Lapsettomuuden kummittelua

"Me hankitaan varmaankin kaksi lasta."

Lapsettomuuden kummitus pomppasi esiin mieleni syövereistä kahvitellessani kahden uuden mammaystävän kanssa. Toisen ystävän kommentin jälkeen ajatukseni lähtivät harhateille.

Ei noin voi sanoa!

Kuka kumma sanoo nykypäivänä noin? Miten ihmeessä lapsia hankitaan? Ei me vaan hankittu. Työtä tehtiin vuosia, että päästiin tähän onnelliseen tilanteeseen. Miten lapsien saaminen voi olla jollekin noin itsestäänselvää?

Ystävät jatkavat keskustelua. Itse jään jumiin omiin ajatuksiini. Toiset pohtivat, mikä olisi sopiva ikäero lapsukaisille (ei yli kolmea vuotta) ja mihin vuodenaikaan seuraava kannattaisi laittaa aluille (loppukesästä, että voisi ensin juoda skumppaa koko kesän ajan).

Olemme kaikki yhden lapsen äitejä, ja olen itsekin yllättynyt, kuinka ulkopuoliseksi itseni yhtäkkiä koen ja kuinka toisten sanat satuttavat.

Loppupäivän kadehdin salaa monilapsisia perheitä.

Meillä on maailman ihanin vauva, joka täyttää pian viisi kuukautta. Olen superonnekas, että olen saanut hänet. Että olen saanut olla raskaana, synnyttää ja imettää. Ja nyt yhtäkkiä valtava pelko pomppasi esiin.

Haluaisin, että jonain päivänä meidän pienellä vauvalla olisi sisko tai veli.

Toiset tekevät sisaruksia esikoiselleen. Aikatauluttavat ja suunnittelevat parhaan ajankohdan. Meille ei ole mitenkään itsestäänselvää, että sisaruksia saadaan. Yhden saaminen oli vuosien taistelun tulos. Huomaan kadehtivani toisten huolettomuutta ja varmuutta toisen lapsen saamisen suhteen.

Ja silti. Samalla muistan, kuinka aiemmin pidin sekundääristä lapsettomuutta todella pienenä pulmana verrattuna siihen "oikeaan" lapsettomuuteen.  Samaa mieltä olen edelleen. Primääri lapsettomuus sattuu syvälle. Toivon silti, että kävisi valtava tuuri ja tuo sekundäärinen lapsettomuus jäisi itseltäni kokonaan kokematta.

***

Onko täällä enää ketään? Millaisia mietteitä teille tulee?

Embed from Getty Images

Hoitojen tuloksena syntynyt pikkuinen

Meidän pikkuisemme täyttää kohta kolme viikkoa.

Aika on mennyt nopeasti.

Päivät täyttyvät imettämisestä, vaipanvaihdosta ja itkevän vauvan rauhoittelusta. Kun on hetki aikaa, täytyy laittaa ruokaa, syödä itse, siivota kodin sotkuja ja käydä vessassa. Suihkussakäynti on oma luksushetki; lämmn vesi tuntuu hyvältä eikä suihkussa satu rintoihin tai alapäähän.

Päivät täyttävä pikkuinen tyttömme on hurjan ihana. Nukkuvaa vauvaa voisi katsella ikuisuuksia. Ja hereillä olevan pienen vauvan tummat silmät ovat täynnä viisautta, joka aikuisilta puuttuu. Silmissä näkyy avoimuus elämälle ja kyky elää tässä hetkessä. Ja samalla niissä loistaa vastaus jokaiseen kysymykseen.

Olen ehkä äitiyden hormonihuuruissa, mutta pieni on joka tapauksessa ihmeellinen.

En voi käsittää, että tuo täydellinen olento tuli minun sisältäni. On todella vaikea uskoa, että tuo pieni tyttö on kasvanut minun sisälläni kuukausien ajan siihen asti, että päätti tulla ulos. Miten minun sisälläni on voinut kasvaa jotain noin valmiiksi?

Vielä vaikeampi on uskoa, että tyttö on vuosien tuskan tulos. Lapsettomuushoidot toisensa jälkeen. Piikitykset, munasolujen keräykset, alkionsiirrot, piinapäivät.

Lapsettomuushoidoissa ei ole mitään luonnollista. Jokaista pistettävää piikkiä on helppo vihata.

Muistan ensimmäiset pistoshoidot, kun istuin kotona, itkin, ja pistin itseäni. Oman kehon sekoittaminen ulkopuolisilla hormoneilla tuntui väärältä, vaikka tavoite oli selvä. Itkin, nielin kyyneleeni ja pistin. Noiden pistosten jälkeen pistin itseäni vielä kymmeniä kertoja. Pistämistä en enää itkenyt, mutta itkin jokaista epäonnistumista ja jokaista kuulemaani vauvauutista.

Nyt meillä on oma tyttö, jota kukaan ei tule hakemaan pois meiltä. Tyttö on niin luonnollinen ja niin omanlaisensa, että on lähes mahdotonta kuvitella, että tyttö liittyy mitenkään lapsettomuushoitoihin, joilla hän on saanut alkunsa.

Miten kummassa pienestä alkiosta on voinut tulla kokonainen vauva?

Ihmeteltävää riittää.

Miten ihmeessä minä pystyin synnyttämään meidän tyttömme, kokonaisen vauvan? Miten kummassa vauva mahtui ulos sisältäni? Miten voin olla niin onnekas, että kokemieni lapsettomuushoitojen jälkeen saan kokea ihan oikean synnytyksen? Miten voin olla niin onnekas, että kokemieni lapsettomuushoitojen jälkeen onnistun imettämään vauvaamme?

Tällä hetkellä olemme samanlainen vauvaperhe kuin muutkin vauvaperheet. Oli vauva saanut alkunsa ensiyrityksellä tai vuosien hoitojen jälkeen. Nyt olemme samassa tilanteessa. Se tuntuu omituiselta, mutta todella hienolta.

Olen hurjan kiitollinen. Olen kokenut raskauden, synnytyksen, imetyksen ja vauvan ensihetket. En voi olla varma, saanko kokea mitään näistä toista kertaa, mutta olen hurjan iloinen, että olen saanut kokea tuon kaiken ainakin tämän yhden kerran.

View image | gettyimages.com

Kuudes juhannus

[Varoitus: Tämä teksti sisältää raskausajan hehkutusta. Jostain syystä tunnen oloni syylliseksi aina, kun kirjoitan blogiin tai kun edes ajattelen blogiin kirjoittamista. Lapsettomuusvuodet ovat selvästi jättäneet oman jälkensä. Lapsettomuusblogien maailmassa tunnen oloni petturiksi ja hurjan etuoikeutetuksi. Ei minulla ole oikeutta pahoittaa muiden mieltä omalla onnellani. Yritän nyt kuitenkin jatkaa kirjoittamista. Tämä olen minä kokonaisena, tänään rv 18+6.]

Vuosi sitten kirjoittelin juhannuskuulumisia. En tiedä, onko sen ajan lukijoista vielä moni seuraamassa tätä kovin hiljaista blogiani tällä hetkellä, mutta jos on, muistatte ehkä fiilikset. Masennusta. Vitutusta. Kiukkua. Merkityksettömyyden tunnetta. Pettymystä pettymysten jälkeen.

Juhannus tänä vuonna oli erilainen. Tänä vuonna päätimme jo alkuvuodesta, että emme vietä meille perinteistä mökkijuhannusta.

Omassa mielessäni juhannus oli muuttunut yhdeksi lapsettomuuden merkkipaaluksi. Juhannukset toistivat itseään; toiset tulivat raskaaksi, saivat lapsia ja kasvattivat niitä. Toiset ryyppäsivät liikaa. Itse en kuulunut kumpaankaan ryhmään. Juhannus oli yksi iso muistutus ulkopuolisuudesta enkä halunnut kokea samaa jälleen kerran.

Tiesin siis jo alkuvuodesta, että haluan juhannukseltani jotain aivan muuta. Vaikka olisin raskaana, en haluaisi kokea raskautta siinä perinteisessä ympäristössä. Ja jos en olisi raskaana, haluaisin juhannukseltani todellakin jotain aivan muuta.

Tällä kertaa sain täydellisen juhannuksen. Sain kaupunkiloman mieheni ja kasvavan vatsani kanssa.

Asiat ovat juuri nyt oikein hyvin. Kuudes juhannus ei tuonut tullessaan aiempien vuosien pettymyksiä.

Siitä saan olla hurjan kiitollinen joka hetki.

View image | gettyimages.com

Raskausajan matematiikkaa ja menettämisen pelkoa

Tänään keskiviikkona eletään raskauskielellä päivää 5+1.

Vuosi sitten perehdyin tähän raskausmatematiikkaan oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla. Ihmettelin, mitä ihmettä nuo numerot ja plussa niiden välissä tarkoittavat. Jos merkitään plussa, miksi lukuja ei vain lasketa yhteen?

Jossain vaiheessa minulle selvisi, että kyseessä on kuluneet viikot ja päivien määrä. En keksinyt tuota itse, piti googlettaa.

Nyt, kun päiviä on 5+1, eletään raskausviikkoa 6. Olisikin liian helppoa, jos luvut täsmäisivät.

Oma epäloogisuutensa on myös siinä, kuinka nyt voi olla raskausviikko 6, vaikka alkio on vasta kolme viikkoa vanha.

Raskausajan matematiikka on selvästi ihan oma taiteenlajinsa, jolla on hyvin vähän tekemistä sen tavallisen matematiikan kanssa.

Onneksi laskelmia ei tarvitse tehdä itse. Netistä löytyy vastaus kaikkeen. Kuten esimerkiksi siihen, että "Laskettu aikasi on 17. marraskuuta 2015 ja olet 5 viikkoa ja 1 päivää raskaana!".

Hämmentävää.

Viime päivinä olen  yrittänyt totutella ajatukseen, että olen ihan oikeasti raskaana. Se kuulostaa mielettömältä. Se on jotain niin hienoa, ettei sitä pysty käsittämään.

Olen yrittänyt keskittyä muihin asioihin, etten miettisi liikaa raskautta. Ja myös, etten huolehtisi ja murehtisi liikaa. Jos miettii liikaa, on helppo ajautua murehtimaan asiaa liikaa. Tiedän sen kokemuksesta.

Vuosi sitten pelkäsin hurjan paljon. Yritin nauttia alkuraskaudesta, mutta silti pelkäsin kovasti. Pieni pessimisti sisälläni oli kauhuissaan.

Nytkin pelkään. Ehkä silti vähemmän kuin viime vuonna. Nyt se on satunnaista, ei mielessä ihan koko ajan.

Olenko ihmisenä vahvempi? Ehkä. Kai ne vaikeudet sitten ihan oikeasti vahvistavat.

Joka tapaksessa on kummallista, miten voi pelätä menettävänsä jotain, mikä on vain pieni lupaus tulevasta. Miten voin pelätä menettäväni sellaista, mitä minulla ei edes ole? Ja miten voisin unohtaa pelkoni ja luottaa siihen, että sisälläni ihan oikeasti kasvaa jotain?

En ole tehnyt uusia raskaustestejä. En tiedä, lisääntyykö raskaushormonin määrä. Tiedän, että rinnat ovat arat ja se onkin paras, tai ainoa, merkki itsessäni siihen, että olen ihan oikeasti raskaana.

Raskaana nyt ja huomenna. Nyt täytyy vain luottaa. Uskoa siihen, että kaikki menee hyvin ihan loppuun asti.

View image | gettyimages.com

Vähemmän kuin yhdeksän kuukautta

Kun tekee raskaustestiä, kuuluisi jännittää. Silloin pitäisi vatsassa kihelmöidä ja käsien täristä jännityksestä!

Minulla oli tänään edessä tuo hetki. Mutta koska tähän kirjoitukseen ei saa draaman kaarta mukaan mitenkään, kerron suoraan, mitä tapahtui.

Kihelmöinnin ja jännityksen sijaan minä mietin sitä, kauankohan kestää, että testiin piirtyy positiivinen viiva. Mielessä ei edes käynyt sellainen vaihtoehto, että en olisi raskaana.

Eikä ollut syytäkään, sillä testin tulos oli täysin selkeä plussa! :)

Aamu meni hymyillessä, mutta en silti ole oikein tajunnut tätä koko juttua vielä.

Nyt voin kerrankin sanoa, että jos kaikki menee hyvin, on omaan vauvaan aikaa vähemmän kuin yhdeksän kuukautta.

Se on aivan mielettömän hienoa!

Mutta nyt jännittäminen jatkuu:
1) Meneekö kaikki hyvin?
2) Onko niitä siellä tulossa yksi vai kaksi?

View image | gettyimages.com

Piinapäivä 12 ja aikaa veikkauksille

Tänään on piinapäivä numero 12.

Täysin hölmöä olla tekemättä raskaustestiä. Tulos luultavasti näkyisi jo. Tai ainakin se näkyisi huomenna aamulla.

Huomisen aamun suhteen tuli vastaan kasa käytännön järjestelyitä. Voisin tehdä testin, mutta huomenna testin teon jälkeen en pystyisi juttelemaan tuloksesta mieheni kanssa. En siis tee testiä huomenna vaan vasta virallisena päivänä. Vielä kaksi yötä tulokseen siis.

Piinapäivä 14 tulee silti hurjan pian. Mitä jos joudun perjantaina pettymään?

Tähän yrityskertaan olen ammentanut kaiken positiivisuuteni. Olen pääni sisällä jutellut itselleni positiivisen ajattelun voimasta. Olen tsempannut itseäni siihen, että tällä kertaa on aiempaa paremmat todennäköisyydet onnistua. Olen viime kuukaudet elänyt terveellisesti, syönyt vitamiineja ja ollut stressaamatta. Alkiot olivat parempilaatuisia kuin koskaan aiemmin. Käytössä oli kiinnityspiikki ensimmäistä kertaa. Tällä kertaa istutettiin ensimmäistä kertaa kaksi alkiota. Kaksi hyvälaatuista alkiota.

Niin monta syytä onnistua.

Oireiden perusteella on mahdoton päätellä mitään. Lähes koko ajan olo on täysin normaali. Jopa liian normaali niin kuin kirjoittelin jo aiemmin.

Oireita

Kahdella edellisellä yrityskerralla olen tuntenut vatsassani nipistelyitä lähes joka päivä. Tällä kertaa olen tuntenut jomotusta ja vihlontaa ehkä parin kolmen päivän välein. Onko jomotus ja vihlonta parempi juttu kuin nipistely? Vai onko silloin tällöin tuleva kova ja kipeä vihlonta huono merkki?

Rinnat ovat juuri tällä hetkellä arat. Aamulla ja päivällä ne eivät tunnu mitenkään erikoisen aroilta, mutta illalla ne tulevat koko ajan kipeämmäksi yötä kohden. Omasta mielestäni tuo rintojen kipeys tuntuu eri kohdassa kuin aiemmin. Nyt se tuntuu enemmän rinnan päällä, ei pelkästään jossain syvällä sisällä.

Onko rintojen kipeys hyvä merkki? Entä onko se huono merkki, että rinnat eivät ole koko ajan yhtä kipeät?

Vuosi sitten

Reilu vuosi sitten olin raskaana. Siitä kerrasta muistan, että ennen testiä minulla oli hyvin vahva tunne siitä, että nyt tulee plussa. Ja niin tuli. Silloin en kirjoittanut blogia enkä analysoinut omia tuntemuksiani niin tarkkaan kuin nyt. Muistan, että rinnat olivat arat, mutta olivatko ne yhtä arat koko ajan vai riippuiko se vuorokauden ajasta? Luulen, etten tuolloin edes kiinnittänyt huomiota erilaisiin tuntemuksiin eri vuorokauden aikoina. Tai ainakaan en kirjoittanut tuntemuksiani ylös.

Plussatestin jälkeen ihmettelin monena päivänä, onkohan normaalia, ettei olo tunnu mitenkään erilaiselta vaan ihan täysin tavalliselta.

Veikkauksia  

Veikkaaminen on yhtä hölmöä kuin se, ettei tee testiä, vaikka jo voisi. Mieheni mielestä testin tekeminen etuajassa on lähes huijaamista. Ja huijatessa voi lopulta käydä huonosti. Oma veikkaaminen sen sijaan ei ole huijaamista - sehän on vain veikkaus.

Vielä on huominen aikaa omille veikkauksille. Sen jälkeen todellinen tilanne paljastuu. Tulos saadaan tietää niin nopeasti, että enää ei ole tarvetta kristallipalloille.

Mutta ihan meidän kesken - jos ei kerrota kenellekään muulle - juuri nyt, juuri tällä hetkellä veikkaisin plussaa.

View image | gettyimages.com

Piinapäivä 10 ja rutinoituminen piinapäiviin

Täällä taas kirjoittamassa piinapäiväanalyysiä. Tällä hetkellä menossa on piinapäivä numero 10.

Aika käy vähiin. Päivä numero 14 tulee liian pian. Tämä tietämättömänä oleminen on lopulta ihan ok.

Tähän asti piinapäivät ovat sujuneet hyvin. Turvotus on laskenut ja olo on täysin normaali. Oma pääkin on pysynyt edelleen kunnossa.

Kai näihin siirtoihin ja piinapäiviin rutinoituu - niin karua kuin se onkin. Tällaisten asioiden ei pitäisi olla kenellekään rutiinia.

Mutta onko jotain oireita?

Perjantai-iltana tunsin ikävää jomotusta vatsassani ehkä tunnin ajan. Jomotusta ja kipeän tuntuista vihlontaa.

Mutta tuosta ei voi oikein päätellä mitään. Se saattoi olla positiivinen tai negatiivinen merkki, who knows.

Perjantaisen jomotuksen lisäksi rinnat ovat hieman arat. Öisin ne ovat tuskaisen kipeät. En silti edes tietäisi tuota ellen olisi valvonut perjantaina pidempään. Silloin yöllä pienikin kosketus sattui. Nukkuessani huomaan, että rinnat tuntuvat normaalia kipeämmiltä, mutta vasta valvoessani pidempään huomasin, kuinka paljon pienikin kosketus sattui.

Päivisin rinnat ovat vain hieman arat. Yöllä tapahtuu siis jotain kummia.

Tuostakaan ei silti taida voida päätellä varmasti mitään. Minuun on pumpattu niin monenlaisia hormoneja viime viikkoina, että ei se olisi ihme, jos rinnat olisivat arat pelkästään niistä. Lisäksi asiaan voivat vaikuttaa keltarauhaset, jotka ovat muodostuneet kerättyjen munarakkuloiden paikalle.

Vaikuttaa siltä, että kaikki hormonit aktivoituvat juuri yöllä. Ilmeisesti niillä on omat bileet aina silloin, kun minä nukun. Pienen pienet hormonipallerot juhlivat yöllä ympäri kroppaani. Minä olen asiasta enimmäkseen autuaan tietämätön, kun seikkailen itse omissa unimaailmoissani.

Olotila on kokonaisuutena edelleen hämmentävän normaali.

Toivottavasti oireettomuus on lopulta positiivinen merkki. Ajatuksissani voin keskittyä plussaan ainakin testiin asti. Ja toivottavasti pitkään vielä sen jälkeenkin!

Ps. Nyt on raskaustestit hankittu: Yliopiston apteekin raskaustesti 25 mlU/ml sekä Early predictor 12,5mlU/ml. Teen ehkä molemmat perjantaina. Tai päivän etuajassa torstaina :)

View image | gettyimages.com

Piinapäivä 7 - miten nyt menee?

Tänään eletään piinapäivää numero seitsemän. Tasan viikko sitten kaksi alkiota siirrettiin talteen kohtuuni.

Olen tavallaan hieman ylpeä itsestäni. En ole seonnut ihan täysin tästä piinapäiväjutusta.

Olen pystynyt keskittymään muihin asioihin ja miettimään päivien aikana muutakin kuin vain sitä, että ensi viikolla paljastuu taas yksi totuus meidän elämän matkan varrelta.

Melkoisen merkittävä päivä tulossa siis ensi viikolla.

Toki olen joutunut näkemään hieman vaivaa oman pääkoppani hillitsemisen eteen. Kyllähän nämä asiat mielessä pyörivät.

Ovatko rinnat aremmat kuin edellisillä siirtokerroilla? Tuntuuko mahassa erilaisemmalta? Onko olotila mitenkään erilainen? Olenko aikaisin illalla väsyneempi kuin yleensä?

Lopulta vastaus on, että en tiedä.

Olotila tuntuu niin normaalilta, että se tuntuu epänormaalilta.

***

Bertta kyseli jo edellisen tekstin kommenteissa, milloin aion tehdä raskaustestin. Viimeistään piinapäivänä 14 - näin sanoisin :)

Mies on sitä mieltä, että ei pidä testata liian aikaisin. Että on parempi odottaa viralliseen päivään. Ei tuosta haittaakaan ole - paitsi se odottaminen. Katsotaan siis.

Toinen kysymys testipäivän lisäksi on raskaustestin valinta. Luin eilen Soilikin positiivisia uutisia (onnea vielä sinne!). Olen edelleen hieman hämmentynyt siitä, että tuollainen erittäin herkkä 10 IU/ml raskaustesti ei näyttänyt selkeää plussaa.

Itse olen tähän asti käyttänyt ainoastaan tavallisia raskaustestejä, joissa herkkyys on ollut 25 mlU/ml. Päätin jo, että tällä kertaa hankin sekä tavallisen testin että erittäin herkän testin. Soilikin kokemuksen vuoksi en uskaltaisi juuri nyt luottaa vain yhteen tavalliseen testiin.

Ehkä tuplatestaus on täysin ylimitoitettua, mutta se on kuitenkin lopulta pientä tähän kaikkeen muuhun verrattuna.

View image | gettyimages.com

Piinapäivä 5 - tältä tuntuu oireettomuus

Nyt on meneillään piinapäivä 5. Olotilaa on erittäin helppo kuvailla lyhyesti, sillä yksi sana riittää: oireettomuus.

Turvotus on laskenut todella paljon maanantai-illasta. Maha on hieman pömppö, mutta ei samanlainen ilmapallo kuin toissapäivänä. Voisin kuvitella lähteväni urheilemaan - jopa niin helposti, että saattaisin vahingossa unohtaa kaikki liikuntakiellot.

Rintojen arkuus on vähentynyt - kaikki eri hormonipiikitykset tuntuivat rinnoissa melko paljon jo ennen keräystä, mutta nyt tilanne alkaa tasaantumaan.

Kohdun seudulla ei ole tuntunut juuri miltään maanantain jälkeen. Silloin iltapäivällä tunsin kipeitä viiltoja alavatsassa.

Nyt on sitten täysi hiljaisuus. Ei tunnu miltään.

Ja mitä tästä nyt pitäisi sitten päätellä?

Vai onko vain parempi olla päättelemättä yhtään mitään?

View image | gettyimages.com

Piinapäivä 3 ja ilmapallomahani

Terveisiä poksahtamispisteestä! Täällä ollaan taas.

Päivä alkoi hyvin. Aamulla kaivoin kaapista pitkän leveän paidan ja totesimme miehen kanssa yhdessä, että mahani näyttää melkein normaalilta kyseisen paidan kanssa. Työkaverit eivät varmasti kiinnittäisi huomiota mahaani.

Tuo oli tilanne aamulla.

Kun tulin nyt illalla kotiin ja näytin miehelle mahani, tämä spontaanisti kommentoi: mitä ihmettä on tapahtunut?

Niinpä. Kävelin hieman. En paljon enkä vauhdilla. Ihan vähän vain.

Fyysinen rasitus lisää munarakkuloiden turvotusta, joten aktiivista liikuntaa on syytä välttää muutaman päivän ajan punktion jälkeen. (Lähde: Lääkärikeskus Aava)

Nyt olen poksahtamassa. En käsittänyt, että parin tunnin rauhallinen kiertely kaupoissa tarkoittaa aktiivista liikuntaa tai fyysistä rasitusta.

Omasta mielestäni rasituin liikuntaa enemmän lähinnä ärsytyksestä. Pukukopissa housut eivät menneet kiinni ja paitojen läpi näkyi pyöreä ilmapallomaha. Tunikasuunnitelmat eivät toimi shoppailuturvotuksen kanssa - kokeiltu on.

Nyt loppui rauhallinenkin kävely minun osaltani.

Huomisen suhteen toivon kovasti, että turvotus laskisi taas yön aikana.

Turvotus saattaa helpottaa vasta raskaustestiaikaan. Tosin en tiedä, päteekö tuo jos raskaustesti on positiivinen. Helpottaako silloin turvotus ollenkaan?

Tänään olisin ostanut uusia vaatteita, jotka piilottavat mahani, mutta piheys iski. Kannattaako maksaa 50 euroa ihan tavallisesta paidasta, joka saattaa olla turha kahden viikon päästä?

Piinapäiviä en ole ehtinyt turvotuksen ja tuskaisen olon vuoksi miettiä juuri ollenkaan. Kiinnityspiikin pistin tänään, ja nyt piikitykset ovat ohi. Toivottavasti gonapeptyl tekee tehtävänsä ja kaksoset pysyvät kyydissä loppuun asti.

View image | gettyimages.com

Raskaaksi yli nelikymppisenä?

Netissä surffatessani päädyin mielenkiintoiselle sivustolle: fertilityafter40.com
Sivuilla on aiheena, kuinka tulla raskaaksi yli nelikymppisenä luonnollisin menetelmin. Kirjoittajalla oli omaa kokemusta sekä hormonihoidoista että lopulta luonnollisesta raskautumisesta.

Pääosassa tuolla näytti olevan ruokavalio. Tieteellisestä todistettavuudesta en tiedä, mutta eihän tässä mitään tiedettä tehdä, vaan yritetään saada lapsia.

Suosittelen siis tutustumaan tuohon sivuun - vinkit varmasti pätevät, vaikka 40v ei olisi vielä lähimaillakaan :)

p.s. Tänään on piinapäivä numero 2, mutta piinapäivistä on vielä hirveän vähän sanottavaa. Piinailutekstienkin aika tulee varmasti vielä.

View image | gettyimages.com

Kaksoset kyydissä!

Siirto on tehty, jee!

Ja jee, paikan päällä lääkäri teki ylläri-ilmoituksen.

"Tänään siirretään kaksi top-luokan alkiota. Yksi 8-soluinen ja yksi 9-soluinen."

Eli jos kaikki menee supersupersuperhyvin, niin meille saattaa tulla kaksoset! Ihan mieletöntä! :)

Saatiin myös kuulla muiden alkioiden tilanteesta.

• 16 munasolua saatiin keräyksestä
• 12 munasolua noista oli kypsiä 
• 10 munasolua noista oli hedelmöittynyt
• 2 alkiota oli jo pakastettu
• 2 alkiota siirrettiin nyt
• 6 alkiota oli yhä jatkoviljelyssä ja seurannassa, jos niistä kehittyisi lisää pakastettavaa

Raskaustestin saan tehdä kahden viikon päästä. Perjantaina 13. päivä. Olisipa se tällä kertaa onnen päivä!

View image | gettyimages.com

Puhelu klinikalta isomahaiselle

"Me soitetaan vaan siinä tapauksessa, että tulee ongelmia. Jos kaikki menee hyvin, niin meistä ei kuulu mitään."

Tänään puhelin soi. Kännykän näytössä näkyi klinikan nimi.

Sydän pomppasi kurkkuun. Ennen vastaamista ehdin käydä jo kaikki kauhuskenaariot läpi. Mitä meidän alkioille on tapahtunut?

Vastasin hermostuneena ja maltoin hädin tuskin kuunnella soittajan asian.

"Me haluttaisiin siirtää siirtoaikaa aikaisemmaksi, että ehditään tehdä kaikki siirrot huomenna."

Huoh. Sopii! Tottakai sopii!

Kaikki siis hyvin tähän mennessä.

Muuten olen täällä isomahaisena ja turvonneena. Juoksen vessassa vähän väliä - tuntuu siltä kuin turvonneet munarakkulat veisivät tilaa rakolta ja vessassa saisi käydä paljon normaalia tiiviimmin.

Mahani tuntuu valtavalta ilmapallolta, joka laajenee joka päivä iltaa kohti. Nälkää on vaikea erottaa, kun maha on koko ajan poksahtamispisteessä. Viikonloppuna on suunnitelmissa lähteä ihmisten ilmoille, mutta mitä ihmettä laitan päälleni? Kaapissa lojuva löysä tunika tuntuisi varmasti oikein sopivalta, mutta kangas on niin pehmeä ja soljuva, että se varmasti korostaa ilmapallomahaani.

Maanantaina haasteena on miettiä töihin vaatteet, joiden kanssa en näytä raskaana olevalta mammalta.

Kun on fokus vaatteissa, on helpompi unohtaa ne oikeat asiat: huominen alkionsiirto (jaiks!) ja tulossa olevat piinapäivät.

Eli pohdinta jatkuu: mitä laittaisinkaan päälleni seuraavina päivinä?

View image | gettyimages.com

Lapsettomuuden kiertokulkua

-2.
Sitten kun ollaan 27v, meillä on varmaan molemmilla mies, omakotitalo, auto ja kaksi lasta. Ja ollaan toistemme lasten kummeja! Mitähän me tehdään sitten työksemme?

-1.
Olis ihan hirveetä, jos kävis vahinko ja tulis raskaaksi. Koko elämä olis täysin pilalla!

0.
Kyllä me halutaan lapsia, mies haluaisi ehkä neljä - mutta ei nyt ihan vielä :)

1.
Jätettiin pillerit pois, ihan jännää. Mutta minä en aio seota tän jutun kaa ja alkaa tikutteleen ovulaatioita ja mittaileen aamulämpöjä. Tulee jos on tullakseen.

2.
Me tultiin tänne ihan vaan varmistaan, että kaikki on ok. Ollaan nyt yritetty hetki, mutta ei oo onnistunut.

3.
Joo, voidaan kokeilla ovulaation induktiota ja inseminaatiota. Ei meillä oo mikään tosi kova kiire, kokeillaan nyt noita.

4.
Hemmetin lapsettomuusklinikka. Eikö ne tajua huolehtia mistään perusjutuista ennen kuin määräävät lääkkeitään?! Olisivat nyt tsekanneet edes kilpirauhasarvot!! Ja ei ihme, ettei tuu inseminaatiosta tuloksia, jos kuukautiset alkaa heti parin päivän päästä!! Ne ei tunnu välittävän kokonaisuudesta ollenkaan...

5.
Ehkä onnistutaan nyt kun aloitan kilpirauhaslääkityksen ja syön vitamiineja. Ja varasin akupunktion ja vyöhyketerapian. Jotkut on onnistuneet niiden avulla tulemaan raskaaksi. Mittailen aamulämpöjä ja tsekkaan, että kaikki on ok. Jos on pohja kunnossa, niin kai se raskaaksi tuleminen on helpompaa.

6.
Ai, nekin on raskaana. Voi perse. Miksi hemmetissä kaikki muut onnistuu samantien?

7.
Haluttaisiin koeputkihedelmöitykseen julkiselle. Me haluttaisiin saada vauva nyt heti. Koeputkihedelmöityksissä on onneksi melko hyvä todennäköisyys.

8.
Vihaan tätä! Miksi ihmeessä ihmisen pitää myrkyttää itsensä hemmetin hormoneilla kun toiset onnistuu vahingossa.

9.
Nega tuli. Ja loput alkiot meni roskiin. Munasoluissa on kai jotain vikaa. Tää on ihan perseestä.

10.
Itkettää koko ajan. Ei millään oo mitään väliä. En oo koskaan ollut näin rikki.

11.
Eikö ihmiset yhtään mieti, mitä ne puhuu? Eikö ne tajua, että kaikille lapsen saaminen ei oo ihan niin helppoa?

12.
Tämä odottelu on todella turhauttavaa. Miksi ihmeessä me viivyteltiin alussa? Olis pitänyt viedä hoitoja nopeammin eteenpäin. Miksi miksi miksi?

13.
Tällä kertaa onnistutaan.

14.
Se on plussa!!!!!!!!!!! Olen raskaana!

15.
Pelottaa ihan hulluna, että tulee keskenmeno. Mutta ei sille vois mitään, joten parempi vaan nauttia.

16.
Mitä tää pieni verenvuoto on? Toivottavasti kaikki on ok.

17.
Sattuuuuu!!!!! Tältäkö keskenmeno tuntuu? Voi kun tää kipu jo loppuis..!!

18.
Itkettää. Aloitin blogin, niin on jokin paikka, minne purkaa ajatuksia. Tuleekohan sinne koskaan yhtään lukijaa..?

19.
Eikö tää vuoto lopu ikinä?

20.
Pidän nyt lomaa koko hommasta.

21.
Ai, niille tulee toinen lapsi. Niinpä tietysti. Toivottavasti mekin joskus saataisiin edes yksi oma lapsi.

22.
Onneksi meillä on kaksi alkiota pakastimessa.

23.
Nega. Toinenkin nega. Itkettää. Saadaanko me koskaan omaa lasta? En jaksa tätä hemmetin lapsettomuutta. Millään ei ole mitään väliä. Voisin itkeä koko ajan. Vaikka hymyilen, sisällä itken.

24.
Tyhjyys. En jaksa edes omia ajatuksiani.

25.
Hei, elämässä on niin paljon hyviä asioita! Olen kai löytänyt jonkinlaisen rauhan, ainakin hetkeksi. Haluan olla kiinni elämässä. En aio murehtia lapsettomuudesta vähään aikaan.

26.
Olen jälleen yhden piikityksen verran lähempänä oman lapsen saamista.

View image | gettyimages.com

Lääkkeitä ja siivekkäitä hevosia

Nyt jo yli viikon ajan minulla on ollut Synarela ilonani.

Tsuh. Tsuh. Sumuttelua aamuin ja illoin. Tiedätte varmasti, kuinka hauskaa tuo on.

Seurauksena tulee kaikenlaista pientä kivaa. Nukun huonommin. Illalla en saa unta. Yöllä heräilen vähän väliä ja joudun käymään yöllä wc:ssä. Näen todella omituisia unia ja paljon. Ihan jatkuvasti.

Viime yönä asuin hienossa valkoisessa kivitalossa, olin pieni lapsi, ja lensin siivekkäällä valkoisella hevosella talon parvekkeelta alas. Valkoinen mekkoni liihotti tuulessa. Joku näki minut ulkoa, ja ehdin huolestua. Minua ja siivekästä hevostani ei olisi saanut kukaan nähdä. Mutta minä vain lensin hevosellani pois.

Aamulla olen puhki unien katselusta.

Päivällä aivastelen välillä niin paljon, ettei sille meinaa tulla loppua.

Kuljin töissä jo ihan unessa, mutta sitten huomasin, että nukun syvemmin, jos otan magnesium-tabletteja ja magnesium-suihketta illalla. Niiden avulla onnistun nukkumaan paremmin, vaikka silloinkin yöt menevät unia katsellessa.

Pieniä ongelmiahan nämä ovat. Ja kuukautiset ovat alkamassa hetkenä minä hyvänsä. Nyt tiputtelee jo. Sitten hoidot pääsevät etenemään.

Ihan kohta meillä alkaa kolmas IVF-kierto. Nyt ryhdytään (taas kerran) tekemään vauvoja!

View image | gettyimages.com

Kuinka selvitä lapsettomuuden keskellä?

Hilkka kirjoitteli taannoin lapsettomuusblogissaan aiheesta Miten jaksaa kun tuntuu toivottomalta?

Kävin silloin kommentoimassa aihetta, ja halusin nyt kirjoittaa hieman muokattuna omat vinkkini tänne itselleni talteen, jotta itsekin jaksaisin paremmin silloin, kun tuntuu täysin toivottomalta. Sellaisella hetkellä kaikki hyvät ajatukset ovat tarpeen, joten ehkä teiltä muilta  löytyy lisää vinkkejä aiheeseen?


1) Kunnon yöunet. Tämä on ihan ehdoton. Väsyneenä kaikki ongelmat ovat isompia.

2) Liikunta. Juoksulenkki, sali, mikä vaan urheilu. Lopputuloksena takuuvarma parempi mieli. Jos ei tule pyöreää vauvamahaa, niin ehkä odotellessa tulee edes upea sixpäkki ;)

3) Kirjojen lukeminen. Kun oma mieli pyörii lähes pelkästään lapsettomuusajatusten keskellä, saa lapsettomuusblogien lukemisesta mukavaa vertaistukea, mutta valitettavasti mieli ei yleensä parane - jokaisella meistä on ongelmia ihan liikaa. Piristystä omiin ajatuksiin saa romaaneista tai muista kirjoista. Maailma on täynnä elämänhallinnan oppaita ja self-help-kirjoja, ja ainakin itselläni muiden ajatusten lukeminen pelasti minut joulukuun ikävistä fiiliksistä.

4) Ystävät
Ystävät on yksi tärkeimpiä asioita elämässäni, mutta en haluaisi kuormittaa heitä liikaa omalla lapsettomuustuskallani. Siksi on parempi, että saan oman pääkopan kuntoon ja sen jälkeen voin todella vain nauttia ystävieni seurasta. Hätätilanteessa ystäville voi purkaa suurinta tuskaa silloin, kun mieli on eniten maassa.

5) Tapahtumarikas elämä. On parempi jos ei ehdi koko ajan miettiä lapsettomuutta. Tapahtumarikas elämä rakentuu mielellään yhdessä ystävien kanssa, kivalla porukalla kaikki on mukavampaa.

6) Uuden oppiminen. Uuden oppiminen on iso osa onnellisen elämän elementeistä. Lapsettomuuden keskellä elämä pyörii paikoillaan. Vuodet kuluvat, mutta mikään ei etene. Ehkä uutta oppimalla voisi saada itselleen tunteen, että jokin asia etenee?

7) Terveellinen ruoka. Lapsettomuudesta kärsiessä ei kaipaa lisämorkkista huonoista ruokavalinnoista, parempi vaan ottaa tavaksi terveellinen ruokavalio niin voi olla joka päivä hyvillä mielin ruokatottumuksistaan :)

8) Armollisuus itseään kohtaan. Vaikka kaikki yllä olevat menisivät pieleen, ei se haittaa. Huomenna on toivottavasti parempi päivä.

View image | gettyimages.com

Onnea ilman extrahormoneita

Tammikuun aikana en ole juuri häirinnyt teitä kirjoituksillani.

Olen keskittynyt olemaan onnellinen. (Olen esimerkiksi mennyt aikuisten kesken pulkkamäkeen ja naamioinut retken seitsemänkuukautisen vauvan ensimmäiseksi pulkkaretkeksi - pieni ei tainnut paljon tajuta koko hommasta, mutta aikuisilla oli hurjan hauskaa!)

En tiedä, mitä pääni sisällä on tapahtunut. Ehkä se oli tuo loma auringossa. Tai ehkä se johtuu tauosta kaikkien ylimääräisten hormonien käytössä.

Joka tapauksessa olen vain ollut ihan hirvittävän onnellinen.

Tietystikään kaikki asiat eivät ole menneet ihan putkeen - ihmisen elämässä on varmasti ongelmia aina. Mutta jopa noiden ongelmien keskellä olen onnistunut nauramaan ongelmille ja nauttimaan niistä asioista, jotka ovat hyvin.

Sekoittiko joku onnellisuuspillereitä aamupalaani?

Muutos aiempaan on niin merkittävä, että olen itsekin hämmentynyt. Pääni sisällä palaset ovat loksahtaneet paikoilleen. Olen löytänyt oman sisäisen aurinkoni.

Tiedättekö, millaisia ajatukseni olivat viime vuoden puolella?

Ajattelin - vaikka ehkä en ihan täysin tietoisesti, vaan enemmän alitajuisesti pinnan alla, että olen täysin epäonnistunut ihmisenä. Olen epäonnistunut naisena, vaimona, ystävänä, työkaverina, lounasseurana, aikuisena, kadullakävelijänä, paikallaolijana. Listaa voi jatkaa  [keksitähänjokinrooli]. Koska en ole saanut lasta. Ja kaikki muut minun ikäiseni ovat jo saaneet lapsen (mikä ei tietystikään edes pidä paikkaansa).

Ajattelin myös (alitajuisesti), että en ole tärkeä. Minulla ja ajatuksillani ei ole merkitystä. Ja että kukaan ei voisi koskaan haluta olla ystäväni. Koska en ole saanut lasta.

Huoh. Kuinka tyhmä ihmisen pitää välillä ollakin? Olenko ainoa, jonka alitajuinen ajatusmaailma on päässyt lapsettomuuskokemusten aikana vinksahtamaan näin?

Onneksi viimeisen kuukauden aikana olen ymmärtänyt, että en ole epäonnistunut ihmisenä. Ihan oikeasti en ole. Itse asiassa olen onnistunut melko monessa asiassa. Minulla menee monessa asiassa hurjan hyvin, ja ympärilläni on ihania ystäviä ja muita todella hienoja ihmisiä. Ja kaikki nämä ihmiset varmasti tukisivat minua vaikeuksissani, jos antaisin heille tilaisuuden siihen.

Tämä yhtäkkinen onnellisuuden kokemus on ollut vapauttavaa. Viimeisen kuukauden aikana olen ollut enemmän läsnä ja nauttinut hetkestä. Olen käynyt monia mielenkiintoisia keskusteluita ja oppinut paljon.

Olen todella onnekas: olen terve, minulla on ihania ystäviä ja mies, johon olen yhä hulluna kaikkien vuosien jälkeenkin.

Ei hullumpaa siis. Jännityksellä jään odottamaan helmikuuta ja hormonilääkityksen sivuoireita - katsotaan kauanko onnellisuuden tunteeni kestää.

View image | gettyimages.com

Paratiisi

Kerron teille nyt salaisuuden.

Olen paratiisissa.

Paikassa, jossa aurinko paistaa, merivesi on lämmintä, ruoka on hyvää ja ihmiset hymyilevät. Sellaisessa paikassa, jossa on sopivasti eksotiikkaa ja ihmeteltävää, niin että lapsettomuusajatukset unohtuvat.

Kun viimeisimmät hoidot epäonnistuivat, päätimme löytää elämäämme hetkeksi auringon toisaalta.

Täällä sitä on riittänyt.

Hassua, miten vähän lapsettomuutta miettii, kun mieli on kiireinen muissa ajatuksissa ja kun ympäristö ei jatkuvasti muistuta, kuinka poikkeavia omassa elinpiirissämme olemme.

Täällä on hyvä antaa mielen levätä.

View image | gettyimages.com

Samat vanhat ajatukset lapsettomuudesta

Kirjoitin blogiini viimeksi kaksi viikkoa sitten. Valitettavasti kirjoittamattomuus ei tarkoita, etten olisi ajatellut asiaa. [Eivainoleollutmitäänuuttasanottavaa.]

Tällä hetkellä kyllästyttää.

Olen kyllästynyt lapsettomuuteen. Olen kyllästynyt lapsettomuuteen  jatkuvana ongelmana elämässäni, mutta etenkin pysyvänä ajatusteni aiheena.

Ihminen ajattelee päivässä noin 60 000 ajatusta.

Itselläni ihan liian moni noista ajatuksista liittyy lapsettomuuteen.

Jos lapsettomuusajatuksia olisi alle 20% päiväni ajatuksista, liittyisi silti lapsettomuuteen yli 10 000 ajatusta päivässä.

Se on hemmetin monta kertaa ajatella lapsettomuutta. Olen ihan syystä kyllästynyt omiin ajatuksiini.

Ei, en ole masentunut. Enkä ajattele, että tämä ei koskaan onnistu. Olen vain pitkästynyt niihin samoihin juttuihin, joita pääni sisällä liikkuu.

Veikkaan, että moni teistä tuntee tämän fiiliksen.

Ajatusten vaihtaminen on hankalaa. Jos kyllästyttää syödä kaurapuuroa ja raejuustoa joka päivä, voi kaurapuuron ja raejuuston jättää kauppaan. Ostaa jotain muuta. Vaikka porkkanaa ja kananmunia. Sitten ei syödä kaurapuuroa, vaikka tekisi mieli.

Lapsettomuusajatuksista eroon pääseminen on paljon vaikeampaa.

Ajatukset ovat jumissa.

Kaipaan uusia ajatuksia. Sitä "hei, sain uuden ajatuksen"-ilofiilistä.

Jos ajatukset ovat jumissa lapsettomuudessa, voiko enää monen vuoden jälkeen saada uusia ajatuksia?

Kaikki lapsettomuusajatukset on ajateltu jo.

***

Valitettavasti lapsettomuutta ei tarvitse edes ajatella. Se myllertää jossain tuolla mielen syövereissä luoden perustilan olemukselle.

Sellaisen, joka vallitsee lähes koko ajan.

Mitä kuuluu, kysyy joku.

Ihan hyvää, vastaan.

Miksi ei voisi kerrankin kuulua todella hyvää?

Tuo kiukuttaa.  

Tunnen lapsettomuudesta kärsineitä ihmisiä, jotka ovat myöhemmin saaneet lapsen.

Ero olemuksessa on merkittävä. Ilo kumpuaa syvemmältä. Taakka on poissa ja sen voi nähdä omin silmin. Näistä ihmisistä loistavat ihan toisenlaiset asiat. Vapaus. Ilo. Onnellisuus. Tavallinen tuskailu elämän pienistä ongelmista.

Kun näen näitä ihmisiä, näen silmissäni oman taakkani. Ja kun eron tajuaa, itsestä tuntuu vielä entistä pahemmalta. Harmikseni huomaan kaikki ne  värit, jotka ovat minussa, mutta puuttuvat olemuksestani tällä hetkellä. Olen harmaa.

View image | gettyimages.com

***

Blogiin kirjoittaminen piristää usein  mieltä. Ja vielä enemmän mieltä piristävät kaikki kivat blogiin tulevat kommentit. Silti en ole viime päivinä halunnut kirjoittaa.

Näiden samojen tuskailujen kirjoittaminen ei tunne vievän minnekään. En haluaisi kirjoittaa negatiivissävytteisiä pohdintoja aiheeseen liittyen. Mutta ajatukset kulkevat omia ratojaan ja tässä lopputulos siitä. Ensi kerralla ehkä jotain muuta?

Mollivoittoinen elämäni

Viimeinen viikko on ollut vaikea.

Outo juttu tämä lapsettomuus. Juuri kun saa päähänsä, että maailma on täynnä mahdollisuuksia ja tulevaisuus on toivoa täynnä, tulee samantien ryminällä alas.

Elämässäni ei ole tapahtunut mitään ikävää. Kaikki tapahtuu vain pään sisällä. Kuinka paljon itkua ja surua voikaan ihminen kantaa sisällään?

Alakulooni on syy nimeltä kuukautiskierto, mutta sen tajuaminen ei tee päiviä helpommaksi.

Tällä viikolla olen viettänyt aikaa kivojen ihmisten kanssa. Muiden seurassa voi nauraa ja iloita, vaikka sisälle sattuu. Suru menee piiloon iloisen maskin alle. Ja vaikka hymyilee ja nauraa, voi sisällään itkeä.

Yksin ollessani olisin halunnut vain itkeä. Itkeä voi aamulla ennen töihin menoa ja illalla ennen nukahtamista. Kaikki se tyhjyys! Kuinka merkityksetöntä elämä voikaan olla.

Jouduin tekemään raskaustestin nyt kierron päätteeksi. Lapsettomuuslääkärin suosituksesta olen käyttänyt lugesteroneja nyt tässä luomukierrossakin. Hieman yllättävästi tällä kertaa vuoto on pysynyt pois pelkillä lugesteroneilla, hieno juttu sinänsä. Samalla lugesteroni saattaa olla syy normaalia mollivoittoisempiin ajatuksiini - jokainen kuukausi ei ole näin vaikea.

Raskaustesti oli tietysti negatiivinen. Tulos ei tietenkään ollut maailman suurin pettymys, onnistumisen todennäköisyys olisi ollut ehkä yksi miljoonasta. Yhtäkkinen luomuplussa olisi ollut jotain täysin käsittämätöntä.

Tänään alkoivat kuukautiset, joten pian pitäisi helpottaa. Luvassa on vain tätä hetkeä positiivisempia ajatuksia suunnilleen seuraavat kolme viikkoa.

Tiedän, että onnellisuus on vain päätös. Siksikin oma olo on typerä. Piehtaroin omassa ankeudessani enkä tosissaan edes yritä olla onnellinen.

Juuri nyt olen vain hemmetin huono tekemään hyviä päätöksiä.

#200197177-001 / gettyimages.com