tiistai 12. huhtikuuta 2016

Lapsettomuuden kummittelua

"Me hankitaan varmaankin kaksi lasta."

Lapsettomuuden kummitus pomppasi esiin mieleni syövereistä kahvitellessani kahden uuden mammaystävän kanssa. Toisen ystävän kommentin jälkeen ajatukseni lähtivät harhateille.

Ei noin voi sanoa!

Kuka kumma sanoo nykypäivänä noin? Miten ihmeessä lapsia hankitaan? Ei me vaan hankittu. Työtä tehtiin vuosia, että päästiin tähän onnelliseen tilanteeseen. Miten lapsien saaminen voi olla jollekin noin itsestäänselvää?

Ystävät jatkavat keskustelua. Itse jään jumiin omiin ajatuksiini. Toiset pohtivat, mikä olisi sopiva ikäero lapsukaisille (ei yli kolmea vuotta) ja mihin vuodenaikaan seuraava kannattaisi laittaa aluille (loppukesästä, että voisi ensin juoda skumppaa koko kesän ajan).

Olemme kaikki yhden lapsen äitejä, ja olen itsekin yllättynyt, kuinka ulkopuoliseksi itseni yhtäkkiä koen ja kuinka toisten sanat satuttavat.

Loppupäivän kadehdin salaa monilapsisia perheitä.

Meillä on maailman ihanin vauva, joka täyttää pian viisi kuukautta. Olen superonnekas, että olen saanut hänet. Että olen saanut olla raskaana, synnyttää ja imettää. Ja nyt yhtäkkiä valtava pelko pomppasi esiin.

Haluaisin, että jonain päivänä meidän pienellä vauvalla olisi sisko tai veli.

Toiset tekevät sisaruksia esikoiselleen. Aikatauluttavat ja suunnittelevat parhaan ajankohdan. Meille ei ole mitenkään itsestäänselvää, että sisaruksia saadaan. Yhden saaminen oli vuosien taistelun tulos. Huomaan kadehtivani toisten huolettomuutta ja varmuutta toisen lapsen saamisen suhteen.

Ja silti. Samalla muistan, kuinka aiemmin pidin sekundääristä lapsettomuutta todella pienenä pulmana verrattuna siihen "oikeaan" lapsettomuuteen.  Samaa mieltä olen edelleen. Primääri lapsettomuus sattuu syvälle. Toivon silti, että kävisi valtava tuuri ja tuo sekundäärinen lapsettomuus jäisi itseltäni kokonaan kokematta.

***
Onko täällä enää ketään? Millaisia mietteitä teille tulee?


9 kommenttia:

  1. Hei,
    kiva kun kirjoitit taas! Sain rakkaan ja toivotun tyttären Ivf-hoidolla samoihin aikoihin kuin sinä. Hän tulee myös ensi viikolla 5kk. Samanlaisia ajatuksia myös minulla, olen suunnattoman onnellinen tästä lapsesta, joka ei ollut itsestäänselvyys. Ja silti suren jo valmiiksi sitä, että hän ei ehkä koskaan saakaan sisarusta. Yrittää aiomme, mutta olemme jo valmiiksi tehneet rajan kuinka monta kertaa yritämme. Toivon että toive pikkusisaruksesta ei muutu itselleni pakkomielteeksi vaan osaisin aina nauttia tästä olemassa olevasta ihmeestä tarpeeksi ja arvostaa sitä että meille on suotu lapsi. Ainakin nyt olen nauttinut ja ollut onnellisempi kuin koskaan <3 Annina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että lukijoita vielä löytyy ja vieläpä hyvin samoilla ajatuksilla kuin itse olen nyt. Olemme mielettömän onnekkaita että meillä on pienet vauvamme :) Tulevaisuus näyttää miten sisarustoiveiden kanssa käy mutta ainakin juuri nyt asiat ovat todella hienosti! :)

      Poista
  2. Hei,
    Täälläkin yksi lukija toteaa, että kiva kun kirjoitit. Ja vaikka ymmärrän lähtökohtasi, haluaisin kommentoida myös tuohon sekundaariseen lapsettomuuteen. Sekundaarinen lapsettomuus sattuu myös ja syvälle eikä se ole pikku pulma sen kokevalle. Sitä, kumpi sattuu enemmän tai on vaikeampi kokemus, on mielestäni ihan turha verratakaan, niihin liittyvät surut kun monelta osin poikkeavat toisistaan paljonkin. Ja yleensäkin, miksi pitäisi verrata yhden onnettomuutta toiseen? Aina löytyy joku, jolla menee vielä huonommin.

    Lähes kolmevuotiaan ainokaisen äitinä olen elänyt parisen vuotta tuossa kuvaamassasi ulkopuolisuuden tunteessa, sisaruksia alkoi tipahdella samanikäisten vanhemmille pian yksivuotissynttäreiden jälkeen. Samoin alkoi tulla kysymyksiä sisaruksen ”tekemisestä” meille. Kuten sanoin, en vertaa sekundaarista lapsettomuutta kokonaan lapsettomiin, mutta toisaalta suru, jota koen onkin luonteeltaan erilaista. En luonnollisesti lähtisi etsimään myötätuntoa niiltä, jotka eivät saa ensimmäistäkään lasta. Ja koen myös olevani hurjan onnekas, että esikoisen olen saanut, mutta kyllä tämäkin suru hajottaa ihmisen aika pieniksi palasiksi. Sekundaarisen lapsettomuuden suru ei koske vain minua ja miestäni vaan hyvin kokonaisvaltaisesti mahdollisesti ainokaiseksi jäävää esikoistani ja sitä, miten se tulee vaikuttamaan koko hänen elämäänsä. Suren siis myös hänen puolestaan ja samalla koko perheemme. Ja vaikka meidän ei tarvitse miettiä sitä, jäämmekö kokonaan vaille omaa lasta, pettymys oman kehon toimimattomuuteen ja epäreiluuden tunteet helpommin raskautuvien tai lapsilukuaan suunnittelevien keskellä lienevät jotain saman tyyppistä kuin lapsettomillakin.
    -Lillimaaria-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani jos päädyin vähättelemään suruasi. Se ei ollut tarkoitukseni. Uskon, että sekundäärinen lapsettomuus on todella kova paikka kaikille sen kokeville enkä toivo moista kenellekään. Toivottavasti teilläkin vielä tilanne ratkeaa parhain päin ja saatte sisaruksen ainokaisellenne :)

      Poista
    2. Kiitos. Ja kovasti toivon, että sinä ja kaikki muutkin, jotka ovat jo joutuneet käymään läpi raskaan lapsettomuuden esikoista odottaessaan, voisi toivoessaan saada toisenkin lapsen, ja huomattavasti kevyemmän tien kautta. Mutta juuri nyt iloa teidän vauva-arkeen!
      -Lillimaaria-

      Poista
  3. Kiva kun kirjoitit. Jossain takaraivossa minulla samanlaisia ajatuksia. Hoidoilla saatu rakas ihmeemme kohta 4kk. Olen yrittänyt olla ajattelematta koko asiaa mutta kyllä sitä pikkuisen kasvaessa miettii onko tämä vauva-aika nyt koettu ensimmäisen ja viimeisen kerran. Muistutan kuitenkin itseäni tällöin että ei ole vielä aika alkaa "pakonomaisesti" miettimään sisarusta. Silti herään miettimään asiaa ja koen siitä huonoa omaatuntoa ajatuksella eikö mikään riitä? Voisiko meille tulla luomuihme, täytyykö käydä samanmoinen taistelu kun tämän ensimmäisen kanssa? Kaikki se tuska oli tämän paketin arvoista mutta jaksaisiko saman uudestasn kun takeita innistumisesta ei ole? En ole lähtemässä hoitoihin nyt todellakaan vielä mutta ajatukset harhailevat välillä...

    VastaaPoista
  4. Yli puolet vauvavuodesta kukunut,mitä teille kuuluu?

    Bertta ja vauva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, huomasin kysymyksesi vasta nyt. Meille kuuluu oikein hyvää. Elämä on täyttä ja tyttö touhukas. Välillä toivoo että olisi hetki aikaa kirjoittaa vaikkapa tänne blogiin kuulumisia. Mutta pienen nukkuessa on ne kaikki muut elämän asiat hoidettavana. Kaikki hyvin siis, jään etsimään pidempää kirjoitusaikaa. Toivottavasti myös teillä kaikki hyvin!

      Poista
  5. Heippa. Mitä kuuluu? Millainen päivärytmi teillä on? Harrastuksia?onko suunnitteilla työhönpaluuta?

    B

    VastaaPoista