keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Satumaista joulua!

Toivon kaikille blogini lukijoille satumaista joulua - sellaista, jossa lunta riittää, joulupukki tuo porolla lentäen joululahjat, ja jossa joululahjaksi tulee tieto, että meidän kaikkien lapsettomien joululahjat toimitetaan ensi vuoden aikana pienessä huutavassa paketissa.

Sitä joululahjojen toimitusta odotellessa yritän opetella nauttimaan tästä hetkestä ja tästä joulusta niiden ihmisten kanssa, jotka ovat luonani nyt.

Oikein lämmintä joulua kaikille teille!

Aivopesu ihan itse

Kirjoittaminen jäsentää ajatuksia. Olisihan se pitänyt tietää, mutta kaikkea ei voi aina muistaa.

Hassu juttu tapahtui. Kirjoittelin täällä reilu viikko sitten tuskastuneena, kuinka ajatukset ovat jumissa lapsettomuudessa ja kuinka se tuo ikävän tunnelman koko elämään.

Kirjoittamisen jälkeen, heti kun olin saanut ongelmani kirjalliseen muotoon, päähäni pälkähti ajatus: Jos olen jumissa omien ajatusteni kanssa, kuinka voisin saada uusia ajatuksia?

Yksinkertainen kysymys, johon löytyy uskomattoman helppo vastaus. Lue jonkun muun ajatuksia. Täytä mieli toisen ihmisen ajatuksilla, jos et halua hukkua omiisi.

Otin kirjan käteeni ja luin. Luin toisen ihmisen ajatuksia elämästä. Se auttoi. Pääsin taas hetkeksi ohi siitä pahimmasta tuskasta, jossa olin vellonut muutaman viikon.

Toki lapsettomuus painaa mieltä edelleen joka päivä ja monta kertaa päivässä. Hormonitoiminta on heittänyt kuperkeikkaa, ja tässä kierrossa tiputteluvuoto alkoi samoihin aikoihin, kun viimeksi sain aikaan positiivisen ovulaatiotestin. Ehkä ovulaatio jäi väliin kokonaan, who knows. Hormonitoiminta ei siis ole parhaimmillaan. Mutta silti oma fiilis on positiivissävytteisempi kuin vielä hetki sitten.

Aivojen tuuletus auttoi. Hyvä niin. Silloin kun fiilis on maassa, on kaikki vaan niin synkkää.

Veikkaan, ettei mene kauaa, kun taas tarvitsisin vinkkejä oman mieleni piristämiseen. Kunnon aivojen tuuletus on ainakin tuolla vinkkilistalla! :)

lauantai 13. joulukuuta 2014

Samat vanhat ajatukset lapsettomuudesta

Kirjoitin blogiini viimeksi kaksi viikkoa sitten. Valitettavasti kirjoittamattomuus ei tarkoita, etten olisi ajatellut asiaa. [Eivainoleollutmitäänuuttasanottavaa.]

Tällä hetkellä kyllästyttää.

Olen kyllästynyt lapsettomuuteen. Olen kyllästynyt lapsettomuuteen  jatkuvana ongelmana elämässäni, mutta etenkin pysyvänä ajatusteni aiheena.

Ihminen ajattelee päivässä noin 60 000 ajatusta.

Itselläni ihan liian moni noista ajatuksista liittyy lapsettomuuteen.

Jos lapsettomuusajatuksia olisi alle 20% päiväni ajatuksista, liittyisi silti lapsettomuuteen yli 10 000 ajatusta päivässä.

Se on hemmetin monta kertaa ajatella lapsettomuutta. Olen ihan syystä kyllästynyt omiin ajatuksiini.

Ei, en ole masentunut. Enkä ajattele, että tämä ei koskaan onnistu. Olen vain pitkästynyt niihin samoihin juttuihin, joita pääni sisällä liikkuu.

Veikkaan, että moni teistä tuntee tämän fiiliksen.

Ajatusten vaihtaminen on hankalaa. Jos kyllästyttää syödä kaurapuuroa ja raejuustoa joka päivä, voi kaurapuuron ja raejuuston jättää kauppaan. Ostaa jotain muuta. Vaikka porkkanaa ja kananmunia. Sitten ei syödä kaurapuuroa, vaikka tekisi mieli.

Lapsettomuusajatuksista eroon pääseminen on paljon vaikeampaa.

Ajatukset ovat jumissa.

Kaipaan uusia ajatuksia. Sitä "hei, sain uuden ajatuksen"-ilofiilistä.

Jos ajatukset ovat jumissa lapsettomuudessa, voiko enää monen vuoden jälkeen saada uusia ajatuksia?

Kaikki lapsettomuusajatukset on ajateltu jo.

***

Valitettavasti lapsettomuutta ei tarvitse edes ajatella. Se myllertää jossain tuolla mielen syövereissä luoden perustilan olemukselle.

Sellaisen, joka vallitsee lähes koko ajan.

Mitä kuuluu, kysyy joku.

Ihan hyvää, vastaan.

Miksi ei voisi kerrankin kuulua todella hyvää?

Tuo kiukuttaa.  

Tunnen lapsettomuudesta kärsineitä ihmisiä, jotka ovat myöhemmin saaneet lapsen.

Ero olemuksessa on merkittävä. Ilo kumpuaa syvemmältä. Taakka on poissa ja sen voi nähdä omin silmin. Näistä ihmisistä loistavat ihan toisenlaiset asiat. Vapaus. Ilo. Onnellisuus. Tavallinen tuskailu elämän pienistä ongelmista.

Kun näen näitä ihmisiä, näen silmissäni oman taakkani. Ja kun eron tajuaa, itsestä tuntuu vielä entistä pahemmalta. Harmikseni huomaan kaikki ne  värit, jotka ovat minussa, mutta puuttuvat olemuksestani tällä hetkellä. Olen harmaa.



***

Blogiin kirjoittaminen piristää usein  mieltä. Ja vielä enemmän mieltä piristävät kaikki kivat blogiin tulevat kommentit. Silti en ole viime päivinä halunnut kirjoittaa.

Näiden samojen tuskailujen kirjoittaminen ei tunne vievän minnekään. En haluaisi kirjoittaa negatiivissävytteisiä pohdintoja aiheeseen liittyen. Mutta ajatukset kulkevat omia ratojaan ja tässä lopputulos siitä. Ensi kerralla ehkä jotain muuta?