Valvoin koko viime yön ja pelkäsin. En edes uskaltanut nukahtaa. Keskityin pelkäämiseen.
Aamulla yritin tehdä töitä, mutta alavatsaa vihloi kovaa ja kivuliaasti. Koko aamun odotin ja pelkäsin. Mietin, että tekisin ihan mitä vain ja maksaisin ihan mitä vain, kun vain kaikki olisi kunnossa.
En tiedä, milloin olisin pelännyt niin paljon. En ehkä koskaan aiemmin.
Aamupäivällä pääsin lääkärin vastaanotolle.
Ja miten kävikään?
Täällähän on kaikki aivan kunnossa, Tuossa on sykkivä sydän ja tuossa viuhtovat kädet.
Ruudulla näkyi maailman pienimmät, vielä epämääräisen muotoiset viuhtovat kädet.
Maailman isoin helpotus! Kuinka mahtavaa on saada takaisin jotain niin tärkeää, jonka pelkäsi jo menettäneensä!
Lääkäri epäili, että eilinen verenvuoto tuli kohdunkaulalta. Kohdussa ei näkynyt jälkiä verenvuodosta ja istukka oli kunnossa. Alkio oli jo 29,9mm pitkä. Juuri niinkuin pitääkin.
Köyhdyin yksityisen lääkärin käynnistä tässä vaiheessa 200 euroa, mutta se ei haittaa. Mielenrauhasta tuo on pieni raha.
maanantai 20. huhtikuuta 2015
sunnuntai 19. huhtikuuta 2015
Painajainen
Tänään päivä 9+5.
Vessakäynnillä verenvuotoa. Ei paljon, mutta kirkkaan punaista.
Painajainen. Paniikki.
Miten hajoavaista onni ja luottamus onkaan...
Sain varattua yksityiselle ultran huomiselle aamupäivälle. Pelottaa. Miten ihmeessä selviän yöstä ja huomisesta?
Edit: ylihuomenna on vuosi keskenmenostani. Tieto ei helpota omaa oloani.
Vessakäynnillä verenvuotoa. Ei paljon, mutta kirkkaan punaista.
Painajainen. Paniikki.
Miten hajoavaista onni ja luottamus onkaan...
Sain varattua yksityiselle ultran huomiselle aamupäivälle. Pelottaa. Miten ihmeessä selviän yöstä ja huomisesta?
Edit: ylihuomenna on vuosi keskenmenostani. Tieto ei helpota omaa oloani.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
Möhköfantti
Olen onnellisesti raskaana, joten nyt ei pitäisi olla syytä valittaa mistään, mutta tilitän nyt ihan pikkaisen kuitenkin.
Vuosien ajan olen ihaillut sitä sporttista naistyyppiä, joka raskaana saa kannettavakseen pienen kauniin mahakummun. Tällainen nainen on hoikka, hän ei turpoa holtittomasti eikä hänestä takaapäin huomaa, että hän on raskaana. Vatsa kasvaa hissukseen kaikilta piilossa ja raskaus pysyy salassa niin pitkään, että siitä on luontevaa puhua.
Yhtään tällaista naista en tunne läheisesti, mutta heihin voi törmätä kuntosalilla, jumpassa tai vaikkapa juoksupolulla.
Olen haaveillut siitä, että voisin joskus olla tällainen nainen.
Viimeistään nyt on käynyt täysin selväksi, että minä en ole, eikä minusta koskaan tule tällaisen ihailemani naistyypin edustaja.
Nyt eletään päivää 8+5, ja olen paisuva isomahainen möhköfantti.
Taas. Munasolujen keräyksen jälkeen näytin siltä kuin olisin 25 viikolla raskaana ja nyt on tilanne täysin sama.
Aamuisin tilanne on parempi, mutta iltaa kohden mahani paisuu sitä vauhtia, että tuota turpoavaa jättiläistä ei saa minnekään piiloon. Tunikatkin tuntuvat vain korostavan mahaani. Ja sikiön kasvun pitäisi näkyä ulospäin vasta viikolta 20 alkaen. Eli kolmen kuukauden päästä.
Hieman mieltä piristää se, että googlen perusteella alkuraskauden turvotus on melko yleinen ongelma. Osalla turvotus alkaa heti positiivisesta raskaustestistä. Mutta silti. Olisin halunnut pitää asian piilossa edes tuonne viikolle 12. Tuollaisesta ei näillä näkymin tarvitse edes haaveilla - kaikki kyllä tietävät asiasta jo paljon etukäteen :D
Olen jo nyt saanut osakseni tuijottavia katseita mahan seudulle. Netti kertoi, että joku oli saanut raskausuteluita tuttaviltaan raskausviikolla 9. Uteluita odotellessa siis.
Turvotus aiheuttaa taas mukavan ongelman nimeltä "mitä laittaa töihin päälle, että asia pysyisi piilossa edes hetken vielä". Hyviä ratkaisuita ei ole tullut.
Tavallaan mietin samalla, mikä ihmeen ongelma tässä nyt on. Olen raskaana ja näytän siltä kuin olisin raskaana.
Ehkä pitäisi kaikissa epämukavissa tilanteissa vain nostaa pää pystyyn ja todeta ääneen: Olen raskaana ja olen turvonnut möhköfantiksi. Mutta koska koko homma on ihan alussa, mitä vain voi vielä tapahtua. Palataan asiaan kolmen kuukauden päästä!
P.s. Tältä näyttää söpövatsainen raskaana oleva nainen:
Vuosien ajan olen ihaillut sitä sporttista naistyyppiä, joka raskaana saa kannettavakseen pienen kauniin mahakummun. Tällainen nainen on hoikka, hän ei turpoa holtittomasti eikä hänestä takaapäin huomaa, että hän on raskaana. Vatsa kasvaa hissukseen kaikilta piilossa ja raskaus pysyy salassa niin pitkään, että siitä on luontevaa puhua.
Yhtään tällaista naista en tunne läheisesti, mutta heihin voi törmätä kuntosalilla, jumpassa tai vaikkapa juoksupolulla.
Olen haaveillut siitä, että voisin joskus olla tällainen nainen.
Viimeistään nyt on käynyt täysin selväksi, että minä en ole, eikä minusta koskaan tule tällaisen ihailemani naistyypin edustaja.
Nyt eletään päivää 8+5, ja olen paisuva isomahainen möhköfantti.
Taas. Munasolujen keräyksen jälkeen näytin siltä kuin olisin 25 viikolla raskaana ja nyt on tilanne täysin sama.
Aamuisin tilanne on parempi, mutta iltaa kohden mahani paisuu sitä vauhtia, että tuota turpoavaa jättiläistä ei saa minnekään piiloon. Tunikatkin tuntuvat vain korostavan mahaani. Ja sikiön kasvun pitäisi näkyä ulospäin vasta viikolta 20 alkaen. Eli kolmen kuukauden päästä.
Hieman mieltä piristää se, että googlen perusteella alkuraskauden turvotus on melko yleinen ongelma. Osalla turvotus alkaa heti positiivisesta raskaustestistä. Mutta silti. Olisin halunnut pitää asian piilossa edes tuonne viikolle 12. Tuollaisesta ei näillä näkymin tarvitse edes haaveilla - kaikki kyllä tietävät asiasta jo paljon etukäteen :D
Olen jo nyt saanut osakseni tuijottavia katseita mahan seudulle. Netti kertoi, että joku oli saanut raskausuteluita tuttaviltaan raskausviikolla 9. Uteluita odotellessa siis.
Turvotus aiheuttaa taas mukavan ongelman nimeltä "mitä laittaa töihin päälle, että asia pysyisi piilossa edes hetken vielä". Hyviä ratkaisuita ei ole tullut.
Tavallaan mietin samalla, mikä ihmeen ongelma tässä nyt on. Olen raskaana ja näytän siltä kuin olisin raskaana.
Ehkä pitäisi kaikissa epämukavissa tilanteissa vain nostaa pää pystyyn ja todeta ääneen: Olen raskaana ja olen turvonnut möhköfantiksi. Mutta koska koko homma on ihan alussa, mitä vain voi vielä tapahtua. Palataan asiaan kolmen kuukauden päästä!
P.s. Tältä näyttää söpövatsainen raskaana oleva nainen:
perjantai 10. huhtikuuta 2015
Ajatuksia hetkestä 8+3
Tänään eletään päivää 8+3.
Päivät kuluvat hurjan kiireellä töiden keskellä, mutta aika silti matelee.
Milloin voisimme olla siinä tilanteessa, että pystyisimme ihan oikeasti luottamaan siihen, että kaikki menee hyvin?
Onneksi kolme tärkeää etappia on saavutettu:
Muiden kanssa jutellessa sen huomaa. Ne harvat läheiset, jotka raskaudesta tietävät, ovat innoissaan. Ehkä he uskaltavat luottaa siihen, että kaikki menee hyvin? Ja heillä ei ole viiden vuoden odottamista painamassa mieltä. Itse en osaa vielä olla suuresti innoissaan - pelottaa liikaa.
Oireita minulle ei ole tullut lisää. Edelleen herään joka yö vessaan. Jano ja nälkä ovat molemmat aiempaa kovemmat. Ja välillä päässä sumenee, kun nousee nopeasti ylös. Ja rinnat ovat iltaisin hieman arat ja turvonneet. Myös vatsa tuntuu turpoavan iltaisin. Mutta ei mitään tämän kummempaa. Ja minä kun kuvittelin, että raskaus muistuttaisi olemassa olostaan koko ajan.
Toivottavasti kaikki on kuitenkin edelleen hyvin.
Päivät kuluvat hurjan kiireellä töiden keskellä, mutta aika silti matelee.
Milloin voisimme olla siinä tilanteessa, että pystyisimme ihan oikeasti luottamaan siihen, että kaikki menee hyvin?
Onneksi kolme tärkeää etappia on saavutettu:
- Ensimmäinen ultra ja sydämenlyönnit. Tuo on mieletöntä edelleen, kun sitä miettii.
- Vuosi sitten sain keskenmenon raskausviikolla 7+3. Tuo maaginen aikaraja on ylitetty. Ainakin olemme pidemmällä kuin viimeksi. Paljon pidemmällä!
- Keskenmeno tapahtui pääsiäismaanantaina. Päivä oli painajaismainen enkä tiedä, koska minuun olisi sattunut niin paljon - sekä fyysisesti että henkisesti. Pelkäsin, että jatkossa muistaisin pääsiäisen vain surujuhlana. Pelkäsin ehkä myös, että historia toistaa itseään. Sen takia tämän vuoden pääsiäinen jännitti etukäteen. Nyt olen onneksi saanut jo uusia muistoja iloisesta pääsiäisestä raskaana!
Muiden kanssa jutellessa sen huomaa. Ne harvat läheiset, jotka raskaudesta tietävät, ovat innoissaan. Ehkä he uskaltavat luottaa siihen, että kaikki menee hyvin? Ja heillä ei ole viiden vuoden odottamista painamassa mieltä. Itse en osaa vielä olla suuresti innoissaan - pelottaa liikaa.
Oireita minulle ei ole tullut lisää. Edelleen herään joka yö vessaan. Jano ja nälkä ovat molemmat aiempaa kovemmat. Ja välillä päässä sumenee, kun nousee nopeasti ylös. Ja rinnat ovat iltaisin hieman arat ja turvonneet. Myös vatsa tuntuu turpoavan iltaisin. Mutta ei mitään tämän kummempaa. Ja minä kun kuvittelin, että raskaus muistuttaisi olemassa olostaan koko ajan.
Toivottavasti kaikki on kuitenkin edelleen hyvin.
perjantai 3. huhtikuuta 2015
Kuinka varmistaa reipas raskaus?
"Äidin raskautta edeltävällä ja sen aikaisella ravitsemuksella, stressillä, hormonitasapainolla, piilevillä infektioilla, tupakoinnilla ja elimistössä olevilla toksiineilla on äidin voinnin lisäksi merkittävä vaikutus myös kehittyvään lapseen.
Näin on ollut myös omien vanhempiemme ja heidän vanhempiensa kohdalla. Munasolu, josta sinä tai minä olemme saaneet alkumme, on saanut vaikutteita jo isoäitimme ravinnosta, elintavoista ja ympäristöstä."
(Kaisa Jaakkola, Reipas, rakas raskaus)
Viime viikolla ostin ja luin Kaisa Jaakkolan kirjan nimeltä Reipas, rakas raskaus.
Kirja sisälsi reilut 200 sivua tiukkaa asiaa hedelmällisyydestä, kehon tarvitsemista vitamiineista, ravinnosta sekä muista asiaan liittyvistä aiheista.
Kokemus oli varsin positiivinen. Kirja sisälsi paljon tuttua asiaa (jep, vitamiineilla on ihan oikeasti vaikutusta onnistumiseen), ja paljon myös uutta asiaa (ai, äidin kokema stressi vaikuttaa suoraan vauvan aivoihin...).
Pelkäsin, että tällaisella vahvalla lapsettoman identiteetillä kirja turhauttaisi ja kiukuttaisi. Että se olisi liikaa suunnattu niille, jotka itse päättävät, milloin tulla raskaaksi.
Ai, että pitäisi ensin muuttaa elämäntapojaan, ja vasta sitten muutaman kuukauden päästä aloittaa yrittäminen? Kuka kumma haluaisi odottaa yhtään ylimääräistä kuukautta, jos joka tapauksessa on luvassa viiden vuoden yritys? Kyllä sitä ehtii elämäntapojaan muuttaa siinä odotellessakin!
Kun pääsin yli näistä omista alkupohdinnoistani, kirja ei turhauttanut eikä kiukuttanut.
Sen sijaan lopputulos oli, että ahmin kirjan vauhdilla.
Luulen, että olisin ahminut kirjan vauhdilla, vaikka en olisikaan raskaana.
Jos olet raskaana, suosittelen lämpimästi, että luet kirjan.
Ja jos et ole raskaana, mutta haluaisit olla, kannattaa kirja lukea myös silloin. Pääsisältö liittyi kuitenkin siihen, mitä kaikkea olisi hyvä tehdä jo ennen kuin on raskaana, jotta todennäköisyys tulla raskaaksi paranisi ja jotta lopputuloksena syntyisi mahdollisimman terve vauva.
Näin on ollut myös omien vanhempiemme ja heidän vanhempiensa kohdalla. Munasolu, josta sinä tai minä olemme saaneet alkumme, on saanut vaikutteita jo isoäitimme ravinnosta, elintavoista ja ympäristöstä."
(Kaisa Jaakkola, Reipas, rakas raskaus)
Viime viikolla ostin ja luin Kaisa Jaakkolan kirjan nimeltä Reipas, rakas raskaus.
Kirja sisälsi reilut 200 sivua tiukkaa asiaa hedelmällisyydestä, kehon tarvitsemista vitamiineista, ravinnosta sekä muista asiaan liittyvistä aiheista.
Kokemus oli varsin positiivinen. Kirja sisälsi paljon tuttua asiaa (jep, vitamiineilla on ihan oikeasti vaikutusta onnistumiseen), ja paljon myös uutta asiaa (ai, äidin kokema stressi vaikuttaa suoraan vauvan aivoihin...).
Pelkäsin, että tällaisella vahvalla lapsettoman identiteetillä kirja turhauttaisi ja kiukuttaisi. Että se olisi liikaa suunnattu niille, jotka itse päättävät, milloin tulla raskaaksi.
Ai, että pitäisi ensin muuttaa elämäntapojaan, ja vasta sitten muutaman kuukauden päästä aloittaa yrittäminen? Kuka kumma haluaisi odottaa yhtään ylimääräistä kuukautta, jos joka tapauksessa on luvassa viiden vuoden yritys? Kyllä sitä ehtii elämäntapojaan muuttaa siinä odotellessakin!
Kun pääsin yli näistä omista alkupohdinnoistani, kirja ei turhauttanut eikä kiukuttanut.
Sen sijaan lopputulos oli, että ahmin kirjan vauhdilla.
Luulen, että olisin ahminut kirjan vauhdilla, vaikka en olisikaan raskaana.
Jos olet raskaana, suosittelen lämpimästi, että luet kirjan.
Ja jos et ole raskaana, mutta haluaisit olla, kannattaa kirja lukea myös silloin. Pääsisältö liittyi kuitenkin siihen, mitä kaikkea olisi hyvä tehdä jo ennen kuin on raskaana, jotta todennäköisyys tulla raskaaksi paranisi ja jotta lopputuloksena syntyisi mahdollisimman terve vauva.
 |
| Kuva Kaisan blogista |
 |
| Kuva Kaisan blogista |
keskiviikko 1. huhtikuuta 2015
Sykkivä sydän
Tänään aamulla panikoin jo ihan kunnolla.
Yritin etsiä itsestäni raskausoireita, mutta yhtään ei löytynyt. Ei edes pienenpientä pahoinvointia, kun olisin sitä niin kovasti kaivannut.
Lääkärissä lääkäri kyseli vointia, ja jouduin kertomaan, että oireita ei juuri ole.
Kaiken tämän jälkeen tuntui entistä mahtavammalta kuulla lääkärin sanat "Katsokaa, siinä on alkio ja kunnon syke".
Toista alkiota ei löytynyt, vaikka kohtu käytiin läpi lähes suurennuslasin kanssa. Loppujen lopuksi tuo on hyvä merkki - tällä yhdellä on silloin ehkä jopa paremmat mahdollisuudet pysyä kyydissä loppuun asti.
Aivan mahtavaa siis! Yksi alkio, joka on juuri oikean kokoinen ja jolla on ihan oikea syke!
Mieletöntä!
Tämä päivä sujui hyvin, mutta en silti tiedä, milloin osaisin rentoutua. Nyt odotan jo kuumeisesti seuraavaa ultraa viikolla 12. Ehkä tarvitsen jonkin rentoutumisharjoituksen nyt tähän väliin. Luulen nimittäin, että jos tämä projekti päättyy onnellisesti, tarvitsen entistä enemmän kykyjä rentoutua, olla stressaamatta ja nauttia nykyhetkestä.
Yritin etsiä itsestäni raskausoireita, mutta yhtään ei löytynyt. Ei edes pienenpientä pahoinvointia, kun olisin sitä niin kovasti kaivannut.
Lääkärissä lääkäri kyseli vointia, ja jouduin kertomaan, että oireita ei juuri ole.
Kaiken tämän jälkeen tuntui entistä mahtavammalta kuulla lääkärin sanat "Katsokaa, siinä on alkio ja kunnon syke".
Toista alkiota ei löytynyt, vaikka kohtu käytiin läpi lähes suurennuslasin kanssa. Loppujen lopuksi tuo on hyvä merkki - tällä yhdellä on silloin ehkä jopa paremmat mahdollisuudet pysyä kyydissä loppuun asti.
Aivan mahtavaa siis! Yksi alkio, joka on juuri oikean kokoinen ja jolla on ihan oikea syke!
Mieletöntä!
Tämä päivä sujui hyvin, mutta en silti tiedä, milloin osaisin rentoutua. Nyt odotan jo kuumeisesti seuraavaa ultraa viikolla 12. Ehkä tarvitsen jonkin rentoutumisharjoituksen nyt tähän väliin. Luulen nimittäin, että jos tämä projekti päättyy onnellisesti, tarvitsen entistä enemmän kykyjä rentoutua, olla stressaamatta ja nauttia nykyhetkestä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)