Uskomatonta, kuinka täydellisesti oma kokemus elämästä voi muuttua sen ansiosta, että tietää olevansa raskaana.
Mikään ei ole vielä muuttunut. Silti ihan kaikki on muuttunut.
Käyn edelleen töissä. Voin edelleen keskittyä itseeni ja omaan hyvinvointiini. Voin nukkua pitkään ja viettää vapaapäiväni haluamallani tavalla. Päällisin puolin kaikki on niin kuin ennenkin. Ainoa asia, mikä on muuttunut, on se, että kaikkialle kannan mukanani pientä aarretta.
Ja tuon mukana kulkevan aarteen myötä kaikki on muuttunut.
Ensimmäinen muuttunut asia on oma kokemus elämästä. Tällä elämällä on merkitys! Tällä elämällä on ihan oikea tarkoitus.
Muistan elävästi tunteet, joita tunsin viime vuonna. Millään ei ole mitään väliä. Ei millään.
Koimme tuon saman tunteen yhdessä mieheni kanssa. Lapselliset ystävämme ihmettelivät kommenttiamme. Eivät luultavasti käsittäneet, että olimme tosissamme. Asialle voitiin nauraa yhdessä, vaikka todellisuudessa me olimme haudanvakavia. Millään ei ollut mitään väliä.
Nyt tilanne on toinen. Elämällä on tarkoitus. Minun kehollani on tehtävä. Minulla on tehtävä. Minun kehoni auttaa pienokaista tulemaan valmiiksi tähän maailmaan. Ja vaikka kehoni ei ole täydellinen, on se pienelle silti paras ja turvallisin paikka koko maailmassa tällä hetkellä.
Ja minulla ja miehelläni, ja meidän parisuhteellamme on tehtävä. Meistä tulee äiti ja isä. Meidän pitää oppia uudet jutut niin, että kommunikaatiomme toimisi entistä paremmin, kun olemme molemmat väsyneitä ja pieni vauva tuo haasteita arkipäiviin.
Toinen muuttunut asia on ystävyyssuhteet lapsellisiin ystäviimme.
Siitä lähtien, kun lapselliset ystävämme ja tuttavamme saivat tietää tulevasta vauvasta, olemme saaneet osaksemme hurjan määrän huomiota ja innostusta eri ihmisiltä. Olemme saaneet lahjoituksena vauvatavaroita. Olemme saaneet läjäpäin vinkkejä tulevaan vauva-aikaan liittyen. Yhtäkkiä meidät on otettu osaksi joukkoa. Yhtäkkiä emme ole enää vain kaksi itsenäistä ja itsekästä ihmistä, vaan me olemme perhe, joille tulee vauva. Ihan samalla tavalla kuin ne muutkin perheet.
Kummallista on, että tuo kokemus tuntuu ulottuvan koko yhteiskuntaan.
Vieraat ihmiset, joilta olen ostanut käytettynä vauvatavaraa, kyselevät kuinka olen voinut ja toivottavat lämpimästi onnea. Ihmiset kaupungilla tuntuvat suhtautuvan eri tavalla. Työkaverit kohtelevat suojelevasti - onhan kaikki nyt varmasti hyvin ja enhän tee liikaa töitä.
Aiemmin tunsin olevani vahvasti ulkopuolinen. Ulkopuolinen elämästä, ulkopuolinen yhteiskunnasta. Oli ne kaikki lapselliset, ja sitten me.
Karua on, että nyt raskaana tunnen, kuinka ovet tuntuvat avautuvan. Meidät otetaan avosylin vastaan paikkoihin, joihin ennen ei ollut pääsyä.
Isken näillä tuntemuksillani puukkoa entisen itseni sydämeen. Luulen, että kaikki raskaana olevat eivät varmastikaan koe näin. Luultavasti kyse on omista muureistani, joita olen vuosia rakentanut, ja jotka nyt ovat alkaneet sortua ympäriltäni.
Avaan ehkä itse omia porttejani, ja luulen muiden avaavan niitä minulle. Niin tai näin, ainakin nyt on hyvä olla.
***
[Tilannetietoja: Tällä hetkellä meneillään on raskausviikko 31+2. Laskettuun aikaan on kaksi kuukautta ja kaikki on oikein hyvin.]
