Kun tekee raskaustestiä, kuuluisi jännittää. Silloin pitäisi vatsassa kihelmöidä ja käsien täristä jännityksestä!
Minulla oli tänään edessä tuo hetki. Mutta koska tähän kirjoitukseen ei saa draaman kaarta mukaan mitenkään, kerron suoraan, mitä tapahtui.
Kihelmöinnin ja jännityksen sijaan minä mietin sitä, kauankohan kestää, että testiin piirtyy positiivinen viiva. Mielessä ei edes käynyt sellainen vaihtoehto, että en olisi raskaana.
Eikä ollut syytäkään, sillä testin tulos oli täysin selkeä plussa! :)
Aamu meni hymyillessä, mutta en silti ole oikein tajunnut tätä koko juttua vielä.
Nyt voin kerrankin sanoa, että jos kaikki menee hyvin, on omaan vauvaan aikaa vähemmän kuin yhdeksän kuukautta.
Se on aivan mielettömän hienoa!
Mutta nyt jännittäminen jatkuu:
1) Meneekö kaikki hyvin?
2) Onko niitä siellä tulossa yksi vai kaksi?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piinapäivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piinapäivät. Näytä kaikki tekstit
perjantai 13. maaliskuuta 2015
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Piinapäivä 12 ja aikaa veikkauksille
Tänään on piinapäivä numero 12.
Täysin hölmöä olla tekemättä raskaustestiä. Tulos luultavasti näkyisi jo. Tai ainakin se näkyisi huomenna aamulla.
Huomisen aamun suhteen tuli vastaan kasa käytännön järjestelyitä. Voisin tehdä testin, mutta huomenna testin teon jälkeen en pystyisi juttelemaan tuloksesta mieheni kanssa. En siis tee testiä huomenna vaan vasta virallisena päivänä. Vielä kaksi yötä tulokseen siis.
Piinapäivä 14 tulee silti hurjan pian. Mitä jos joudun perjantaina pettymään?
Tähän yrityskertaan olen ammentanut kaiken positiivisuuteni. Olen pääni sisällä jutellut itselleni positiivisen ajattelun voimasta. Olen tsempannut itseäni siihen, että tällä kertaa on aiempaa paremmat todennäköisyydet onnistua. Olen viime kuukaudet elänyt terveellisesti, syönyt vitamiineja ja ollut stressaamatta. Alkiot olivat parempilaatuisia kuin koskaan aiemmin. Käytössä oli kiinnityspiikki ensimmäistä kertaa. Tällä kertaa istutettiin ensimmäistä kertaa kaksi alkiota. Kaksi hyvälaatuista alkiota.
Niin monta syytä onnistua.
Oireiden perusteella on mahdoton päätellä mitään. Lähes koko ajan olo on täysin normaali. Jopa liian normaali niin kuin kirjoittelin jo aiemmin.
Kahdella edellisellä yrityskerralla olen tuntenut vatsassani nipistelyitä lähes joka päivä. Tällä kertaa olen tuntenut jomotusta ja vihlontaa ehkä parin kolmen päivän välein. Onko jomotus ja vihlonta parempi juttu kuin nipistely? Vai onko silloin tällöin tuleva kova ja kipeä vihlonta huono merkki?
Rinnat ovat juuri tällä hetkellä arat. Aamulla ja päivällä ne eivät tunnu mitenkään erikoisen aroilta, mutta illalla ne tulevat koko ajan kipeämmäksi yötä kohden. Omasta mielestäni tuo rintojen kipeys tuntuu eri kohdassa kuin aiemmin. Nyt se tuntuu enemmän rinnan päällä, ei pelkästään jossain syvällä sisällä.
Onko rintojen kipeys hyvä merkki? Entä onko se huono merkki, että rinnat eivät ole koko ajan yhtä kipeät?
Reilu vuosi sitten olin raskaana. Siitä kerrasta muistan, että ennen testiä minulla oli hyvin vahva tunne siitä, että nyt tulee plussa. Ja niin tuli. Silloin en kirjoittanut blogia enkä analysoinut omia tuntemuksiani niin tarkkaan kuin nyt. Muistan, että rinnat olivat arat, mutta olivatko ne yhtä arat koko ajan vai riippuiko se vuorokauden ajasta? Luulen, etten tuolloin edes kiinnittänyt huomiota erilaisiin tuntemuksiin eri vuorokauden aikoina. Tai ainakaan en kirjoittanut tuntemuksiani ylös.
Plussatestin jälkeen ihmettelin monena päivänä, onkohan normaalia, ettei olo tunnu mitenkään erilaiselta vaan ihan täysin tavalliselta.
Veikkaaminen on yhtä hölmöä kuin se, ettei tee testiä, vaikka jo voisi. Mieheni mielestä testin tekeminen etuajassa on lähes huijaamista. Ja huijatessa voi lopulta käydä huonosti. Oma veikkaaminen sen sijaan ei ole huijaamista - sehän on vain veikkaus.
Vielä on huominen aikaa omille veikkauksille. Sen jälkeen todellinen tilanne paljastuu. Tulos saadaan tietää niin nopeasti, että enää ei ole tarvetta kristallipalloille.
Mutta ihan meidän kesken - jos ei kerrota kenellekään muulle - juuri nyt, juuri tällä hetkellä veikkaisin plussaa.
Täysin hölmöä olla tekemättä raskaustestiä. Tulos luultavasti näkyisi jo. Tai ainakin se näkyisi huomenna aamulla.
Huomisen aamun suhteen tuli vastaan kasa käytännön järjestelyitä. Voisin tehdä testin, mutta huomenna testin teon jälkeen en pystyisi juttelemaan tuloksesta mieheni kanssa. En siis tee testiä huomenna vaan vasta virallisena päivänä. Vielä kaksi yötä tulokseen siis.
Piinapäivä 14 tulee silti hurjan pian. Mitä jos joudun perjantaina pettymään?
Tähän yrityskertaan olen ammentanut kaiken positiivisuuteni. Olen pääni sisällä jutellut itselleni positiivisen ajattelun voimasta. Olen tsempannut itseäni siihen, että tällä kertaa on aiempaa paremmat todennäköisyydet onnistua. Olen viime kuukaudet elänyt terveellisesti, syönyt vitamiineja ja ollut stressaamatta. Alkiot olivat parempilaatuisia kuin koskaan aiemmin. Käytössä oli kiinnityspiikki ensimmäistä kertaa. Tällä kertaa istutettiin ensimmäistä kertaa kaksi alkiota. Kaksi hyvälaatuista alkiota.
Niin monta syytä onnistua.
Oireiden perusteella on mahdoton päätellä mitään. Lähes koko ajan olo on täysin normaali. Jopa liian normaali niin kuin kirjoittelin jo aiemmin.
Oireita
Kahdella edellisellä yrityskerralla olen tuntenut vatsassani nipistelyitä lähes joka päivä. Tällä kertaa olen tuntenut jomotusta ja vihlontaa ehkä parin kolmen päivän välein. Onko jomotus ja vihlonta parempi juttu kuin nipistely? Vai onko silloin tällöin tuleva kova ja kipeä vihlonta huono merkki?
Rinnat ovat juuri tällä hetkellä arat. Aamulla ja päivällä ne eivät tunnu mitenkään erikoisen aroilta, mutta illalla ne tulevat koko ajan kipeämmäksi yötä kohden. Omasta mielestäni tuo rintojen kipeys tuntuu eri kohdassa kuin aiemmin. Nyt se tuntuu enemmän rinnan päällä, ei pelkästään jossain syvällä sisällä.
Onko rintojen kipeys hyvä merkki? Entä onko se huono merkki, että rinnat eivät ole koko ajan yhtä kipeät?
Vuosi sitten
Reilu vuosi sitten olin raskaana. Siitä kerrasta muistan, että ennen testiä minulla oli hyvin vahva tunne siitä, että nyt tulee plussa. Ja niin tuli. Silloin en kirjoittanut blogia enkä analysoinut omia tuntemuksiani niin tarkkaan kuin nyt. Muistan, että rinnat olivat arat, mutta olivatko ne yhtä arat koko ajan vai riippuiko se vuorokauden ajasta? Luulen, etten tuolloin edes kiinnittänyt huomiota erilaisiin tuntemuksiin eri vuorokauden aikoina. Tai ainakaan en kirjoittanut tuntemuksiani ylös.
Plussatestin jälkeen ihmettelin monena päivänä, onkohan normaalia, ettei olo tunnu mitenkään erilaiselta vaan ihan täysin tavalliselta.
Veikkauksia
Veikkaaminen on yhtä hölmöä kuin se, ettei tee testiä, vaikka jo voisi. Mieheni mielestä testin tekeminen etuajassa on lähes huijaamista. Ja huijatessa voi lopulta käydä huonosti. Oma veikkaaminen sen sijaan ei ole huijaamista - sehän on vain veikkaus.
Vielä on huominen aikaa omille veikkauksille. Sen jälkeen todellinen tilanne paljastuu. Tulos saadaan tietää niin nopeasti, että enää ei ole tarvetta kristallipalloille.
Mutta ihan meidän kesken - jos ei kerrota kenellekään muulle - juuri nyt, juuri tällä hetkellä veikkaisin plussaa.
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Piinapäivä 10 ja rutinoituminen piinapäiviin
Täällä taas kirjoittamassa piinapäiväanalyysiä. Tällä hetkellä menossa on piinapäivä numero 10.
Aika käy vähiin. Päivä numero 14 tulee liian pian. Tämä tietämättömänä oleminen on lopulta ihan ok.
Tähän asti piinapäivät ovat sujuneet hyvin. Turvotus on laskenut ja olo on täysin normaali. Oma pääkin on pysynyt edelleen kunnossa.
Kai näihin siirtoihin ja piinapäiviin rutinoituu - niin karua kuin se onkin. Tällaisten asioiden ei pitäisi olla kenellekään rutiinia.
Mutta onko jotain oireita?
Perjantai-iltana tunsin ikävää jomotusta vatsassani ehkä tunnin ajan. Jomotusta ja kipeän tuntuista vihlontaa.
Mutta tuosta ei voi oikein päätellä mitään. Se saattoi olla positiivinen tai negatiivinen merkki, who knows.
Perjantaisen jomotuksen lisäksi rinnat ovat hieman arat. Öisin ne ovat tuskaisen kipeät. En silti edes tietäisi tuota ellen olisi valvonut perjantaina pidempään. Silloin yöllä pienikin kosketus sattui. Nukkuessani huomaan, että rinnat tuntuvat normaalia kipeämmiltä, mutta vasta valvoessani pidempään huomasin, kuinka paljon pienikin kosketus sattui.
Päivisin rinnat ovat vain hieman arat. Yöllä tapahtuu siis jotain kummia.
Tuostakaan ei silti taida voida päätellä varmasti mitään. Minuun on pumpattu niin monenlaisia hormoneja viime viikkoina, että ei se olisi ihme, jos rinnat olisivat arat pelkästään niistä. Lisäksi asiaan voivat vaikuttaa keltarauhaset, jotka ovat muodostuneet kerättyjen munarakkuloiden paikalle.
Vaikuttaa siltä, että kaikki hormonit aktivoituvat juuri yöllä. Ilmeisesti niillä on omat bileet aina silloin, kun minä nukun. Pienen pienet hormonipallerot juhlivat yöllä ympäri kroppaani. Minä olen asiasta enimmäkseen autuaan tietämätön, kun seikkailen itse omissa unimaailmoissani.
Olotila on kokonaisuutena edelleen hämmentävän normaali.
Toivottavasti oireettomuus on lopulta positiivinen merkki. Ajatuksissani voin keskittyä plussaan ainakin testiin asti. Ja toivottavasti pitkään vielä sen jälkeenkin!
Ps. Nyt on raskaustestit hankittu: Yliopiston apteekin raskaustesti 25 mlU/ml sekä Early predictor 12,5mlU/ml. Teen ehkä molemmat perjantaina. Tai päivän etuajassa torstaina :)
Aika käy vähiin. Päivä numero 14 tulee liian pian. Tämä tietämättömänä oleminen on lopulta ihan ok.
Tähän asti piinapäivät ovat sujuneet hyvin. Turvotus on laskenut ja olo on täysin normaali. Oma pääkin on pysynyt edelleen kunnossa.
Kai näihin siirtoihin ja piinapäiviin rutinoituu - niin karua kuin se onkin. Tällaisten asioiden ei pitäisi olla kenellekään rutiinia.
Mutta onko jotain oireita?
Perjantai-iltana tunsin ikävää jomotusta vatsassani ehkä tunnin ajan. Jomotusta ja kipeän tuntuista vihlontaa.
Mutta tuosta ei voi oikein päätellä mitään. Se saattoi olla positiivinen tai negatiivinen merkki, who knows.
Perjantaisen jomotuksen lisäksi rinnat ovat hieman arat. Öisin ne ovat tuskaisen kipeät. En silti edes tietäisi tuota ellen olisi valvonut perjantaina pidempään. Silloin yöllä pienikin kosketus sattui. Nukkuessani huomaan, että rinnat tuntuvat normaalia kipeämmiltä, mutta vasta valvoessani pidempään huomasin, kuinka paljon pienikin kosketus sattui.
Päivisin rinnat ovat vain hieman arat. Yöllä tapahtuu siis jotain kummia.
Tuostakaan ei silti taida voida päätellä varmasti mitään. Minuun on pumpattu niin monenlaisia hormoneja viime viikkoina, että ei se olisi ihme, jos rinnat olisivat arat pelkästään niistä. Lisäksi asiaan voivat vaikuttaa keltarauhaset, jotka ovat muodostuneet kerättyjen munarakkuloiden paikalle.
Vaikuttaa siltä, että kaikki hormonit aktivoituvat juuri yöllä. Ilmeisesti niillä on omat bileet aina silloin, kun minä nukun. Pienen pienet hormonipallerot juhlivat yöllä ympäri kroppaani. Minä olen asiasta enimmäkseen autuaan tietämätön, kun seikkailen itse omissa unimaailmoissani.
Olotila on kokonaisuutena edelleen hämmentävän normaali.
Toivottavasti oireettomuus on lopulta positiivinen merkki. Ajatuksissani voin keskittyä plussaan ainakin testiin asti. Ja toivottavasti pitkään vielä sen jälkeenkin!
Ps. Nyt on raskaustestit hankittu: Yliopiston apteekin raskaustesti 25 mlU/ml sekä Early predictor 12,5mlU/ml. Teen ehkä molemmat perjantaina. Tai päivän etuajassa torstaina :)
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Piinapäivä 7 - miten nyt menee?
Tänään eletään piinapäivää numero seitsemän. Tasan viikko sitten kaksi alkiota siirrettiin talteen kohtuuni.
Olen tavallaan hieman ylpeä itsestäni. En ole seonnut ihan täysin tästä piinapäiväjutusta.
Olen pystynyt keskittymään muihin asioihin ja miettimään päivien aikana muutakin kuin vain sitä, että ensi viikolla paljastuu taas yksi totuus meidän elämän matkan varrelta.
Melkoisen merkittävä päivä tulossa siis ensi viikolla.
Toki olen joutunut näkemään hieman vaivaa oman pääkoppani hillitsemisen eteen. Kyllähän nämä asiat mielessä pyörivät.
Ovatko rinnat aremmat kuin edellisillä siirtokerroilla? Tuntuuko mahassa erilaisemmalta? Onko olotila mitenkään erilainen? Olenko aikaisin illalla väsyneempi kuin yleensä?
Lopulta vastaus on, että en tiedä.
Olotila tuntuu niin normaalilta, että se tuntuu epänormaalilta.
Bertta kyseli jo edellisen tekstin kommenteissa, milloin aion tehdä raskaustestin. Viimeistään piinapäivänä 14 - näin sanoisin :)
Mies on sitä mieltä, että ei pidä testata liian aikaisin. Että on parempi odottaa viralliseen päivään. Ei tuosta haittaakaan ole - paitsi se odottaminen. Katsotaan siis.
Toinen kysymys testipäivän lisäksi on raskaustestin valinta. Luin eilen Soilikin positiivisia uutisia (onnea vielä sinne!). Olen edelleen hieman hämmentynyt siitä, että tuollainen erittäin herkkä 10 IU/ml raskaustesti ei näyttänyt selkeää plussaa.
Itse olen tähän asti käyttänyt ainoastaan tavallisia raskaustestejä, joissa herkkyys on ollut 25 mlU/ml. Päätin jo, että tällä kertaa hankin sekä tavallisen testin että erittäin herkän testin. Soilikin kokemuksen vuoksi en uskaltaisi juuri nyt luottaa vain yhteen tavalliseen testiin.
Ehkä tuplatestaus on täysin ylimitoitettua, mutta se on kuitenkin lopulta pientä tähän kaikkeen muuhun verrattuna.
Olen tavallaan hieman ylpeä itsestäni. En ole seonnut ihan täysin tästä piinapäiväjutusta.
Olen pystynyt keskittymään muihin asioihin ja miettimään päivien aikana muutakin kuin vain sitä, että ensi viikolla paljastuu taas yksi totuus meidän elämän matkan varrelta.
Melkoisen merkittävä päivä tulossa siis ensi viikolla.
Toki olen joutunut näkemään hieman vaivaa oman pääkoppani hillitsemisen eteen. Kyllähän nämä asiat mielessä pyörivät.
Ovatko rinnat aremmat kuin edellisillä siirtokerroilla? Tuntuuko mahassa erilaisemmalta? Onko olotila mitenkään erilainen? Olenko aikaisin illalla väsyneempi kuin yleensä?
Lopulta vastaus on, että en tiedä.
Olotila tuntuu niin normaalilta, että se tuntuu epänormaalilta.
***
Bertta kyseli jo edellisen tekstin kommenteissa, milloin aion tehdä raskaustestin. Viimeistään piinapäivänä 14 - näin sanoisin :)
Mies on sitä mieltä, että ei pidä testata liian aikaisin. Että on parempi odottaa viralliseen päivään. Ei tuosta haittaakaan ole - paitsi se odottaminen. Katsotaan siis.
Toinen kysymys testipäivän lisäksi on raskaustestin valinta. Luin eilen Soilikin positiivisia uutisia (onnea vielä sinne!). Olen edelleen hieman hämmentynyt siitä, että tuollainen erittäin herkkä 10 IU/ml raskaustesti ei näyttänyt selkeää plussaa.
Itse olen tähän asti käyttänyt ainoastaan tavallisia raskaustestejä, joissa herkkyys on ollut 25 mlU/ml. Päätin jo, että tällä kertaa hankin sekä tavallisen testin että erittäin herkän testin. Soilikin kokemuksen vuoksi en uskaltaisi juuri nyt luottaa vain yhteen tavalliseen testiin.
Ehkä tuplatestaus on täysin ylimitoitettua, mutta se on kuitenkin lopulta pientä tähän kaikkeen muuhun verrattuna.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2015
Piinapäivä 5 - tältä tuntuu oireettomuus
Nyt on meneillään piinapäivä 5. Olotilaa on erittäin helppo kuvailla lyhyesti, sillä yksi sana riittää: oireettomuus.
Turvotus on laskenut todella paljon maanantai-illasta. Maha on hieman pömppö, mutta ei samanlainen ilmapallo kuin toissapäivänä. Voisin kuvitella lähteväni urheilemaan - jopa niin helposti, että saattaisin vahingossa unohtaa kaikki liikuntakiellot.
Rintojen arkuus on vähentynyt - kaikki eri hormonipiikitykset tuntuivat rinnoissa melko paljon jo ennen keräystä, mutta nyt tilanne alkaa tasaantumaan.
Kohdun seudulla ei ole tuntunut juuri miltään maanantain jälkeen. Silloin iltapäivällä tunsin kipeitä viiltoja alavatsassa.
Nyt on sitten täysi hiljaisuus. Ei tunnu miltään.
Ja mitä tästä nyt pitäisi sitten päätellä?
Vai onko vain parempi olla päättelemättä yhtään mitään?
Turvotus on laskenut todella paljon maanantai-illasta. Maha on hieman pömppö, mutta ei samanlainen ilmapallo kuin toissapäivänä. Voisin kuvitella lähteväni urheilemaan - jopa niin helposti, että saattaisin vahingossa unohtaa kaikki liikuntakiellot.
Rintojen arkuus on vähentynyt - kaikki eri hormonipiikitykset tuntuivat rinnoissa melko paljon jo ennen keräystä, mutta nyt tilanne alkaa tasaantumaan.
Kohdun seudulla ei ole tuntunut juuri miltään maanantain jälkeen. Silloin iltapäivällä tunsin kipeitä viiltoja alavatsassa.
Nyt on sitten täysi hiljaisuus. Ei tunnu miltään.
Ja mitä tästä nyt pitäisi sitten päätellä?
Vai onko vain parempi olla päättelemättä yhtään mitään?
maanantai 2. maaliskuuta 2015
Piinapäivä 3 ja ilmapallomahani
Terveisiä poksahtamispisteestä! Täällä ollaan taas.
Päivä alkoi hyvin. Aamulla kaivoin kaapista pitkän leveän paidan ja totesimme miehen kanssa yhdessä, että mahani näyttää melkein normaalilta kyseisen paidan kanssa. Työkaverit eivät varmasti kiinnittäisi huomiota mahaani.
Tuo oli tilanne aamulla.
Kun tulin nyt illalla kotiin ja näytin miehelle mahani, tämä spontaanisti kommentoi: mitä ihmettä on tapahtunut?
Niinpä. Kävelin hieman. En paljon enkä vauhdilla. Ihan vähän vain.
Fyysinen rasitus lisää munarakkuloiden turvotusta, joten aktiivista liikuntaa on syytä välttää muutaman päivän ajan punktion jälkeen. (Lähde: Lääkärikeskus Aava)
Nyt olen poksahtamassa. En käsittänyt, että parin tunnin rauhallinen kiertely kaupoissa tarkoittaa aktiivista liikuntaa tai fyysistä rasitusta.
Omasta mielestäni rasituin liikuntaa enemmän lähinnä ärsytyksestä. Pukukopissa housut eivät menneet kiinni ja paitojen läpi näkyi pyöreä ilmapallomaha. Tunikasuunnitelmat eivät toimi shoppailuturvotuksen kanssa - kokeiltu on.
Nyt loppui rauhallinenkin kävely minun osaltani.
Huomisen suhteen toivon kovasti, että turvotus laskisi taas yön aikana.
Turvotus saattaa helpottaa vasta raskaustestiaikaan. Tosin en tiedä, päteekö tuo jos raskaustesti on positiivinen. Helpottaako silloin turvotus ollenkaan?
Tänään olisin ostanut uusia vaatteita, jotka piilottavat mahani, mutta piheys iski. Kannattaako maksaa 50 euroa ihan tavallisesta paidasta, joka saattaa olla turha kahden viikon päästä?
Piinapäiviä en ole ehtinyt turvotuksen ja tuskaisen olon vuoksi miettiä juuri ollenkaan. Kiinnityspiikin pistin tänään, ja nyt piikitykset ovat ohi. Toivottavasti gonapeptyl tekee tehtävänsä ja kaksoset pysyvät kyydissä loppuun asti.
Päivä alkoi hyvin. Aamulla kaivoin kaapista pitkän leveän paidan ja totesimme miehen kanssa yhdessä, että mahani näyttää melkein normaalilta kyseisen paidan kanssa. Työkaverit eivät varmasti kiinnittäisi huomiota mahaani.
Tuo oli tilanne aamulla.
Kun tulin nyt illalla kotiin ja näytin miehelle mahani, tämä spontaanisti kommentoi: mitä ihmettä on tapahtunut?
Niinpä. Kävelin hieman. En paljon enkä vauhdilla. Ihan vähän vain.
Fyysinen rasitus lisää munarakkuloiden turvotusta, joten aktiivista liikuntaa on syytä välttää muutaman päivän ajan punktion jälkeen. (Lähde: Lääkärikeskus Aava)
Nyt olen poksahtamassa. En käsittänyt, että parin tunnin rauhallinen kiertely kaupoissa tarkoittaa aktiivista liikuntaa tai fyysistä rasitusta.
Omasta mielestäni rasituin liikuntaa enemmän lähinnä ärsytyksestä. Pukukopissa housut eivät menneet kiinni ja paitojen läpi näkyi pyöreä ilmapallomaha. Tunikasuunnitelmat eivät toimi shoppailuturvotuksen kanssa - kokeiltu on.
Nyt loppui rauhallinenkin kävely minun osaltani.
Huomisen suhteen toivon kovasti, että turvotus laskisi taas yön aikana.
Turvotus saattaa helpottaa vasta raskaustestiaikaan. Tosin en tiedä, päteekö tuo jos raskaustesti on positiivinen. Helpottaako silloin turvotus ollenkaan?
Tänään olisin ostanut uusia vaatteita, jotka piilottavat mahani, mutta piheys iski. Kannattaako maksaa 50 euroa ihan tavallisesta paidasta, joka saattaa olla turha kahden viikon päästä?
Piinapäiviä en ole ehtinyt turvotuksen ja tuskaisen olon vuoksi miettiä juuri ollenkaan. Kiinnityspiikin pistin tänään, ja nyt piikitykset ovat ohi. Toivottavasti gonapeptyl tekee tehtävänsä ja kaksoset pysyvät kyydissä loppuun asti.
perjantai 27. helmikuuta 2015
Kaksoset kyydissä!
Siirto on tehty, jee!
Ja jee, paikan päällä lääkäri teki ylläri-ilmoituksen.
"Tänään siirretään kaksi top-luokan alkiota. Yksi 8-soluinen ja yksi 9-soluinen."
Eli jos kaikki menee supersupersuperhyvin, niin meille saattaa tulla kaksoset! Ihan mieletöntä! :)
Saatiin myös kuulla muiden alkioiden tilanteesta.
Raskaustestin saan tehdä kahden viikon päästä. Perjantaina 13. päivä. Olisipa se tällä kertaa onnen päivä!
Ja jee, paikan päällä lääkäri teki ylläri-ilmoituksen.
"Tänään siirretään kaksi top-luokan alkiota. Yksi 8-soluinen ja yksi 9-soluinen."
Eli jos kaikki menee supersupersuperhyvin, niin meille saattaa tulla kaksoset! Ihan mieletöntä! :)
Saatiin myös kuulla muiden alkioiden tilanteesta.
- 16 munasolua saatiin keräyksestä
- 12 munasolua noista oli kypsiä
- 10 munasolua noista oli hedelmöittynyt
- 2 alkiota oli jo pakastettu
- 2 alkiota siirrettiin nyt
- 6 alkiota oli yhä jatkoviljelyssä ja seurannassa, jos niistä kehittyisi lisää pakastettavaa
Raskaustestin saan tehdä kahden viikon päästä. Perjantaina 13. päivä. Olisipa se tällä kertaa onnen päivä!
torstai 30. lokakuuta 2014
Ja sitten se testin tulos
Heippa.
Olen ollut ikävä ihminen ja pimittänyt teiltä tietoa jo pitkään.
Tein raskaustestin jo eilen aamulla. Haluatte varmaankin kuulla, miten testissä kävi.
No, sanotaan vaikkapa niin, että mikään ei muuttunut.
Testi oli negatiivinen.
Tulos ei ollut yllättävä, mutta tottakai olin pettynyt. Niinkuin myös mieheni oli pettynyt, ehkä jopa enemmän kuin minä. Perseestähän tämä on.
Nyt on neljä alkionsiirtoa takana. Yhdestä olen saanut positiivisen raskaustestituloksen, joten onnistumisen todennäköisyys minun alkionsiirroista on tällä hetkellä 25%.
Olen kai onnekas. Olen kerran tullut raskaaksi, joten pitäisi uskoa, että se voi tapahtua toisenkin kerran.
Olemme pohtineet jatkoa ja laskeneet säästöjämme. Kertoisipa joku, kuinka kauan tätä vielä jatkuu. Riittäisikö yksi yritys julkisella? Vai riittäisikö yksi yritys yksityisellä? Tai kaksi yritystä yksityisellä? Vai lahjasoluhoito tuplahinnalla? Vai kannattaisiko säästää myös adoptiokustannuksiin? Vai olemmeko väsyneet koko hommaan ja hylänneet ajatuksen lapsesta jo kauan ennen kuin adoptiojonoon päästäisiin?
Pakkanen on tyhjä, joten nyt on taas puhdas paperi edessä. Tulevaisuus täynnä vaihtoehtoja siis.
Olen ollut ikävä ihminen ja pimittänyt teiltä tietoa jo pitkään.
Tein raskaustestin jo eilen aamulla. Haluatte varmaankin kuulla, miten testissä kävi.
No, sanotaan vaikkapa niin, että mikään ei muuttunut.
Testi oli negatiivinen.
Tulos ei ollut yllättävä, mutta tottakai olin pettynyt. Niinkuin myös mieheni oli pettynyt, ehkä jopa enemmän kuin minä. Perseestähän tämä on.
Nyt on neljä alkionsiirtoa takana. Yhdestä olen saanut positiivisen raskaustestituloksen, joten onnistumisen todennäköisyys minun alkionsiirroista on tällä hetkellä 25%.
Olen kai onnekas. Olen kerran tullut raskaaksi, joten pitäisi uskoa, että se voi tapahtua toisenkin kerran.
Olemme pohtineet jatkoa ja laskeneet säästöjämme. Kertoisipa joku, kuinka kauan tätä vielä jatkuu. Riittäisikö yksi yritys julkisella? Vai riittäisikö yksi yritys yksityisellä? Tai kaksi yritystä yksityisellä? Vai lahjasoluhoito tuplahinnalla? Vai kannattaisiko säästää myös adoptiokustannuksiin? Vai olemmeko väsyneet koko hommaan ja hylänneet ajatuksen lapsesta jo kauan ennen kuin adoptiojonoon päästäisiin?
Pakkanen on tyhjä, joten nyt on taas puhdas paperi edessä. Tulevaisuus täynnä vaihtoehtoja siis.
maanantai 27. lokakuuta 2014
Piinapäivä 11: mitä jatkossa?
En aikonut kirjoittaa tänään mitään. Jouduin kuitenkin tilanteeseen, jossa joudun odottamaan paikallani, enkä juuri tällä hetkellä pysty tekemään mitään hyödyllistä.
Lähimpänä hyödyllistä on blogin kirjoittaminen. Siispä kirjoitan.
Tänään on piinapäivä numero 11. Raskaustesti kertoisi luultavasti jo totuuden, mutta toistaiseksi en ajatellut kiirehtiä.
Testi keskiviikkona tai torstaina kuulostaa hyvältä.
Jos testi on negatiivinen, täytyy päättää jatkosuunnitelmat.
1) Pitäisikö odottaa kolmatta IVF-hoitoa julkisella klinikalla? Tuo toteutuisi joskus keväällä, jolloin voisimme saada vauvan aikaisintaan joulukuussa 2015. Positiivisena puolena yksityistä pienemmät kustannukset ja se, että nyt ehtisi vielä valmistelemaan munasoluja sen kolmen kuukauden kehittymisajan. Olettaen siis, että vielä löytyy jotain tapoja munasolujen laadun parantamiseksi. Mutta odottavan aika on pitkä ja ehkä-vauva joulukuussa 2015 tuntuu tuskaisen kaukaiselta.
2) Pitäisikö mennä heti samantien yksityiselle hoitoon? Tuo on kallista, mutta ainakin pääsisi heti eteenpäin. Meillä on säästöjä tarvittava määrä, mutta rahalle olisi varmasti käyttöä myöhemminkin. Ja entä jos munasolujen laatu on taas huono? Olisiko kuitenkin parempi parannella niitä ensin esimerkiksi DHEA-hormoneilla sen kolmen kuukauden ajan? Tai entä jos rahoja tarvittaisiinkin myöhemmin lahjasoluhoitoihin?
3) Vai pitäisikö noudattaa funktionaalisen lääkärini vinkkejä, joka kannatti kaiken mahdollisen testausta? Eli varmistuttaisiin siitä, että kehossani on kaikki ok raskautumista varten. Tämäkin tarkoittaa rahanmenoa. Veikkaan, että lasku kaiken-mahdollisen testauksesta olisi lähemmäs 1000€. Tuo on tietysti pikkusumma verrattuna lapsettomuushoitoihin yksityisellä.
Ilman lisätestejä tiedetään jo, että:
Te, ihanat lukijani, olette kaikki parhaita lapsettomuusasiantuntijoita. Te tiedätte, miltä tämä tuntuu. Pohditte samoja asioita päivästä toiseen.
Olisi mukava kuulla kommenttejanne.
Mitä mieltä olette? Mitä itse tekisitte, jos olisitte siinä, missä itse olen nyt?
Lähimpänä hyödyllistä on blogin kirjoittaminen. Siispä kirjoitan.
Tänään on piinapäivä numero 11. Raskaustesti kertoisi luultavasti jo totuuden, mutta toistaiseksi en ajatellut kiirehtiä.
Testi keskiviikkona tai torstaina kuulostaa hyvältä.
Jos testi on negatiivinen, täytyy päättää jatkosuunnitelmat.
1) Pitäisikö odottaa kolmatta IVF-hoitoa julkisella klinikalla? Tuo toteutuisi joskus keväällä, jolloin voisimme saada vauvan aikaisintaan joulukuussa 2015. Positiivisena puolena yksityistä pienemmät kustannukset ja se, että nyt ehtisi vielä valmistelemaan munasoluja sen kolmen kuukauden kehittymisajan. Olettaen siis, että vielä löytyy jotain tapoja munasolujen laadun parantamiseksi. Mutta odottavan aika on pitkä ja ehkä-vauva joulukuussa 2015 tuntuu tuskaisen kaukaiselta.
2) Pitäisikö mennä heti samantien yksityiselle hoitoon? Tuo on kallista, mutta ainakin pääsisi heti eteenpäin. Meillä on säästöjä tarvittava määrä, mutta rahalle olisi varmasti käyttöä myöhemminkin. Ja entä jos munasolujen laatu on taas huono? Olisiko kuitenkin parempi parannella niitä ensin esimerkiksi DHEA-hormoneilla sen kolmen kuukauden ajan? Tai entä jos rahoja tarvittaisiinkin myöhemmin lahjasoluhoitoihin?
3) Vai pitäisikö noudattaa funktionaalisen lääkärini vinkkejä, joka kannatti kaiken mahdollisen testausta? Eli varmistuttaisiin siitä, että kehossani on kaikki ok raskautumista varten. Tämäkin tarkoittaa rahanmenoa. Veikkaan, että lasku kaiken-mahdollisen testauksesta olisi lähemmäs 1000€. Tuo on tietysti pikkusumma verrattuna lapsettomuushoitoihin yksityisellä.
Ilman lisätestejä tiedetään jo, että:
- Munasoluni ovat hieman huonolaatuisia (syy tuntematon)
- Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta (lääkkeet on, mutta aina lääkkeet eivät välttämättä korjaa tilannetta oikealla tavalla)
- Progesteronini on luonnostaan liian alhainen ja kuukautiset alkavat liian aikaisin, mutta tuo näyttää olevan hallinnassa lugesteron + zumenon -kombinaatiolla.
Te, ihanat lukijani, olette kaikki parhaita lapsettomuusasiantuntijoita. Te tiedätte, miltä tämä tuntuu. Pohditte samoja asioita päivästä toiseen.
Olisi mukava kuulla kommenttejanne.
Mitä mieltä olette? Mitä itse tekisitte, jos olisitte siinä, missä itse olen nyt?
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Itkupotkuraivari piinapäivien kunniaksi
Zumenonissa ja lugesteronissa on sellainen hauska puoli, että niiden vuoksi nukun huonommin kuin normaalisti. Heräilen yöllä eikä uni ole niin syvää kuin tavallisesti.
Olin nukkunut huonosti ehkä viisi yötä putkeen. Väsytti himskatin paljon. Oli kiire ja stressasin työjuttuja. Ja sitten menin viettämään aikaa ihmisten kanssa, joilla kaikilla muilla on lapsia - ja tottakai jossain vaiheessa keskustelu siirtyi lasten toilailuihin.
Kun pääsin kotiin (väsyneenä, kiireisenä ja töistä stressaantuneena), tuntui, ettei mistään tule ikinä mitään. Että koko maailma kaatuu meidän päälle, kun kaikki muut ihmiset saavat suunnitella elämäänsä ja sitten vain toteuttaa niitä suunnitelmia.
Niinhän se menee. Asetetaan tavoitteet ja sitten määrätietoisesti pyritään niitä kohti. Visualisoidaan tavoite ja sitten otetaan pieni askel kerrallaan, kunnes päästään tavoitteeseen. Yksinkertaista, eikö niin?
Kaikilla muilla on helppoa, ja meillä mikään ei onnistu. Muilla elämä menee eteenpäin, ja meillä se menee enimmäkseen taaksepäin.
En enää tiedä, mitä tapahtui, mutta kaikki nämä pettymyksen tunteet tiivistyivät kotona itkupotkuraivariksi. Ensin sain aikaan valtavan tappelun mieheni kanssa. Kun sitä kesti aikansa, päädyin itkemään miehen kainaloon sitä, kuinka emme ikinä saa lapsia ja kuinka perseestä koko elämä on.
Varsinainen ilonhetki siis piristämässä piinapäiviä.
Tuosta on kulunut nyt muutama päivä. Sen jälkeen olen nukkunut paremmin. Maailma ei tunnu enää ihan niin ankealta paikalta. Meillä on moni asia hyvin.
Edellistä episodia lukuunottamatta olen miettinyt tätä tilannetta melko vähän viime päivinä. Tänään on piinapäivä numero 10. Hetken päästä saan tehdä testin ja nähdä neljännen alkionsiirron tuloksen.
Harmittaa valtavasti, mutta en usko, että olen raskaana. Ei tunnu siltä. Nipistyksiä olen tuntenut mahassa samalla tavalla kuin viime kuussakin, mutta luulen, että ne eivät liity asiaan.
Tyhmää. Toivoisin niin kovasti, että mekin pääsisimme jo lapsellisten puolelle.
Mutta ei hätää. Nyt vaan siis enää 1) visualisoidaan tavoite, 2) asetetaan tavoitteelle päivämäärä, 3) konkretisoidaan mitä sen saavuttaminen vaatii, 4) suunnitellaan välietapit ja 5) otetaan askel kerrallaan ja saavutaan lopulta tavoitteeseen. Helppo homma.
Välillä vaan tuntuu, että siinä vaiheessa, kun me saadaan lapsi, niin elefantitkin lentää.
Olin nukkunut huonosti ehkä viisi yötä putkeen. Väsytti himskatin paljon. Oli kiire ja stressasin työjuttuja. Ja sitten menin viettämään aikaa ihmisten kanssa, joilla kaikilla muilla on lapsia - ja tottakai jossain vaiheessa keskustelu siirtyi lasten toilailuihin.
Kun pääsin kotiin (väsyneenä, kiireisenä ja töistä stressaantuneena), tuntui, ettei mistään tule ikinä mitään. Että koko maailma kaatuu meidän päälle, kun kaikki muut ihmiset saavat suunnitella elämäänsä ja sitten vain toteuttaa niitä suunnitelmia.
Niinhän se menee. Asetetaan tavoitteet ja sitten määrätietoisesti pyritään niitä kohti. Visualisoidaan tavoite ja sitten otetaan pieni askel kerrallaan, kunnes päästään tavoitteeseen. Yksinkertaista, eikö niin?
Kaikilla muilla on helppoa, ja meillä mikään ei onnistu. Muilla elämä menee eteenpäin, ja meillä se menee enimmäkseen taaksepäin.
En enää tiedä, mitä tapahtui, mutta kaikki nämä pettymyksen tunteet tiivistyivät kotona itkupotkuraivariksi. Ensin sain aikaan valtavan tappelun mieheni kanssa. Kun sitä kesti aikansa, päädyin itkemään miehen kainaloon sitä, kuinka emme ikinä saa lapsia ja kuinka perseestä koko elämä on.
Varsinainen ilonhetki siis piristämässä piinapäiviä.
Tuosta on kulunut nyt muutama päivä. Sen jälkeen olen nukkunut paremmin. Maailma ei tunnu enää ihan niin ankealta paikalta. Meillä on moni asia hyvin.
Edellistä episodia lukuunottamatta olen miettinyt tätä tilannetta melko vähän viime päivinä. Tänään on piinapäivä numero 10. Hetken päästä saan tehdä testin ja nähdä neljännen alkionsiirron tuloksen.
Harmittaa valtavasti, mutta en usko, että olen raskaana. Ei tunnu siltä. Nipistyksiä olen tuntenut mahassa samalla tavalla kuin viime kuussakin, mutta luulen, että ne eivät liity asiaan.
Tyhmää. Toivoisin niin kovasti, että mekin pääsisimme jo lapsellisten puolelle.
Mutta ei hätää. Nyt vaan siis enää 1) visualisoidaan tavoite, 2) asetetaan tavoitteelle päivämäärä, 3) konkretisoidaan mitä sen saavuttaminen vaatii, 4) suunnitellaan välietapit ja 5) otetaan askel kerrallaan ja saavutaan lopulta tavoitteeseen. Helppo homma.
Välillä vaan tuntuu, että siinä vaiheessa, kun me saadaan lapsi, niin elefantitkin lentää.
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Voisinko saada hieman raskausoireita, kiitos?
Tänään tuli kuluneeksi kolme päivää alkionsiirrosta.
Kolme päivää!
Missä viipyvät kaikki raskausoireet? Kai nyt jo pitäisi tietää, jos on raskaana?
Voin kuvitella, että tunsin torstaina pari nipistystä. Ja pari nipistystä perjantaina. Ehkä myös yhden nipistyksen sekä eilen että tänään. Kai nyt yhteensä kuusi nipistystä voisi tarkoittaa, että olen raskaana?
Raskausoireet taitavat olla vähän liian paljon toivottu tässä vaiheessa. Mutta voisinko silti saada muutaman sellaisen? Vaikka nyt heti? Ottaisin ne mielelläni vastaan.
Muuten elämä on ollut varsin mukavaa. Positiivisella tavalla kiireistä ja sosiaalista. Kaikki olisi oikein hyvin nyt.
Olisipa vielä muutama raskausoire, tai ainakin se positiivinen testi.
Kolme päivää!
Missä viipyvät kaikki raskausoireet? Kai nyt jo pitäisi tietää, jos on raskaana?
Voin kuvitella, että tunsin torstaina pari nipistystä. Ja pari nipistystä perjantaina. Ehkä myös yhden nipistyksen sekä eilen että tänään. Kai nyt yhteensä kuusi nipistystä voisi tarkoittaa, että olen raskaana?
Raskausoireet taitavat olla vähän liian paljon toivottu tässä vaiheessa. Mutta voisinko silti saada muutaman sellaisen? Vaikka nyt heti? Ottaisin ne mielelläni vastaan.
Muuten elämä on ollut varsin mukavaa. Positiivisella tavalla kiireistä ja sosiaalista. Kaikki olisi oikein hyvin nyt.
Olisipa vielä muutama raskausoire, tai ainakin se positiivinen testi.
tiistai 23. syyskuuta 2014
Ei voittoa arpapelissä
Ei tullut voittoa arpapelissä.
Tein testin. Negatiivinen.
Näin loppui piinapäivät. Voihan tyhjyys. Miten tätä jaksaisi jaksaa?
Tein testin. Negatiivinen.
Näin loppui piinapäivät. Voihan tyhjyys. Miten tätä jaksaisi jaksaa?
maanantai 22. syyskuuta 2014
Arpapeliä raskaustesteillä
Menin tänään apteekkiin ja ostin kaksi raskaustestiä.
Fiilis oli samanlainen kuin silloin, kun ostaa arpoja kioskin kassalla. Tiedättehän. Minkä näistä ottaisin? Mikä arvoista voittaa?
Jos arvoista haluaa voittaa, on parempi ostaa useampi. Pikkuvoiton todennäköisyys on heti aika hyvä, kun arpoja on kaksi.
Ostin siis kaksi raskaustestiä. Kaksi samanlaista.
Voin yrittää ensin toisella testillä. Jos ensimmäisestä ei tule voittoa, voin kokeilla vielä toista.
Harmi, etteivät raskaustestit toimi niin kuin arvat.
Mies jo lohdutti minua, että päävoiton saaminen tässä on huomattavasti todennäköisempää kuin arvoissa.
Kaikkein mieluiten olisin tekemättä testiä ollenkaan. Luultavasti en voi kuitenkaan käyttää zumenonia ja lugesteronia maailman tappiin teeskennellen olevani raskaana. En siis pääse pälkähästä. Testi on tehtävä.
Virallinen testipäivä on keskiviikko. Luultavasti lopputulos olisi nähtävillä jo nyt.
Jännittää. Pelottaakin. Saa nähdä, miten tässä vielä käy.
Fiilis oli samanlainen kuin silloin, kun ostaa arpoja kioskin kassalla. Tiedättehän. Minkä näistä ottaisin? Mikä arvoista voittaa?
Jos arvoista haluaa voittaa, on parempi ostaa useampi. Pikkuvoiton todennäköisyys on heti aika hyvä, kun arpoja on kaksi.
Ostin siis kaksi raskaustestiä. Kaksi samanlaista.
Voin yrittää ensin toisella testillä. Jos ensimmäisestä ei tule voittoa, voin kokeilla vielä toista.
Harmi, etteivät raskaustestit toimi niin kuin arvat.
Mies jo lohdutti minua, että päävoiton saaminen tässä on huomattavasti todennäköisempää kuin arvoissa.
Kaikkein mieluiten olisin tekemättä testiä ollenkaan. Luultavasti en voi kuitenkaan käyttää zumenonia ja lugesteronia maailman tappiin teeskennellen olevani raskaana. En siis pääse pälkähästä. Testi on tehtävä.
Virallinen testipäivä on keskiviikko. Luultavasti lopputulos olisi nähtävillä jo nyt.
Jännittää. Pelottaakin. Saa nähdä, miten tässä vielä käy.
lauantai 20. syyskuuta 2014
Piinapäivien kuulumisia
Viimeisen 10 päivän aikana olen pyrkinyt nauttimaan elämästä ja rentoutumaan.
Olen nähnyt ystäviäni, käynyt taidenäyttelyssä, leiponut kotona terveellisiä herkkuja, lukenut hyvää kirjaa ja käynyt kampaajalla.
Ja tietysti joka päivä toivonut, että sisälläni kasvaisi pieni elämän alku.
Mikähän mahtaa olla tilanne?
Pari päivää siirron jälkeen palelin koko illan kotona. Vietimme tuolloin iltaa ystävien kanssa. Muut istuivat t-paidoissa ja kommentoivat, että on kuuma. Minä pakkauduin villasukkiin ja paksuun college-paitaan. Join kuumaa teetä. Palelin silti.
En tullut kipeäksi. Seuraavana päivänä olo oli normaali.
Samanlainen olotila minulla oli viime keväänä pari päivää siirron jälkeen. Silloin tulin raskaaksi.
Kiinnittymispalelua? Toivottavasti.
Olen tietysti kaivannut kovasti kaikenlaisia raskausoireita. Jos siirto olisi onnistunut, eikös niitä pitäisi olla jo?
Rinnat ovat arat, mutta zumenon ja lugesteron aiheuttavat sitä. Aamulämmöt ovat koholla, mutta siihenkin syynä on zumenonin ja lugesteronin käyttö.
Siirron jälkeen olen joutunut käymään säännöllisesti yöllä vessassa. Tuokin voisi olla raskausoire, mutta voi se olla oire myös zumenonin ja lugesteronin käytöstä. Ne heikentävät unen laatua, joten on erittäin loogista, että sen takia herään joka yö vessaan.
Sitten on vielä vatsa. Tunnen alavatsassa nipistelyä muutaman kerran päivässä. Välillä pientä, välillä kovaa. Omissa mielikuvassani kuvittelen tietysti pienenpienen vauvanalun, joka tarrailee kohdun seinämistä kiinni. Eihän se tietenkään oikeasti niin mene. Mielikuva on silti hauska.
Omituiset tuntemukset. Nautin niistä nyt, vaikka en ole varma pitäisikö.
Kolme alkionsiirtoa kokenut ystäväni kommentoi, ettei itse tuntenut yhtään mitään sillä kerralla, kun tuli raskaaksi esikoisestaan. Oli ollut varma, ettei siirrosta tullut yhtään mitään. Ja aiemmalla siirtokerralla sama ystävä oli ollut lähes varma raskaudesta, mutta testi oli negatiivinen.
Oman kehon tulkinta ei ole niin helppoa kuin kuvittelisi.
Ensi viikolla luvassa on testipäivä. Ehkä hölmöä, mutta juuri nyt en odota tuota päivää innoissani.
Olen varsin tyytyväinen tässä omassa kuplassani. Nyt olen raskaana niin kauan, kunnes toisin todistetaan. Iltaisin kuuntelen raskausmeditaatiota youtubesta ja kuvittelen vauvan syntymään kesäkuussa.
Elän kuplassa. Enkä miltään osin halua hajottaa sitä.
Olen nähnyt ystäviäni, käynyt taidenäyttelyssä, leiponut kotona terveellisiä herkkuja, lukenut hyvää kirjaa ja käynyt kampaajalla.
Ja tietysti joka päivä toivonut, että sisälläni kasvaisi pieni elämän alku.
Mikähän mahtaa olla tilanne?
Pari päivää siirron jälkeen palelin koko illan kotona. Vietimme tuolloin iltaa ystävien kanssa. Muut istuivat t-paidoissa ja kommentoivat, että on kuuma. Minä pakkauduin villasukkiin ja paksuun college-paitaan. Join kuumaa teetä. Palelin silti.
En tullut kipeäksi. Seuraavana päivänä olo oli normaali.
Samanlainen olotila minulla oli viime keväänä pari päivää siirron jälkeen. Silloin tulin raskaaksi.
Kiinnittymispalelua? Toivottavasti.
Olen tietysti kaivannut kovasti kaikenlaisia raskausoireita. Jos siirto olisi onnistunut, eikös niitä pitäisi olla jo?
Rinnat ovat arat, mutta zumenon ja lugesteron aiheuttavat sitä. Aamulämmöt ovat koholla, mutta siihenkin syynä on zumenonin ja lugesteronin käyttö.
Siirron jälkeen olen joutunut käymään säännöllisesti yöllä vessassa. Tuokin voisi olla raskausoire, mutta voi se olla oire myös zumenonin ja lugesteronin käytöstä. Ne heikentävät unen laatua, joten on erittäin loogista, että sen takia herään joka yö vessaan.
Sitten on vielä vatsa. Tunnen alavatsassa nipistelyä muutaman kerran päivässä. Välillä pientä, välillä kovaa. Omissa mielikuvassani kuvittelen tietysti pienenpienen vauvanalun, joka tarrailee kohdun seinämistä kiinni. Eihän se tietenkään oikeasti niin mene. Mielikuva on silti hauska.
Omituiset tuntemukset. Nautin niistä nyt, vaikka en ole varma pitäisikö.
Kolme alkionsiirtoa kokenut ystäväni kommentoi, ettei itse tuntenut yhtään mitään sillä kerralla, kun tuli raskaaksi esikoisestaan. Oli ollut varma, ettei siirrosta tullut yhtään mitään. Ja aiemmalla siirtokerralla sama ystävä oli ollut lähes varma raskaudesta, mutta testi oli negatiivinen.
Oman kehon tulkinta ei ole niin helppoa kuin kuvittelisi.
Ensi viikolla luvassa on testipäivä. Ehkä hölmöä, mutta juuri nyt en odota tuota päivää innoissani.
Olen varsin tyytyväinen tässä omassa kuplassani. Nyt olen raskaana niin kauan, kunnes toisin todistetaan. Iltaisin kuuntelen raskausmeditaatiota youtubesta ja kuvittelen vauvan syntymään kesäkuussa.
Elän kuplassa. Enkä miltään osin halua hajottaa sitä.
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Piinapäivistä nauttimista
Keskiviikkoisen alkionsiirron jälkeen olen pyrkinyt pysymään poissa lapsettomuusblogeista.
No, en ole siinä ihan onnistunut, sillä teidän muiden kirjoituksia olen käynyt lukemassa. Omasta blogistani olen sentään onnistunut pysynyt poissa. Olen myös pyrkinyt olemaan miettimättä lapsettomuutta ja ajattelemaan kevyempiä aiheita sen sijaan.
Siirron jälkeen tuskailin jo etukäteen noita tulevaa kahta viikkoa. Piinapäiviä.
Ymmärsin perjantaina, että tuskailu on aivan turhaa. Kokonaisuuden huomioiden tämä on paras mahdollinen tilanne, jossa voin olla.
Missä voisin olla nyt?
a) Olla lapsellisena lapsettomana olemisen sijaan. Tämä olisi tietysti paras vaihtoehto, mutta fakta on, että en ole ja sen faktan muuttaminen nyt on hyvin vaikeaa. Samoin voisin olla viimeisilläni raskaana, mutta en ole. Ensimmäinen vaihtoehto tippuu siis pois joukosta mahdottomuutensa vuoksi.
b) Olla hoitotauolla. Tällöin ei tarvitse koko ajan miettiä lapsettomuutta ja hoitoja, mutta onhan tuo todella turhauttavaa. Aika kuluu, mutta mikään ei etene.
c) Odottaa hoitojen alkamista. Myös tämä on turhauttavaa. Kun odotan hoitojen alkamista, mietin jatkuvasti, mitä voisin tehdä vielä paremmin. Miten voisin valmistautua paremmin? Miten voisin saada kehostani vielä terveemmän?
d) Olla keskellä hoitoja. Lääkkeet, pistämiset, väsyminen, mielialanvaihtelut, punktiokivut, turpoaminen. Elämää kellon kanssa, että muistaa ottaa oikeat lääkkeet oikeaan aikaan. Hoidoista stressaamista. Ei kuulosta hauskalta eikä ole.
e) Elää "piinapäiviä" alkionsiirron jälkeen. Nyt ei tarvitse tehdä mitään. Enää ei tarvitse yrittää. Nyt on hyvä syy rentoutua, nukkua hyvin ja syödä hyvin. Nyt on hyvä syy pyytää ylimääräisiä halauksia mieheltä. Juuri nyt olen tavallaan raskaana, joten mikä voisi olla paremmin?
Kun asiaa järkeilee, piinapäivät on paras paikka olla. Loppujen lopuksi ei hullumpaa siis.
p.s. Piinapäivät on nimitys, josta en ole koskaan oppinut pitämään. Jo kyseinen sana ohjaa ajatuksia kohti piinailua. Jokainen pystyy ihan itse valitsemaan omat ajatuksensa, mutta on hölmöä, että keksimme asioille nimityksiä, jotka ohjaavat meitä naisia massoittain stressaamaan asioista. Nimeän omassa mielessäni piinapäivät rentoutumispäiviksi. Nämä päivät alkionsiirron jälkeen ovat meidän naisten hetki rentoutua ja nauttia siitä, että juuri nyt ei tarvitse yrittää yhtään mitään.
No, en ole siinä ihan onnistunut, sillä teidän muiden kirjoituksia olen käynyt lukemassa. Omasta blogistani olen sentään onnistunut pysynyt poissa. Olen myös pyrkinyt olemaan miettimättä lapsettomuutta ja ajattelemaan kevyempiä aiheita sen sijaan.
Siirron jälkeen tuskailin jo etukäteen noita tulevaa kahta viikkoa. Piinapäiviä.
Ymmärsin perjantaina, että tuskailu on aivan turhaa. Kokonaisuuden huomioiden tämä on paras mahdollinen tilanne, jossa voin olla.
Missä voisin olla nyt?
a) Olla lapsellisena lapsettomana olemisen sijaan. Tämä olisi tietysti paras vaihtoehto, mutta fakta on, että en ole ja sen faktan muuttaminen nyt on hyvin vaikeaa. Samoin voisin olla viimeisilläni raskaana, mutta en ole. Ensimmäinen vaihtoehto tippuu siis pois joukosta mahdottomuutensa vuoksi.
b) Olla hoitotauolla. Tällöin ei tarvitse koko ajan miettiä lapsettomuutta ja hoitoja, mutta onhan tuo todella turhauttavaa. Aika kuluu, mutta mikään ei etene.
c) Odottaa hoitojen alkamista. Myös tämä on turhauttavaa. Kun odotan hoitojen alkamista, mietin jatkuvasti, mitä voisin tehdä vielä paremmin. Miten voisin valmistautua paremmin? Miten voisin saada kehostani vielä terveemmän?
d) Olla keskellä hoitoja. Lääkkeet, pistämiset, väsyminen, mielialanvaihtelut, punktiokivut, turpoaminen. Elämää kellon kanssa, että muistaa ottaa oikeat lääkkeet oikeaan aikaan. Hoidoista stressaamista. Ei kuulosta hauskalta eikä ole.
e) Elää "piinapäiviä" alkionsiirron jälkeen. Nyt ei tarvitse tehdä mitään. Enää ei tarvitse yrittää. Nyt on hyvä syy rentoutua, nukkua hyvin ja syödä hyvin. Nyt on hyvä syy pyytää ylimääräisiä halauksia mieheltä. Juuri nyt olen tavallaan raskaana, joten mikä voisi olla paremmin?
Kun asiaa järkeilee, piinapäivät on paras paikka olla. Loppujen lopuksi ei hullumpaa siis.
p.s. Piinapäivät on nimitys, josta en ole koskaan oppinut pitämään. Jo kyseinen sana ohjaa ajatuksia kohti piinailua. Jokainen pystyy ihan itse valitsemaan omat ajatuksensa, mutta on hölmöä, että keksimme asioille nimityksiä, jotka ohjaavat meitä naisia massoittain stressaamaan asioista. Nimeän omassa mielessäni piinapäivät rentoutumispäiviksi. Nämä päivät alkionsiirron jälkeen ovat meidän naisten hetki rentoutua ja nauttia siitä, että juuri nyt ei tarvitse yrittää yhtään mitään.
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Kolmas alkionsiirtoni
Tänään päästiin alkionsiirtoon!
Upeaa, mahtavaa ja ihanaa!
Se meidän kaunis, mutta vähän hidas tyyppi, josta eilen kerroin, oli yllättänyt ja kasvattanut itsensä kahdeksansoluiseksi juuri ennen pakastusta. Alkio oli pakastuspäivänä tutkittu vähän aiemmin ja koneelle oli kirjattu tiedot seitsemänsoluisesta alkiosta. Yllättäen tänään sulatuksessa esiin oli tullut kahdeksansoluinen alkio.
Kaikki solut olivat selvinneet sulatuksesta hienosti.
Tänään alkio siirrettiin. Nyt se on hyvässä tallessa minun kohdussani. Toivottavasti se pysyy siellä pitkään.
Kun siirto oli ohi, samalla hetkellä alkoi siis parin viikon odotus ja jännitys.
Toinen alkio jäi vielä pakastimeen. Toivottavasti siitä tulee vielä joskus pikkusisko tai pikkuveli tuolle tänään siirretylle tyypille.
Upeaa, mahtavaa ja ihanaa!
Se meidän kaunis, mutta vähän hidas tyyppi, josta eilen kerroin, oli yllättänyt ja kasvattanut itsensä kahdeksansoluiseksi juuri ennen pakastusta. Alkio oli pakastuspäivänä tutkittu vähän aiemmin ja koneelle oli kirjattu tiedot seitsemänsoluisesta alkiosta. Yllättäen tänään sulatuksessa esiin oli tullut kahdeksansoluinen alkio.
Kaikki solut olivat selvinneet sulatuksesta hienosti.
Tänään alkio siirrettiin. Nyt se on hyvässä tallessa minun kohdussani. Toivottavasti se pysyy siellä pitkään.
Kun siirto oli ohi, samalla hetkellä alkoi siis parin viikon odotus ja jännitys.
Toinen alkio jäi vielä pakastimeen. Toivottavasti siitä tulee vielä joskus pikkusisko tai pikkuveli tuolle tänään siirretylle tyypille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)