Heippa.
Olen ollut ikävä ihminen ja pimittänyt teiltä tietoa jo pitkään.
Tein raskaustestin jo eilen aamulla. Haluatte varmaankin kuulla, miten testissä kävi.
No, sanotaan vaikkapa niin, että mikään ei muuttunut.
Testi oli negatiivinen.
Tulos ei ollut yllättävä, mutta tottakai olin pettynyt. Niinkuin myös mieheni oli pettynyt, ehkä jopa enemmän kuin minä. Perseestähän tämä on.
Nyt on neljä alkionsiirtoa takana. Yhdestä olen saanut positiivisen raskaustestituloksen, joten onnistumisen todennäköisyys minun alkionsiirroista on tällä hetkellä 25%.
Olen kai onnekas. Olen kerran tullut raskaaksi, joten pitäisi uskoa, että se voi tapahtua toisenkin kerran.
Olemme pohtineet jatkoa ja laskeneet säästöjämme. Kertoisipa joku, kuinka kauan tätä vielä jatkuu. Riittäisikö yksi yritys julkisella? Vai riittäisikö yksi yritys yksityisellä? Tai kaksi yritystä yksityisellä? Vai lahjasoluhoito tuplahinnalla? Vai kannattaisiko säästää myös adoptiokustannuksiin? Vai olemmeko väsyneet koko hommaan ja hylänneet ajatuksen lapsesta jo kauan ennen kuin adoptiojonoon päästäisiin?
Pakkanen on tyhjä, joten nyt on taas puhdas paperi edessä. Tulevaisuus täynnä vaihtoehtoja siis.
torstai 30. lokakuuta 2014
maanantai 27. lokakuuta 2014
Piinapäivä 11: mitä jatkossa?
En aikonut kirjoittaa tänään mitään. Jouduin kuitenkin tilanteeseen, jossa joudun odottamaan paikallani, enkä juuri tällä hetkellä pysty tekemään mitään hyödyllistä.
Lähimpänä hyödyllistä on blogin kirjoittaminen. Siispä kirjoitan.
Tänään on piinapäivä numero 11. Raskaustesti kertoisi luultavasti jo totuuden, mutta toistaiseksi en ajatellut kiirehtiä.
Testi keskiviikkona tai torstaina kuulostaa hyvältä.
Jos testi on negatiivinen, täytyy päättää jatkosuunnitelmat.
1) Pitäisikö odottaa kolmatta IVF-hoitoa julkisella klinikalla? Tuo toteutuisi joskus keväällä, jolloin voisimme saada vauvan aikaisintaan joulukuussa 2015. Positiivisena puolena yksityistä pienemmät kustannukset ja se, että nyt ehtisi vielä valmistelemaan munasoluja sen kolmen kuukauden kehittymisajan. Olettaen siis, että vielä löytyy jotain tapoja munasolujen laadun parantamiseksi. Mutta odottavan aika on pitkä ja ehkä-vauva joulukuussa 2015 tuntuu tuskaisen kaukaiselta.
2) Pitäisikö mennä heti samantien yksityiselle hoitoon? Tuo on kallista, mutta ainakin pääsisi heti eteenpäin. Meillä on säästöjä tarvittava määrä, mutta rahalle olisi varmasti käyttöä myöhemminkin. Ja entä jos munasolujen laatu on taas huono? Olisiko kuitenkin parempi parannella niitä ensin esimerkiksi DHEA-hormoneilla sen kolmen kuukauden ajan? Tai entä jos rahoja tarvittaisiinkin myöhemmin lahjasoluhoitoihin?
3) Vai pitäisikö noudattaa funktionaalisen lääkärini vinkkejä, joka kannatti kaiken mahdollisen testausta? Eli varmistuttaisiin siitä, että kehossani on kaikki ok raskautumista varten. Tämäkin tarkoittaa rahanmenoa. Veikkaan, että lasku kaiken-mahdollisen testauksesta olisi lähemmäs 1000€. Tuo on tietysti pikkusumma verrattuna lapsettomuushoitoihin yksityisellä.
Ilman lisätestejä tiedetään jo, että:
Te, ihanat lukijani, olette kaikki parhaita lapsettomuusasiantuntijoita. Te tiedätte, miltä tämä tuntuu. Pohditte samoja asioita päivästä toiseen.
Olisi mukava kuulla kommenttejanne.
Mitä mieltä olette? Mitä itse tekisitte, jos olisitte siinä, missä itse olen nyt?
Lähimpänä hyödyllistä on blogin kirjoittaminen. Siispä kirjoitan.
Tänään on piinapäivä numero 11. Raskaustesti kertoisi luultavasti jo totuuden, mutta toistaiseksi en ajatellut kiirehtiä.
Testi keskiviikkona tai torstaina kuulostaa hyvältä.
Jos testi on negatiivinen, täytyy päättää jatkosuunnitelmat.
1) Pitäisikö odottaa kolmatta IVF-hoitoa julkisella klinikalla? Tuo toteutuisi joskus keväällä, jolloin voisimme saada vauvan aikaisintaan joulukuussa 2015. Positiivisena puolena yksityistä pienemmät kustannukset ja se, että nyt ehtisi vielä valmistelemaan munasoluja sen kolmen kuukauden kehittymisajan. Olettaen siis, että vielä löytyy jotain tapoja munasolujen laadun parantamiseksi. Mutta odottavan aika on pitkä ja ehkä-vauva joulukuussa 2015 tuntuu tuskaisen kaukaiselta.
2) Pitäisikö mennä heti samantien yksityiselle hoitoon? Tuo on kallista, mutta ainakin pääsisi heti eteenpäin. Meillä on säästöjä tarvittava määrä, mutta rahalle olisi varmasti käyttöä myöhemminkin. Ja entä jos munasolujen laatu on taas huono? Olisiko kuitenkin parempi parannella niitä ensin esimerkiksi DHEA-hormoneilla sen kolmen kuukauden ajan? Tai entä jos rahoja tarvittaisiinkin myöhemmin lahjasoluhoitoihin?
3) Vai pitäisikö noudattaa funktionaalisen lääkärini vinkkejä, joka kannatti kaiken mahdollisen testausta? Eli varmistuttaisiin siitä, että kehossani on kaikki ok raskautumista varten. Tämäkin tarkoittaa rahanmenoa. Veikkaan, että lasku kaiken-mahdollisen testauksesta olisi lähemmäs 1000€. Tuo on tietysti pikkusumma verrattuna lapsettomuushoitoihin yksityisellä.
Ilman lisätestejä tiedetään jo, että:
- Munasoluni ovat hieman huonolaatuisia (syy tuntematon)
- Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta (lääkkeet on, mutta aina lääkkeet eivät välttämättä korjaa tilannetta oikealla tavalla)
- Progesteronini on luonnostaan liian alhainen ja kuukautiset alkavat liian aikaisin, mutta tuo näyttää olevan hallinnassa lugesteron + zumenon -kombinaatiolla.
Te, ihanat lukijani, olette kaikki parhaita lapsettomuusasiantuntijoita. Te tiedätte, miltä tämä tuntuu. Pohditte samoja asioita päivästä toiseen.
Olisi mukava kuulla kommenttejanne.
Mitä mieltä olette? Mitä itse tekisitte, jos olisitte siinä, missä itse olen nyt?
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Itkupotkuraivari piinapäivien kunniaksi
Zumenonissa ja lugesteronissa on sellainen hauska puoli, että niiden vuoksi nukun huonommin kuin normaalisti. Heräilen yöllä eikä uni ole niin syvää kuin tavallisesti.
Olin nukkunut huonosti ehkä viisi yötä putkeen. Väsytti himskatin paljon. Oli kiire ja stressasin työjuttuja. Ja sitten menin viettämään aikaa ihmisten kanssa, joilla kaikilla muilla on lapsia - ja tottakai jossain vaiheessa keskustelu siirtyi lasten toilailuihin.
Kun pääsin kotiin (väsyneenä, kiireisenä ja töistä stressaantuneena), tuntui, ettei mistään tule ikinä mitään. Että koko maailma kaatuu meidän päälle, kun kaikki muut ihmiset saavat suunnitella elämäänsä ja sitten vain toteuttaa niitä suunnitelmia.
Niinhän se menee. Asetetaan tavoitteet ja sitten määrätietoisesti pyritään niitä kohti. Visualisoidaan tavoite ja sitten otetaan pieni askel kerrallaan, kunnes päästään tavoitteeseen. Yksinkertaista, eikö niin?
Kaikilla muilla on helppoa, ja meillä mikään ei onnistu. Muilla elämä menee eteenpäin, ja meillä se menee enimmäkseen taaksepäin.
En enää tiedä, mitä tapahtui, mutta kaikki nämä pettymyksen tunteet tiivistyivät kotona itkupotkuraivariksi. Ensin sain aikaan valtavan tappelun mieheni kanssa. Kun sitä kesti aikansa, päädyin itkemään miehen kainaloon sitä, kuinka emme ikinä saa lapsia ja kuinka perseestä koko elämä on.
Varsinainen ilonhetki siis piristämässä piinapäiviä.
Tuosta on kulunut nyt muutama päivä. Sen jälkeen olen nukkunut paremmin. Maailma ei tunnu enää ihan niin ankealta paikalta. Meillä on moni asia hyvin.
Edellistä episodia lukuunottamatta olen miettinyt tätä tilannetta melko vähän viime päivinä. Tänään on piinapäivä numero 10. Hetken päästä saan tehdä testin ja nähdä neljännen alkionsiirron tuloksen.
Harmittaa valtavasti, mutta en usko, että olen raskaana. Ei tunnu siltä. Nipistyksiä olen tuntenut mahassa samalla tavalla kuin viime kuussakin, mutta luulen, että ne eivät liity asiaan.
Tyhmää. Toivoisin niin kovasti, että mekin pääsisimme jo lapsellisten puolelle.
Mutta ei hätää. Nyt vaan siis enää 1) visualisoidaan tavoite, 2) asetetaan tavoitteelle päivämäärä, 3) konkretisoidaan mitä sen saavuttaminen vaatii, 4) suunnitellaan välietapit ja 5) otetaan askel kerrallaan ja saavutaan lopulta tavoitteeseen. Helppo homma.
Välillä vaan tuntuu, että siinä vaiheessa, kun me saadaan lapsi, niin elefantitkin lentää.
Olin nukkunut huonosti ehkä viisi yötä putkeen. Väsytti himskatin paljon. Oli kiire ja stressasin työjuttuja. Ja sitten menin viettämään aikaa ihmisten kanssa, joilla kaikilla muilla on lapsia - ja tottakai jossain vaiheessa keskustelu siirtyi lasten toilailuihin.
Kun pääsin kotiin (väsyneenä, kiireisenä ja töistä stressaantuneena), tuntui, ettei mistään tule ikinä mitään. Että koko maailma kaatuu meidän päälle, kun kaikki muut ihmiset saavat suunnitella elämäänsä ja sitten vain toteuttaa niitä suunnitelmia.
Niinhän se menee. Asetetaan tavoitteet ja sitten määrätietoisesti pyritään niitä kohti. Visualisoidaan tavoite ja sitten otetaan pieni askel kerrallaan, kunnes päästään tavoitteeseen. Yksinkertaista, eikö niin?
Kaikilla muilla on helppoa, ja meillä mikään ei onnistu. Muilla elämä menee eteenpäin, ja meillä se menee enimmäkseen taaksepäin.
En enää tiedä, mitä tapahtui, mutta kaikki nämä pettymyksen tunteet tiivistyivät kotona itkupotkuraivariksi. Ensin sain aikaan valtavan tappelun mieheni kanssa. Kun sitä kesti aikansa, päädyin itkemään miehen kainaloon sitä, kuinka emme ikinä saa lapsia ja kuinka perseestä koko elämä on.
Varsinainen ilonhetki siis piristämässä piinapäiviä.
Tuosta on kulunut nyt muutama päivä. Sen jälkeen olen nukkunut paremmin. Maailma ei tunnu enää ihan niin ankealta paikalta. Meillä on moni asia hyvin.
Edellistä episodia lukuunottamatta olen miettinyt tätä tilannetta melko vähän viime päivinä. Tänään on piinapäivä numero 10. Hetken päästä saan tehdä testin ja nähdä neljännen alkionsiirron tuloksen.
Harmittaa valtavasti, mutta en usko, että olen raskaana. Ei tunnu siltä. Nipistyksiä olen tuntenut mahassa samalla tavalla kuin viime kuussakin, mutta luulen, että ne eivät liity asiaan.
Tyhmää. Toivoisin niin kovasti, että mekin pääsisimme jo lapsellisten puolelle.
Mutta ei hätää. Nyt vaan siis enää 1) visualisoidaan tavoite, 2) asetetaan tavoitteelle päivämäärä, 3) konkretisoidaan mitä sen saavuttaminen vaatii, 4) suunnitellaan välietapit ja 5) otetaan askel kerrallaan ja saavutaan lopulta tavoitteeseen. Helppo homma.
Välillä vaan tuntuu, että siinä vaiheessa, kun me saadaan lapsi, niin elefantitkin lentää.
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Voisinko saada hieman raskausoireita, kiitos?
Tänään tuli kuluneeksi kolme päivää alkionsiirrosta.
Kolme päivää!
Missä viipyvät kaikki raskausoireet? Kai nyt jo pitäisi tietää, jos on raskaana?
Voin kuvitella, että tunsin torstaina pari nipistystä. Ja pari nipistystä perjantaina. Ehkä myös yhden nipistyksen sekä eilen että tänään. Kai nyt yhteensä kuusi nipistystä voisi tarkoittaa, että olen raskaana?
Raskausoireet taitavat olla vähän liian paljon toivottu tässä vaiheessa. Mutta voisinko silti saada muutaman sellaisen? Vaikka nyt heti? Ottaisin ne mielelläni vastaan.
Muuten elämä on ollut varsin mukavaa. Positiivisella tavalla kiireistä ja sosiaalista. Kaikki olisi oikein hyvin nyt.
Olisipa vielä muutama raskausoire, tai ainakin se positiivinen testi.
Kolme päivää!
Missä viipyvät kaikki raskausoireet? Kai nyt jo pitäisi tietää, jos on raskaana?
Voin kuvitella, että tunsin torstaina pari nipistystä. Ja pari nipistystä perjantaina. Ehkä myös yhden nipistyksen sekä eilen että tänään. Kai nyt yhteensä kuusi nipistystä voisi tarkoittaa, että olen raskaana?
Raskausoireet taitavat olla vähän liian paljon toivottu tässä vaiheessa. Mutta voisinko silti saada muutaman sellaisen? Vaikka nyt heti? Ottaisin ne mielelläni vastaan.
Muuten elämä on ollut varsin mukavaa. Positiivisella tavalla kiireistä ja sosiaalista. Kaikki olisi oikein hyvin nyt.
Olisipa vielä muutama raskausoire, tai ainakin se positiivinen testi.
torstai 16. lokakuuta 2014
Neljäs alkionsiirtoni
Kuinka kova pissahätä ihmisellä voi olla ennen kuin tulee housuun?
En tiedä, mutta luulen, että tänään olin aika lähellä tuota tilannetta.
Pääsimme jälleen alkionsiirtoon (Jee!), mutta ajat olivat reilusti myöhässä, ja olin kiltisti noudattanut klinikan ohjetta "tule rakko mahdollisimman täynnä".
Olin räjähtämäisilläni.
Kello mateli. En pystynyt olemaan mitenkään päin, en istumaan, en seisomaan.
En usko, että olen kokenut niin kovaa pissahätää koko aikuisiälläni. Ja lapsuuden kokemuksia on vaikea vertailla.
Selvisin pissaamatta housuihini.
Nyt kohdussani oleilee 12 soluinen alkio. Pakastettaessa 10 soluinen, sulatuksen jälkeen 9 soluinen ja tuon jälkeen 12 soluiseksi kasvanut tyyppi.
Oleilisipa kauan. Jos vaikka sen yhdeksän kuukautta.
Toivottavasti se ei saanut traumoja sulatuksesta ja yhden solun häviämisestä.
Hei, sinä tyyppi siellä kohdussani, nähdään sitten yhdeksän kuukauden päästä!
En tiedä, mutta luulen, että tänään olin aika lähellä tuota tilannetta.
Pääsimme jälleen alkionsiirtoon (Jee!), mutta ajat olivat reilusti myöhässä, ja olin kiltisti noudattanut klinikan ohjetta "tule rakko mahdollisimman täynnä".
Olin räjähtämäisilläni.
Kello mateli. En pystynyt olemaan mitenkään päin, en istumaan, en seisomaan.
En usko, että olen kokenut niin kovaa pissahätää koko aikuisiälläni. Ja lapsuuden kokemuksia on vaikea vertailla.
Selvisin pissaamatta housuihini.
Nyt kohdussani oleilee 12 soluinen alkio. Pakastettaessa 10 soluinen, sulatuksen jälkeen 9 soluinen ja tuon jälkeen 12 soluiseksi kasvanut tyyppi.
Oleilisipa kauan. Jos vaikka sen yhdeksän kuukautta.
Toivottavasti se ei saanut traumoja sulatuksesta ja yhden solun häviämisestä.
Hei, sinä tyyppi siellä kohdussani, nähdään sitten yhdeksän kuukauden päästä!
tiistai 14. lokakuuta 2014
Kilpirauhaskikkailua
Anteeksi. Olen pahoillani jo etukäteen. Ajattelin tällä kertaa pitkästyttää teidät kirjoittamalla pitkästi asiaa kilpirauhasesta. Postaus luultavasti kiinnostaa vain niitä, joilla on haasteita kilpirauhasen kanssa, joten pahoittelen, että pitkästytän kaikki muut.
Jos kilpirauhasen ongelmiin lähtee perehtymään yhtään syvemmin netin avustuksella, huomaa hetken päästä, ettei tuohon tule loppua. Äkkiä saa sen käsityksen, että kyse on yksinkertaisista jutuista: t4v ja tsh ja siinä se. Mutta kun asiaan perehtyy tarkemmin, selviää, että on myös t1, t2, t3 ja rt3. Ja sitten asia menee monimutkaiseksi. Kilpirauhasasioista kiistellään, eikä maailmalta löydy yhtä totuutta, joka olisi kaikkien hyväksymä. Veikkaan, ettei ainakaan Suomesta löydy lääkäriä, joka ihan oikeasti tietäisi tarkalleen, miten kokonaisuus toimii. Tämä näin johdatuksena aiheeseen.
Olen aiemmin hoidattanut funktionaalisella lääkärillä kilpirauhasen vajaatoimintaani. Sitten julkinen lapsettomuusklinikka halusi minun vaihtuvan t3-lääkitykseni t4-lääkitykseksi. Niin loppui funktionaalinen hoitoni.
Sen jälkeen olen kokeillut esimerkiksi jodin vaikutusta olotilaani. Elokuussa säikähdin erikoisia verikoetuloksian, lopetin jodin syönnin ja palasin vanhaan lääkitykseen, vaikka jodi oli tuntunut hyvältä.
Syyskuun lopussa kävin mittauttamassa arvot uudelleen. Nyt arvot olivat yleisesti hyväksyttyjen rajojen sisällä:
Nyt kävin tapaamassa funktionaalista lääkäriä.
Keskustelin lääkärin kanssa jodista ja kilpirauhasarvoistani. Lääkärin mielestä jodi onkin hyvä juttu ja sen syömistä kannattaa jatkaa. Ilman lapsettomuushoitoja lääkäri olisi suositellut minulle huomattavasti suurempia jodiannostuksia. (Kilpirauhasarvoihin jodin käytön ei hänen mukaansa pitäisi vaikuttaa, vaikka netistä löytyy myös muunlaisia mielipiteitä.)
Sovimme siis, että alan taas syömään 300ug jodia päivässä. 150 ug tulee monivitamiinista ja 150ug merilevätabletista.
Olen nyt syönyt jodia muutamana päivänä ja palelu on vähentynyt. Sormet tuntuvat hieman lämpöisemmiltä. Mahtavaa!
Lisäksi otan t4-lääkityksen rinnalle käyttöön pienen määrän t3-lääkettä. Julkinen lapsettomuusklinikka ei välttämättä hyväksyisi tätä. On kuitenkin helpompaa pyytää anteeksi kuin saada lupa. Haluan tehdä kaikki pienet asiat, jotka voivat edesauttaa raskautta.
Teimme myös jatkosuunnitelmia. Jos seuraava alkionsiirto ei tuota tulosta, lääkäri haluaisi tehdä lisää tutkimuksia ja varmistaa että kaikki arvoni ovat raskauden kannalta optimaaliset. Vasta sen jälkeen hän päästäisi minut uusiin lapsettomuushoitoihin.
En jaksaisi odottaa enää yhtään. Lääkärin kommentit ovat kuitenkin fiksuja. Keho pitäisi saada ensin muuten optimikuntoon.
Tavallaan tuo on lohdullista. On olemassa ihminen, jolla on vielä ideoita siihen, kuinka voidaan varmistaa, että olisin optimikunnossa tulemaan raskaaksi. Ajatus on varsin looginen. Mutta niin kuin aina näissä lapsettomuusasioissa - lopputuloksesta ei tietenkään ole takuita.
Jos kilpirauhasen ongelmiin lähtee perehtymään yhtään syvemmin netin avustuksella, huomaa hetken päästä, ettei tuohon tule loppua. Äkkiä saa sen käsityksen, että kyse on yksinkertaisista jutuista: t4v ja tsh ja siinä se. Mutta kun asiaan perehtyy tarkemmin, selviää, että on myös t1, t2, t3 ja rt3. Ja sitten asia menee monimutkaiseksi. Kilpirauhasasioista kiistellään, eikä maailmalta löydy yhtä totuutta, joka olisi kaikkien hyväksymä. Veikkaan, ettei ainakaan Suomesta löydy lääkäriä, joka ihan oikeasti tietäisi tarkalleen, miten kokonaisuus toimii. Tämä näin johdatuksena aiheeseen.
Sen jälkeen olen kokeillut esimerkiksi jodin vaikutusta olotilaani. Elokuussa säikähdin erikoisia verikoetuloksian, lopetin jodin syönnin ja palasin vanhaan lääkitykseen, vaikka jodi oli tuntunut hyvältä.
Syyskuun lopussa kävin mittauttamassa arvot uudelleen. Nyt arvot olivat yleisesti hyväksyttyjen rajojen sisällä:
| Ajankohta | Lääkitys | TSH | T4V | Kommentti |
| 07/2014 | t4: 50ug, lisäksi 300ug/pv jodia lisäravinteena. | 4.6 | 12.1 | TSH liian korkea, joko johtuen liian vähästä t4:stä tai jodista. |
| 09/2014 | t4: 100ug, lisäksi muutamana päivänä olen ottanut 5ug T3-lääkettä. | 0.76 | 15.3 | Arvot ok, mutta paleltaa ja sormet aina jääkylmät. |
Nyt kävin tapaamassa funktionaalista lääkäriä.
Keskustelin lääkärin kanssa jodista ja kilpirauhasarvoistani. Lääkärin mielestä jodi onkin hyvä juttu ja sen syömistä kannattaa jatkaa. Ilman lapsettomuushoitoja lääkäri olisi suositellut minulle huomattavasti suurempia jodiannostuksia. (Kilpirauhasarvoihin jodin käytön ei hänen mukaansa pitäisi vaikuttaa, vaikka netistä löytyy myös muunlaisia mielipiteitä.)
Sovimme siis, että alan taas syömään 300ug jodia päivässä. 150 ug tulee monivitamiinista ja 150ug merilevätabletista.
Olen nyt syönyt jodia muutamana päivänä ja palelu on vähentynyt. Sormet tuntuvat hieman lämpöisemmiltä. Mahtavaa!
Lisäksi otan t4-lääkityksen rinnalle käyttöön pienen määrän t3-lääkettä. Julkinen lapsettomuusklinikka ei välttämättä hyväksyisi tätä. On kuitenkin helpompaa pyytää anteeksi kuin saada lupa. Haluan tehdä kaikki pienet asiat, jotka voivat edesauttaa raskautta.
Teimme myös jatkosuunnitelmia. Jos seuraava alkionsiirto ei tuota tulosta, lääkäri haluaisi tehdä lisää tutkimuksia ja varmistaa että kaikki arvoni ovat raskauden kannalta optimaaliset. Vasta sen jälkeen hän päästäisi minut uusiin lapsettomuushoitoihin.
En jaksaisi odottaa enää yhtään. Lääkärin kommentit ovat kuitenkin fiksuja. Keho pitäisi saada ensin muuten optimikuntoon.
Tavallaan tuo on lohdullista. On olemassa ihminen, jolla on vielä ideoita siihen, kuinka voidaan varmistaa, että olisin optimikunnossa tulemaan raskaaksi. Ajatus on varsin looginen. Mutta niin kuin aina näissä lapsettomuusasioissa - lopputuloksesta ei tietenkään ole takuita.
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
Kohti uutta alkionsiirtoa
Taas on viikko vierähtänyt.
Havaintoni jälkeen (eli sen, ettei lapsettomuuden tarvitse olla elämäni keskipiste, vaikka se olisikin elämäni tärkein asia) olen näköjään muuttunut kerran viikossa postaajaksi.
Ei se mitään. Jos fokus pysyy pääasiassa muualla, se ei haittaa.
Olen itsekin yllättynyt, kuinka hyvin olen pystynyt keskittymään muihin asioihin. Vaikka olen edelleen lukenut teidän muiden blogipostauksia, olen onnistunut olemaan murehtimatta liikoja. Lapsettomuus on mielessä joka päivä, mutta ei ehkä enää joka tunti niin kuin aiemmin.
En tiedä, vaikuttaako tämä teistä siltä kuin olisin luovuttanut. Siitä ei ole kyse.
En aio yrittää yhtään vähempää kuin tähänkään asti. Teen kaikkeni. Olen vain ymmärtänyt, ettei lopputulos muutu paremmaksi sillä, että ajattelisin asiaa joka ikinen sekunti.
Lapsettomuushoidot ovat edenneet hieman taas tällä viikolla. Kävin lapsettomuusklinikalla tarkastuksessa. Kohdun limakalvo oli reilut 6mm. Seuraava alkionsiirto on ensi viikolla.
Katsotaan, miten tällä kertaa käy. Ehkäpä neljäs kerta toden sanoo?
Havaintoni jälkeen (eli sen, ettei lapsettomuuden tarvitse olla elämäni keskipiste, vaikka se olisikin elämäni tärkein asia) olen näköjään muuttunut kerran viikossa postaajaksi.
Ei se mitään. Jos fokus pysyy pääasiassa muualla, se ei haittaa.
Olen itsekin yllättynyt, kuinka hyvin olen pystynyt keskittymään muihin asioihin. Vaikka olen edelleen lukenut teidän muiden blogipostauksia, olen onnistunut olemaan murehtimatta liikoja. Lapsettomuus on mielessä joka päivä, mutta ei ehkä enää joka tunti niin kuin aiemmin.
En tiedä, vaikuttaako tämä teistä siltä kuin olisin luovuttanut. Siitä ei ole kyse.
En aio yrittää yhtään vähempää kuin tähänkään asti. Teen kaikkeni. Olen vain ymmärtänyt, ettei lopputulos muutu paremmaksi sillä, että ajattelisin asiaa joka ikinen sekunti.
Lapsettomuushoidot ovat edenneet hieman taas tällä viikolla. Kävin lapsettomuusklinikalla tarkastuksessa. Kohdun limakalvo oli reilut 6mm. Seuraava alkionsiirto on ensi viikolla.
Katsotaan, miten tällä kertaa käy. Ehkäpä neljäs kerta toden sanoo?
sunnuntai 5. lokakuuta 2014
Mitä on elämä lapsettomuuden ympärillä?
Hassua, että tällä hetkellä tuntuu siltä, kuin viimeisimmästä kirjoituksestani olisi ikuisuus.
Siitä on viikko.
Viikko ei ole ikuisuus.
Havahduin jotenkin viimekertaisen kirjoitukseni jälkeen. Kirjoitin, kuinka lapsettomuus ja lapsen saaminen on elämämme keskipiste tällä hetkellä. Kerroin todellisuudesta.
Ja hetki kirjoittamisen jälkeen havahduin siihen, että tuossa ei ole mitään järkeä.
Olen tehnyt lähes kaiken mahdollisen, että tulisin raskaaksi. Mistään noista asioista ei ole ollut hyötyä.
Tai no, en voi sanoa, etteikö niistä olisi ollut hyötyä. Olen esimerkiksi nykyisin paljon terveempi, en ole oikeastaan koskaan flunssassa, vatsani voi paremmin ja olen parempi käsittelemään stressiä.
Lapsettomuusprosessin aikana olen myös (ainakin omasta mielestäni) kasvanut ihmisenä. Olen oppinut ymmärtämään, mitkä asiat ovat minulle ihan oikeasti tärkeitä, ja mitkä asiat ovat niitä, joita joskus kuvittelin haluavani.
Jotain hyötyä on siis ollut tästä lapsettomuusprosessistakin. Ehkä muuten olisin suorittanut elämääni kiireisestä elämänvaiheesta toiseen. Nyt on pakostakin ollut aikaa miettiä, mitä oikeasti haluaa.
Kuinka pitkälle olen valmis menemään lapsen saamisen vuoksi? En tiedä. Ainakin olen vielä valmis jatkamaan.
Tällä hetkellä koen, että en voi juuri nyt tehdä paljoakaan enemmän lapsensaannin mahdollistamiseksi. Vanhat jutut menevät rutiinilla. Vitamiinit, terveellinen ruokavalio ja muut sellaiset.
Viime kertaisen kirjoitukseni jälkeen ajattelin asiaa ja totesin, että lapsettomuuden ei tarvitsisi olla elämäni keskipiste. Lapsen saaminen voi yhä edelleen olla elämäni tärkein asia, mutta minun ei tarvitse ajatella sitä jatkuvasti. Se ei tee siitä yhtään helpompaa.
Lopetin ihan jatkuvan asian ajattelun. (Ajattelen asiaa toki yhä edelleen todella paljon, mutta en Koko Ajan.)
Tämän viikon olen tehnyt paljon töitä, nähnyt parina päivänä ystäviäni ja käynyt kolme kertaa kuntosalilla. Olen lisäksi käynyt parina päivänä shoppailemassa. (Periaatteessa vastustan turhan materian keräämistä. Tavara ei tee onnelliseksi, muut asiat tekevät. Mutta täytyy myöntää, että shoppailu oli silti piristävää pitkästä aikaa. )
Sinänsä elämä on ollut ihan mukavaa. Alan kai olla väsynyt murehtimiseen.
Mitä muuta viimeisen viikon aikana on tapahtunut?
Kerroin äidilleni lapsettomuudestamme. Aiemmin en ollut puhunut asiasta. Äitini ei ollut yllättynyt, oli osannut odottaa tällaista. Äitini oli varsin kannustava. Jälkeenpäin hän ei ole ottanut asiaa puheeksi - se on hyvä. Pelkäsin, että jatkossa joutuisin raportoimaan hänelle jatkuvasti hoitojen etenemisestä.
Olen aloittanut uuden zumenon-kuurin. Valmistaudun toiseen pakastealkionsiirtoon. Odotukset eivät ole korkealla. Jäljellä oleva alkio on huonompilaatuinen kuin kaksi edellistä. Veikkaan, että olemme pian taas IVF-jonossa.
Tällä hetkellä kaikki tuntuu silti selkeältä. Mennään eteenpäin puhtaalta pöydältä. Vanhoja taakkoja ei kannata kuljettaa mukana.
Ehkä tämä on taas tyyntä myrskyn edellä. Tyyntä kuitenkin ja hyvä niin.
Siitä on viikko.
Viikko ei ole ikuisuus.
Havahduin jotenkin viimekertaisen kirjoitukseni jälkeen. Kirjoitin, kuinka lapsettomuus ja lapsen saaminen on elämämme keskipiste tällä hetkellä. Kerroin todellisuudesta.
Ja hetki kirjoittamisen jälkeen havahduin siihen, että tuossa ei ole mitään järkeä.
Olen tehnyt lähes kaiken mahdollisen, että tulisin raskaaksi. Mistään noista asioista ei ole ollut hyötyä.
Tai no, en voi sanoa, etteikö niistä olisi ollut hyötyä. Olen esimerkiksi nykyisin paljon terveempi, en ole oikeastaan koskaan flunssassa, vatsani voi paremmin ja olen parempi käsittelemään stressiä.
Lapsettomuusprosessin aikana olen myös (ainakin omasta mielestäni) kasvanut ihmisenä. Olen oppinut ymmärtämään, mitkä asiat ovat minulle ihan oikeasti tärkeitä, ja mitkä asiat ovat niitä, joita joskus kuvittelin haluavani.
Jotain hyötyä on siis ollut tästä lapsettomuusprosessistakin. Ehkä muuten olisin suorittanut elämääni kiireisestä elämänvaiheesta toiseen. Nyt on pakostakin ollut aikaa miettiä, mitä oikeasti haluaa.
Kuinka pitkälle olen valmis menemään lapsen saamisen vuoksi? En tiedä. Ainakin olen vielä valmis jatkamaan.
Tällä hetkellä koen, että en voi juuri nyt tehdä paljoakaan enemmän lapsensaannin mahdollistamiseksi. Vanhat jutut menevät rutiinilla. Vitamiinit, terveellinen ruokavalio ja muut sellaiset.
Viime kertaisen kirjoitukseni jälkeen ajattelin asiaa ja totesin, että lapsettomuuden ei tarvitsisi olla elämäni keskipiste. Lapsen saaminen voi yhä edelleen olla elämäni tärkein asia, mutta minun ei tarvitse ajatella sitä jatkuvasti. Se ei tee siitä yhtään helpompaa.
Lopetin ihan jatkuvan asian ajattelun. (Ajattelen asiaa toki yhä edelleen todella paljon, mutta en Koko Ajan.)
Tämän viikon olen tehnyt paljon töitä, nähnyt parina päivänä ystäviäni ja käynyt kolme kertaa kuntosalilla. Olen lisäksi käynyt parina päivänä shoppailemassa. (Periaatteessa vastustan turhan materian keräämistä. Tavara ei tee onnelliseksi, muut asiat tekevät. Mutta täytyy myöntää, että shoppailu oli silti piristävää pitkästä aikaa. )
Sinänsä elämä on ollut ihan mukavaa. Alan kai olla väsynyt murehtimiseen.
Mitä muuta viimeisen viikon aikana on tapahtunut?
Kerroin äidilleni lapsettomuudestamme. Aiemmin en ollut puhunut asiasta. Äitini ei ollut yllättynyt, oli osannut odottaa tällaista. Äitini oli varsin kannustava. Jälkeenpäin hän ei ole ottanut asiaa puheeksi - se on hyvä. Pelkäsin, että jatkossa joutuisin raportoimaan hänelle jatkuvasti hoitojen etenemisestä.
Olen aloittanut uuden zumenon-kuurin. Valmistaudun toiseen pakastealkionsiirtoon. Odotukset eivät ole korkealla. Jäljellä oleva alkio on huonompilaatuinen kuin kaksi edellistä. Veikkaan, että olemme pian taas IVF-jonossa.
Tällä hetkellä kaikki tuntuu silti selkeältä. Mennään eteenpäin puhtaalta pöydältä. Vanhoja taakkoja ei kannata kuljettaa mukana.
Ehkä tämä on taas tyyntä myrskyn edellä. Tyyntä kuitenkin ja hyvä niin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)