perjantai 3. huhtikuuta 2015

Kuinka varmistaa reipas raskaus?

"Äidin raskautta edeltävällä ja sen aikaisella ravitsemuksella, stressillä, hormonitasapainolla, piilevillä infektioilla, tupakoinnilla ja elimistössä olevilla toksiineilla on äidin voinnin lisäksi merkittävä vaikutus myös kehittyvään lapseen.

 Näin on ollut myös omien vanhempiemme ja heidän vanhempiensa kohdalla. Munasolu, josta sinä tai minä olemme saaneet alkumme, on saanut vaikutteita jo isoäitimme ravinnosta, elintavoista ja ympäristöstä."
(Kaisa Jaakkola, Reipas, rakas raskaus)

Viime viikolla ostin ja luin Kaisa Jaakkolan kirjan nimeltä Reipas, rakas raskaus.

Kirja sisälsi reilut 200 sivua tiukkaa asiaa hedelmällisyydestä, kehon tarvitsemista vitamiineista, ravinnosta sekä muista asiaan liittyvistä aiheista.

Kokemus oli varsin positiivinen. Kirja sisälsi paljon tuttua asiaa (jep, vitamiineilla on ihan oikeasti vaikutusta onnistumiseen), ja paljon myös uutta asiaa (ai, äidin kokema stressi vaikuttaa suoraan vauvan aivoihin...).

Pelkäsin, että tällaisella vahvalla lapsettoman identiteetillä kirja turhauttaisi ja kiukuttaisi. Että se olisi liikaa suunnattu niille, jotka itse päättävät, milloin tulla raskaaksi.

Ai, että pitäisi ensin muuttaa elämäntapojaan, ja vasta sitten muutaman kuukauden päästä aloittaa yrittäminen? Kuka kumma haluaisi odottaa yhtään ylimääräistä kuukautta, jos joka tapauksessa on luvassa viiden vuoden yritys? Kyllä sitä ehtii elämäntapojaan muuttaa siinä odotellessakin!

Kun pääsin yli näistä omista alkupohdinnoistani, kirja ei turhauttanut eikä kiukuttanut.

Sen sijaan lopputulos oli, että ahmin kirjan vauhdilla.

Luulen, että olisin ahminut kirjan vauhdilla, vaikka en olisikaan raskaana.

Jos olet raskaana, suosittelen lämpimästi, että luet kirjan.

Ja jos et ole raskaana, mutta haluaisit olla, kannattaa kirja lukea myös silloin. Pääsisältö liittyi kuitenkin siihen, mitä kaikkea olisi hyvä tehdä jo ennen kuin on raskaana, jotta todennäköisyys tulla raskaaksi paranisi ja jotta lopputuloksena syntyisi mahdollisimman terve vauva.


Kuva Kaisan blogista 

Kuva Kaisan blogista


13 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta! Pitää varmaan metsästää jostakin ja lukasta:)

    VastaaPoista
  2. Varmasti mielenkiintoinen kirja! Mainitsit vitamiineista...oliko jotkut tietyt vitamiinit kirjan mukaan erityisen tärkeitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annoin jo kirjan lainaan, niin en pysty nyt tarkistamaan :) Mutta ainakin kaikille tärkeitä olivat kalaöljy, d-vitamiini ja folaatti. Lisäksi lisäravinnetarpeet ovat henkilökohtaisia ja esim seleenistä tai jodista voi olla usein puutetta. Kaisa Jaakkolan lisäravinnesuosituksia voi katsoa täältä: http://kaisajaakkola.com/materiaalit/ravintolisat/

      Täällä oli hieman myös tekstiä kirjasta: http://m.vauva.fi/artikkeli/raskaus/raskausaika/kaisa_jaakkola_nain_syot_oikein_raskausaikana

      Poista
  3. Kiitos vinkeistä ja linkeistä! Onnellista odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  4. Mua jotenkin ahdistaa tollaset krjat. Ole siinä sitten reipas kun aiankin toistaiseksi mun reippauden ja raskaudenhehkun vie pyhä kolminaisuus:jääkaappi,vessänpönttö, sohva. Noh, ehkä kun olo kohenee, niin tuokin kirja näyttää kivalle, ei ärsytävälle. Nyt se vain ärsyttää, minäkin haluaiisn olla hyvinvoiva, upea ja juoksennella 15km lenkkejä sen sijaan että naama finnisenä yrjöän aamista kolmatta kertaa. Sori, huono päivä :)

    b

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onnellinen ja kiitollinen kuitenkn kaikesta :)

      B

      Poista
    2. Huh, sinulla on selvästi ollut rankkaa! Toivottavasti jatkossa sujuu paremmin.

      Itse olen missannut tällaiset oireet kokonaan ja täytyy myöntää, että ehkä oma usko olisi vahvempi, jos olisi kovasti oireita. Olen ehkä jopa hieman kateellinen oireistasi ;)

      Poista
  5. Haluan vain kiittää sinua blogistasi. Sen lukeminen auttaa minua eteenpäin näinä mustina hetkinä kun tuntuu ettei missään ole mitään järkeä, se antaa toivoa että ehkä mekin joskus onnistumme. Kiitos ja kaikkea hyvää teille pikkuisen odotteluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Todella mukava kuulla näin positiivista palautetta!

      Pidän peukkuja, että teilläkin vielä tärppää! :)

      Poista
  6. Kuulosti mielenkiintoiselta. Olen ollut aikeissa suunnata kirjastoon hakemaan jotain asiaan liittyvää kirjallisuutta. Tätä ei varmaan vielä sieltä löydy, ellei varaa.

    Mulla on tietoisuus erilaisista haitta-aineista selvästi terävöitynyt raskauden myötä. Huomaan yhä useammin miettiväni pitäisikö tämäkin ostaa luomuna tai ei viitsi syödä muualla kuin kotona, että tietää mistä on tehty.

    Pääsiäisenä en viitsinyt syödä viinirypäleitä (vaikka ne hyviä onkin), kun luokittelen ne epäilyttäviksi, sama koskee pähkinöitä. Myös leivät on vakaa aikomus leipoa jatkossa itse (tämä on sellainen välillä jaksan leipoa, välillä en) jotta voi käyttää luomujauhoja ja minimoida glyfosaattijäämät. Aiemmin en ole moisia pahemmin ajatellut, olen ostanut kyllä suomalaista ja tehnyt ruokia mahdollisimman alusta asti itse. Nyt vaan tuntuu, että valinnoilla voi olla pidempiaikaisia vaikutuksia. Vielä kun oppisi syömään tasaisin väliajoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Nyt tulee kyllä mietittyä tarkemmin syömisiään. Söin tänään tavallisen omenan kuorineen ja tuntui melkein pahalta - mitä kaikkia myrkkyjä nyt toiselle syötän? Toivottavasti yksi myrkkyomena ei vielä huononna tilannetta merkittävästi...

      Poista