyttömme on hurjan ihana. Nukkuvaa vauvaa voisi katsella ikuisuuksia. Ja hereillä olevan pienen vauvan tummat silmät ovat täynnä viisautta, joka aikuisilta puuttuu. Silmissä näkyy avoimuus elämälle ja kyky elää tässä hetkessä. Ja samalla niissä loistaa vastaus jokaiseen kysymykseen.
Olen ehkä äitiyden hormonihuuruissa, mutta pieni on joka tapauksessa ihmeellinen.
En voi käsittää, että tuo täydellinen olento tuli minun sisältäni. On todella vaikea uskoa, että tuo pieni tyttö on kasvanut minun sisälläni kuukausien ajan siihen asti, että päätti tulla ulos. Miten minun sisälläni on voinut kasvaa jotain noin valmiiksi?
Vielä vaikeampi on uskoa, että tyttö on vuosien tuskan tulos. Lapsettomuushoidot toisensa jälkeen. Piikitykset, munasolujen keräykset, alkionsiirrot, piinapäivät.
Lapsettomuushoidoissa ei ole mitään luonnollista. Jokaista pistettävää piikkiä on helppo vihata.
Muistan ensimmäiset pistoshoidot, kun istuin kotona, itkin, ja pistin itseäni. Oman kehon sekoittaminen ulkopuolisilla hormoneilla tuntui väärältä, vaikka tavoite oli selvä. Itkin, nielin kyyneleeni ja pistin. Noiden pistosten jälkeen pistin itseäni vielä kymmeniä kertoja. Pistämistä en enää itkenyt, mutta itkin jokaista epäonnistumista ja jokaista kuulemaani vauvauutista.
Nyt meillä on oma tyttö, jota kukaan ei tule hakemaan pois meiltä. Tyttö on niin luonnollinen ja niin omanlaisensa, että on lähes mahdotonta kuvitella, että tyttö liittyy mitenkään lapsettomuushoitoihin, joilla hän on saanut alkunsa.
Miten kummassa pienestä alkiosta on voinut tulla kokonainen vauva?
Ihmeteltävää riittää.
Miten ihmeessä minä pystyin synnyttämään meidän tyttömme, kokonaisen vauvan? Miten kummassa vauva mahtui ulos sisältäni? Miten voin olla niin onnekas, että kokemieni lapsettomuushoitojen jälkeen saan kokea ihan oikean synnytyksen? Miten voin olla niin onnekas, että kokemieni lapsettomuushoitojen jälkeen onnistun imettämään vauvaamme?
Tällä hetkellä olemme samanlainen vauvaperhe kuin muutkin vauvaperheet. Oli vauva saanut alkunsa ensiyrityksellä tai vuosien hoitojen jälkeen. Nyt olemme samassa tilanteessa. Se tuntuu omituiselta, mutta todella hienolta.
Olen hurjan kiitollinen. Olen kokenut raskauden, synnytyksen, imetyksen ja vauvan ensihetket. En voi olla varma, saanko kokea mitään näistä toista kertaa, mutta olen hurjan iloinen, että olen saanut kokea tuon kaiken ainakin tämän yhden kerran.
torstai 10. joulukuuta 2015
keskiviikko 2. joulukuuta 2015
Vauva!
Siinä kesti enemmän kuin yhdeksän kuukautta. Itse asiassa siinä kesti enemmän kuin viisi vuotta.
Mutta nyt toiveemme on toteutunut. Meillä on vihdoinkin vauva! Maailman ihanin ja suloisin vauva.
Vauvapostaukseni on odottanut kirjoittamistaan jo hetken aikaa. Oikean hetken löytäminen on ollut haastavaa.
Sairaalassa ollessa olin niin kipeä rankan synnytyksen päätteeksi, ettei kirjoittaminen tuntunut kivalta. Ja kotona taas. No, elämä on muuttunut vauvaperhe-elämäksi, jossa saa välillä miettiä, missä välissä ehtisi syömään tai käymään suihkussa.
Viimeksi kirjoitin, että pelkään lääkäreiden käynnistävän synnytyksen lääkkeellisesti ilman kunnollista syytä. Lopulta lääkkeelliselle käynnistykselle ei ollut tarvetta. Pieni tyttömme päätti syntyä ihan itse ennen käynnistykselle sovittua ajankohtaa.
Synnytys oli rankka eikä sujunut ihan niin helposti kuin unissani (uni 1, uni 2 ja uni 3). Pääasia kuitenkin on, että sekä minä että vauva olimme molemmat kunnossa synnytyksen jälkeen.
Pieni on ihana. Arjen opettelu kotona on toki haastavaa, ja tyttö osaa olla vaativa jo nyt. Silti on uskomattoman ihmeellistä, että tuo pieni suloinen vauva on ollut minun sisälläni. Kasvanut siellä monta kuukautta ja nyt hän on täällä meidän kanssamme. Ihan oikea vauva. Vauva, jota kukaan ei vie meiltä pois.
Toivoisin, että ehtisin kirjoittaa kaikista ajatuksista, joita nyt on tullut. Synnytyksestä, vauvasta, lapsettomuudesta, lapsettomuushoidoista, tähänastisista arkikokemuksista vauvan kanssa...
Katsotaan, miten minulle käy. Jos vauva-arki vie mennessään, tulee kirjoittaminen olemaan jatkossakin haastavaa. Näistä päivistä haluaisin kuitenkin itselleni muistoksi ensihetkien ajatuksia, joten noiden ajatuksien tallentaminen tänne blogiin olisi luonnollinen jatke kaikelle tähän mennessä tapahtuneelle.
Mutta nyt toiveemme on toteutunut. Meillä on vihdoinkin vauva! Maailman ihanin ja suloisin vauva.
Vauvapostaukseni on odottanut kirjoittamistaan jo hetken aikaa. Oikean hetken löytäminen on ollut haastavaa.
Sairaalassa ollessa olin niin kipeä rankan synnytyksen päätteeksi, ettei kirjoittaminen tuntunut kivalta. Ja kotona taas. No, elämä on muuttunut vauvaperhe-elämäksi, jossa saa välillä miettiä, missä välissä ehtisi syömään tai käymään suihkussa.
Viimeksi kirjoitin, että pelkään lääkäreiden käynnistävän synnytyksen lääkkeellisesti ilman kunnollista syytä. Lopulta lääkkeelliselle käynnistykselle ei ollut tarvetta. Pieni tyttömme päätti syntyä ihan itse ennen käynnistykselle sovittua ajankohtaa.
Synnytys oli rankka eikä sujunut ihan niin helposti kuin unissani (uni 1, uni 2 ja uni 3). Pääasia kuitenkin on, että sekä minä että vauva olimme molemmat kunnossa synnytyksen jälkeen.
Pieni on ihana. Arjen opettelu kotona on toki haastavaa, ja tyttö osaa olla vaativa jo nyt. Silti on uskomattoman ihmeellistä, että tuo pieni suloinen vauva on ollut minun sisälläni. Kasvanut siellä monta kuukautta ja nyt hän on täällä meidän kanssamme. Ihan oikea vauva. Vauva, jota kukaan ei vie meiltä pois.
Toivoisin, että ehtisin kirjoittaa kaikista ajatuksista, joita nyt on tullut. Synnytyksestä, vauvasta, lapsettomuudesta, lapsettomuushoidoista, tähänastisista arkikokemuksista vauvan kanssa...
Katsotaan, miten minulle käy. Jos vauva-arki vie mennessään, tulee kirjoittaminen olemaan jatkossakin haastavaa. Näistä päivistä haluaisin kuitenkin itselleni muistoksi ensihetkien ajatuksia, joten noiden ajatuksien tallentaminen tänne blogiin olisi luonnollinen jatke kaikelle tähän mennessä tapahtuneelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)