sunnuntai 24. elokuuta 2014

Ensi vuoden ensimmäinen vauvauutinen

Tällä viikolla kuulin ensi vuoden ensimmäisen vauvauutisen. Eräs ystäväni saa toisen lapsen. Tämä ystäväpariskunta aloitti ensimmäisen lapsensa yrittämisen paljon meidän jälkeemme. Heillä yritys tuotti tuloksia nopeasti.

Muistan hetken, kun kuulin ystäväni ensimmäisestä raskaudesta. Istuin autossa ja sain ystävältäni tekstiviestin.  Silloin olin muutaman päivän sisällä kuullut liian monta raskausuutista. Itse yritimme vielä luomuna, mutta yrittämisestä oli tullut jo tuskaista. Miksi emme vaan voi onnistua, mietin silloin. Ystäväni iloinen perheuutinen aiheutti minussa täydellisen romahduksen. Miksi kaikki muut onnistuvat, mutta me ei? Vietin automatkan kyyneleet silmissä.

Tänä keväänä ystävämme kertoivat meille, kuinka ovat miettineet toista lasta. Toisilla suunnitelman toteuttaminen on varsin helppoa. Nyt raskaus on jo pitkällä.

Tästä se sitten taas lähtee liikkeelle, ensi vuoden vauvauutiset. Joka kerta se kirpaisee. Kirpaisee, vaikka se ei ole minulta pois. Vaikka järki sanoo, että omassa pahassa mielessä ei ole mitään järkeä. Ja vaikka vastaavia uutisia kuulee niin usein, että niihin on jo osittain turtunut.

Turtuminen on todellisuutta, sillä eivät toistuvatkaan vauvauutiset enää aiheuta minussa samanlaista romahdusta kuin aiemmin. Ai tulee vauva? Niinpä tietenkin. Uutinen sattuu ja vetää hiljaiseksi. Suljen suuni omasta lapsettomuudestani.

Toivon, että itsekin saisimme joskus tulevaisuudessa kertoa vauvauutisia. Ja jos se hetki joskus tulee, toivon, että oman innostukseni keskellä osaisin silti huomioida muut ihmiset, joita uutinen saattaakin satuttaa.


3 kommenttia:

  1. Minäkin sain perjantaina tietää kolmesta raskaudesta. Töissä huomasin työkaverin olevan raskaana, illalla äitini kertoi erään sukulaisen jo saaneen vauvan, (ja hänellä ei käsittääkseni ole ollut edes pysyvää parisuhdetta) sekä kaikkein pahin tapahtui illalla, kun mieheni tuli töistä. Hän kertoi tavanneensa kaveriperhettämme, ja sanoi, että heille on tulossa vuoden alussa kolmas lapsi! Kolmas! Juuri hetki sitten olin ajatellut, että onneksi näiltä ihmisiltä ei tarvitse enää pelätä kuulevansa tätä uutista. He vaikuttivat onnellisilta nelihenkisenä perheenä. Niin, nyt kun luulin jo, että olen päässyt tästä tuskasta yli ja nuo uutiset ei enää satuttaisi. Koko viikonloppu on mennyt masennellessa omaa paikallaan junnaavaa elämää. Eihän se ole minulta pois, jos toiset saavat lapsia, mutta silti tuntuu niin mahdottoman epäreilulta.

    VastaaPoista
  2. Itsellä kanssa kolme ystävää odottaa (kaksi heistä raksaaksi kolmen yk:n sisään). Sitten sitä onnea tietysti hehkutetaan ympäriinsä. Mikä saa itselle valitettavasti palan kurkkuun ja huonon mielen. Lisäksi eräs ystävän naisystävä tuli "vahiongossa" raskaaksi. Niin ne muut. Itse ei sitten raskaudu ei millään... kaiken lisäksi tähän syssyyn vielä oman mies ystävän kaksi lasta edellisestä liitosta ja ihmettelen vieläkin, miten paljon sitä laittaa itsensä kestämään.

    VastaaPoista
  3. Ymmärrän oikein hyvin teidän molempien fiiliksiä. Aina se vaan tuntuu yhtä epäreilulta..

    Kuulin itse tänään uusia vauvauutisia. Siinä tuli tämän viikon vauvauutiskiintiö täytettyä heti näin alkuviikosta. Saa nähdä kenen vauvauutisista kuulen ensi viikolla...

    VastaaPoista