tiistai 12. huhtikuuta 2016

Lapsettomuuden kummittelua

"Me hankitaan varmaankin kaksi lasta."

Lapsettomuuden kummitus pomppasi esiin mieleni syövereistä kahvitellessani kahden uuden mammaystävän kanssa. Toisen ystävän kommentin jälkeen ajatukseni lähtivät harhateille.

Ei noin voi sanoa!

Kuka kumma sanoo nykypäivänä noin? Miten ihmeessä lapsia hankitaan? Ei me vaan hankittu. Työtä tehtiin vuosia, että päästiin tähän onnelliseen tilanteeseen. Miten lapsien saaminen voi olla jollekin noin itsestäänselvää?

Ystävät jatkavat keskustelua. Itse jään jumiin omiin ajatuksiini. Toiset pohtivat, mikä olisi sopiva ikäero lapsukaisille (ei yli kolmea vuotta) ja mihin vuodenaikaan seuraava kannattaisi laittaa aluille (loppukesästä, että voisi ensin juoda skumppaa koko kesän ajan).

Olemme kaikki yhden lapsen äitejä, ja olen itsekin yllättynyt, kuinka ulkopuoliseksi itseni yhtäkkiä koen ja kuinka toisten sanat satuttavat.

Loppupäivän kadehdin salaa monilapsisia perheitä.

Meillä on maailman ihanin vauva, joka täyttää pian viisi kuukautta. Olen superonnekas, että olen saanut hänet. Että olen saanut olla raskaana, synnyttää ja imettää. Ja nyt yhtäkkiä valtava pelko pomppasi esiin.

Haluaisin, että jonain päivänä meidän pienellä vauvalla olisi sisko tai veli.

Toiset tekevät sisaruksia esikoiselleen. Aikatauluttavat ja suunnittelevat parhaan ajankohdan. Meille ei ole mitenkään itsestäänselvää, että sisaruksia saadaan. Yhden saaminen oli vuosien taistelun tulos. Huomaan kadehtivani toisten huolettomuutta ja varmuutta toisen lapsen saamisen suhteen.

Ja silti. Samalla muistan, kuinka aiemmin pidin sekundääristä lapsettomuutta todella pienenä pulmana verrattuna siihen "oikeaan" lapsettomuuteen.  Samaa mieltä olen edelleen. Primääri lapsettomuus sattuu syvälle. Toivon silti, että kävisi valtava tuuri ja tuo sekundäärinen lapsettomuus jäisi itseltäni kokonaan kokematta.

***
Onko täällä enää ketään? Millaisia mietteitä teille tulee?