perjantai 6. maaliskuuta 2015

Piinapäivä 7 - miten nyt menee?

Tänään eletään piinapäivää numero seitsemän. Tasan viikko sitten kaksi alkiota siirrettiin talteen kohtuuni.

Olen tavallaan hieman ylpeä itsestäni. En ole seonnut ihan täysin tästä piinapäiväjutusta.

Olen pystynyt keskittymään muihin asioihin ja miettimään päivien aikana muutakin kuin vain sitä, että ensi viikolla paljastuu taas yksi totuus meidän elämän matkan varrelta.

Melkoisen merkittävä päivä tulossa siis ensi viikolla.

Toki olen joutunut näkemään hieman vaivaa oman pääkoppani hillitsemisen eteen. Kyllähän nämä asiat mielessä pyörivät.

Ovatko rinnat aremmat kuin edellisillä siirtokerroilla? Tuntuuko mahassa erilaisemmalta? Onko olotila mitenkään erilainen? Olenko aikaisin illalla väsyneempi kuin yleensä?

Lopulta vastaus on, että en tiedä.

Olotila tuntuu niin normaalilta, että se tuntuu epänormaalilta.

***

Bertta kyseli jo edellisen tekstin kommenteissa, milloin aion tehdä raskaustestin. Viimeistään piinapäivänä 14 - näin sanoisin :)

Mies on sitä mieltä, että ei pidä testata liian aikaisin. Että on parempi odottaa viralliseen päivään. Ei tuosta haittaakaan ole - paitsi se odottaminen. Katsotaan siis.

Toinen kysymys testipäivän lisäksi on raskaustestin valinta. Luin eilen Soilikin positiivisia uutisia (onnea vielä sinne!). Olen edelleen hieman hämmentynyt siitä, että tuollainen erittäin herkkä 10 IU/ml raskaustesti ei näyttänyt selkeää plussaa.

Itse olen tähän asti käyttänyt ainoastaan tavallisia raskaustestejä, joissa herkkyys on ollut 25 mlU/ml. Päätin jo, että tällä kertaa hankin sekä tavallisen testin että erittäin herkän testin. Soilikin kokemuksen vuoksi en uskaltaisi juuri nyt luottaa vain yhteen tavalliseen testiin.

Ehkä tuplatestaus on täysin ylimitoitettua, mutta se on kuitenkin lopulta pientä tähän kaikkeen muuhun verrattuna.

8 kommenttia:

  1. Löysin blogisi sattumalta ja aika jännää niin ihan samassa kohtaa ollaan hoitoja. Viikko sitten 2 alkiota siirrettiin :) pidän peukkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on todella hauskaa, että meitä on nyt tosiaan kolme samoilla piinapäivillä!

      Pidän myös peukkuja sinulle!

      Poista
  2. Ihailtavaa kylmähermoisuutta :)
    Nyt meitä on sitten kolme samoilla päivillä menijöitä, minulle tosin siirrettiin yksi blasto kyytiin.
    Rentouttavaa viikonloppua!
    Bertta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Jännittämistä on kyllä kovasti meillä kaikilla.

      Oletko sinä jo uusinut testiäsi?

      Poista
  3. Testauksesta on pakko sanoa, että en itse ostaisi niitä erittäin herkkiä testejä (10mIu) vaan vähintään se 20mIu. Oma kokemukseni on järjestään, että ne epäherkemmät näyttää silti paremmin sen viivan.
    Esimerkiksi ihan tavan kaupasta (Prismat/S-marketit/Cittari) löytyvät Pregcheckit antoi viivaa silloinkin, kun hormonia oli alle sen testin rajan (eli 25mIU). Silloin viiva vain tuli hitaasti.

    Juuri pari viikkoa sitten koetussa kemiallisessa viiva oli varsin selkeä samana päivänä kun verikokeessa arvoksi varmistettiin hcg 17. Eli sanoisin, että jos aiot tehdä yhden testin, niin tee Apteekin Oma (n 6e), Pregcheck (puikko 2,5e), tai Clearblue Digital (joka on kylläkin sen 25mIU herkkyydeltään).

    Tsemppiä! Ja toivottavasti plussa löytää tiensä testiisi, kunhan testaat <3

    lapsia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä :) Toivotaan tosiaan, että plussa tulisi oli testi mikä tahansa ;)

      Poista
  4. Mä en tajua tuota Davidin testiä. Enkä suosittele. Perjantaiaamulla sain sillä hätinä erottuvan viivan, illalla kun tein testin apteekin omalla ja sillä tuli heti selkeät kaksi viivaa. Nyt (en tiedä miksi jatkan testailua) sunnuntaina sain Davidin "herkällä" sitten vähän selkeämmän viivan. Tai ehkä olen poikkeus ja saankin vain iltaplussia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Davidin testeistä ei tullut kyllä hyvää kuvaa kertomasi perusteella. Onneksi sinulla oli tuo verikoetesti tukena, niin et joutunut kauan tulkitsemaan tulosta epäselvästä testistä!

      Poista