torstai 17. syyskuuta 2015

Muuttunut elämäni

Uskomatonta, kuinka täydellisesti oma kokemus elämästä voi muuttua sen ansiosta, että tietää olevansa raskaana.

Mikään ei ole vielä muuttunut. Silti ihan kaikki on muuttunut.

Käyn edelleen töissä. Voin edelleen keskittyä itseeni ja omaan hyvinvointiini. Voin nukkua pitkään ja viettää vapaapäiväni haluamallani tavalla. Päällisin puolin kaikki on niin kuin ennenkin. Ainoa asia, mikä on muuttunut, on se, että kaikkialle kannan mukanani pientä aarretta.   Ja tuon mukana kulkevan aarteen myötä kaikki on muuttunut.

Ensimmäinen muuttunut asia on oma kokemus elämästä. Tällä elämällä on merkitys! Tällä elämällä on ihan oikea tarkoitus.

Muistan elävästi tunteet, joita tunsin viime vuonna. Millään ei ole mitään väliä. Ei millään. 

Koimme tuon saman tunteen yhdessä mieheni kanssa. Lapselliset ystävämme ihmettelivät kommenttiamme. Eivät luultavasti käsittäneet, että olimme tosissamme. Asialle voitiin nauraa yhdessä, vaikka todellisuudessa me olimme haudanvakavia. Millään ei ollut mitään väliä.

Nyt tilanne on toinen. Elämällä on tarkoitus. Minun kehollani on tehtävä. Minulla on tehtävä. Minun kehoni auttaa pienokaista tulemaan valmiiksi tähän maailmaan. Ja vaikka kehoni ei ole täydellinen, on se pienelle silti paras ja turvallisin paikka koko maailmassa tällä hetkellä.

Ja minulla ja miehelläni, ja meidän parisuhteellamme on tehtävä. Meistä tulee äiti ja isä. Meidän pitää oppia uudet jutut niin, että  kommunikaatiomme toimisi entistä paremmin, kun olemme molemmat väsyneitä ja pieni vauva tuo haasteita arkipäiviin.

Toinen muuttunut asia on ystävyyssuhteet lapsellisiin ystäviimme.

Siitä lähtien, kun lapselliset ystävämme ja tuttavamme saivat tietää tulevasta vauvasta, olemme saaneet osaksemme hurjan määrän huomiota ja innostusta eri ihmisiltä. Olemme saaneet lahjoituksena vauvatavaroita. Olemme saaneet läjäpäin vinkkejä tulevaan vauva-aikaan liittyen. Yhtäkkiä meidät on otettu osaksi joukkoa. Yhtäkkiä emme ole enää vain kaksi itsenäistä ja itsekästä ihmistä, vaan me olemme perhe, joille tulee vauva. Ihan samalla tavalla kuin ne muutkin perheet.

Kummallista on, että tuo kokemus tuntuu ulottuvan koko yhteiskuntaan.

Vieraat ihmiset, joilta olen ostanut käytettynä vauvatavaraa, kyselevät kuinka olen voinut ja toivottavat lämpimästi onnea. Ihmiset kaupungilla tuntuvat suhtautuvan eri tavalla. Työkaverit kohtelevat suojelevasti - onhan kaikki nyt varmasti hyvin ja enhän tee liikaa töitä.

Aiemmin tunsin olevani vahvasti ulkopuolinen. Ulkopuolinen elämästä, ulkopuolinen yhteiskunnasta. Oli ne kaikki lapselliset, ja sitten me.

Karua on, että nyt raskaana tunnen, kuinka ovet tuntuvat avautuvan. Meidät otetaan avosylin vastaan paikkoihin, joihin ennen ei ollut pääsyä.

Isken näillä tuntemuksillani puukkoa entisen itseni sydämeen. Luulen, että kaikki raskaana olevat eivät varmastikaan koe näin. Luultavasti kyse on omista muureistani, joita olen vuosia rakentanut, ja jotka nyt ovat alkaneet sortua ympäriltäni.

Avaan ehkä itse omia porttejani, ja luulen muiden avaavan niitä minulle. Niin tai näin, ainakin nyt on hyvä olla.

***
[Tilannetietoja: Tällä hetkellä meneillään on raskausviikko 31+2. Laskettuun aikaan on kaksi kuukautta ja kaikki on oikein hyvin.]


14 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, samansuuntaisia tuntemuksia täällä. Yhtäkkiä asioilla on tarkoitus ja suunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus ja suunta ovat tosiaan todella tervetulleita :) Samalla harmittaa, että ainakin itselle se vaatii tiedon tulossa olevasta vauvasta. Miksi tarkoituksen löytäminen ei voisi olla paljon helpompaa? Miten löytävät tarkoituksen kaikki ne, joille vauvaa ei vain tule?

      Poista
  2. Mulla on samanlainen olo ja olen vähän ärsyyntynytkin siitä. Yht'äkkiä sitä on päässyt osaksi johonkin kummaan "äitipiiriin"...sama ihminen kuitenkn olen ja toisaalta en :)

    Järjetön onnellisuus, rauha,tyyneys siitä,että asiat vihdoin menevät niinkun olen ko pitkään halunnut, samaan aikaan järjetön huoli pienestä-se ei varmaan katoa mihinkään enää ikinä.

    berttta ja tyttö 31+6

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrä oikein hyvin ärsyyntymisesi. Tuntemukseni ovat vähän samanlaiset.. Tuo "äitipiiri" kuulostaa oikein kuvaavalta. Miten nyt olen yhtäkkiä jo osa "äitipiiriä", vaikka vauva ei ole vielä syntynytkään?

      Rauha, tyyneys ja huoli kuulostavat myös niin tutuilta. Olen tietoisesti pyrkinyt olemaan huolehtimatta. Pienokainen kohdussa aistii ylimääräisen stressin, joten yritän välttää sitä. Mutta silti välillä jää huolehtimaan, onhan varmasti kaikki hyvin ja meneehän varmasti kaikki hyvin loppuun asti.

      Poista
    2. Mulla on myös samanlaisia tuntemuksia ulkopuolisuudesta ja nyt yhtäkkiä "joukkoon kuuluvuudesta". Olo on todella ristiriitainen, kun itse kokee kuitenkin matkan tähän pisteeseen olleen niin erilainen kuin monella muulla ja se vaikuttaa niin paljon omiin tuntemuksiin. Jotenkin ajattelen nyt, että kaiken lopulta kuuluikin mennä juuri näin. (Tiedän, että ajattelisin aivan eri lailla, jos en koskaan olisi tullut raskaaksi, enkä halua tällä pahoittaa kenekään mieltä)
      Onnea matkallesi äitiyteen! <3

      Poista
    3. Se on muuten jännä miten erilailla tunnetaan asioita. Minä odotin niin kauan, että saisin olla äiti ja koin pelkästään positiivisena sen, että minusta oli tulossa äiti.
      Ja äidiksi tultuani olen tietoisen valinnan tehtyäni halunnut olla ihan ensimmäisenä äiti.
      Minä odotin niin kauan, että saan lapsen, joten ihan ensimmäinen asia tärkeysjärjestyksessä on se lapsi.
      Ihan ensimmäinen.
      Ensin olen äiti.
      Tulee aika, kun ei enää tarvitse olla ensisijaisesti äiti ja se aika tulee ihan hirveän nopeasti.

      Ja siis "ensin olen äiti" tarkoittaa minulle sitä, että huolehdin _omasta_ ,lapsen ja perheen hyvinvoinnista ja ihan ekana mainittuna se oma hyvinvointi.
      Sillä se oma hyvinvointi ja mieliala ja kaikki se kokonaisuus on myös lapsen kannalta ratkaisevan tärkeää.

      Äitiys on siitä ihana juttu, että silti ei tarvitse unohtaa itseään. Eikä saa. Vaan äitiys on sitä kokonaisuutta, jossa pidetään huoli myös itsestä, että voidaan huolehtia siitä perheestä.

      Minun kohdalla se ei tarkoita sitä, että tarvitsen tuulettumista ulkona tai alkoholia tai ulkomaanreissuja vaan se on toisenlaista se hyvinvoinnista huolehtiminen. Hyvää ruokaa, ystäviä, mukavaa tekemistä, vapaaehtoistyötä, kaikkea sellasta, josta itselle saa positiivista palautetta ja joka tukee sitä, että pystyy itsensä näkemään lempeässä valossa.

      Mutta siis joo!
      Se sellainen äitikerho tavallaan on.
      Oma maailmani ei ole enää ollut sama esikoisen syntymän jälkeen. Maailmasta tuli kauniimpi, mutta samalla äärettömän pelottava paikka.
      Omasta puolesta en pelkää, mutta lapsen menettäminen on sietämätön ajatus.
      Onnea kaikille odotukseen <3

      Lyyli 26+3

      Poista
    4. Kiva lukea teidän muidenkin ajatuksia.

      Itse olen todella onnellinen, että pääsen osaksi tuota äitikerhoa ja äitiys on ihan varmasti maailman tärkein asia sitten kun sen kokee.

      Samalla tuntuu epäreilulta, että niin moni jää tuon äitikerhon ulkopuolelle tahtomattaan... Ja miksi olen nyt odottajana yhtäkkiä "parempi" ihminen, joka toivotetaan tervetulleeksi joukkoon... Hassuja ajatuksia siis :)

      Poista
  3. Puhuin tästä muutama viikko sitten miehelleni. Että ihmiset suhtautuu minuun eri tavalla kuin ennen. Etenkin lapselliset ystäväni. Vaikka en ole ennen sitä tiedostanut, mutta nyt sen huomaa ja sitä on vaikea selittää. Se on kuin joku oma salaseura. Mies silloin hieman naurahti, mutta muutaman päivän päästä sanoi että puhuin asiaa. Hänen työtoverinsa (lapsellisia) suhtautuvat häneen eri tavalla. Vaikka hyvin ovat suhtautuneet ennenkin, mutta jokin on muuttunut. Olemmeko me nyt hyväksytysti Nainen ja Mies, vai Äiti ja Isä vai mitä ihmettä. Hassua. En ole edes ikinä ajatellut, että tällaista "kerhoa" on edes olemassa!

    Pieni Haave, rv 34+2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hätäilin raskausviikkojen kanssa, eihän niitä ole vasta kuin 33+2! :)

      Poista
    2. Tämä on kyllä jännä ilmiö.. Hauskaa, että miehesikin on huomannut saman :)

      Poista
  4. Olen tuo ensimmäinen kommentoija ja halusin tulla paremmalla ajalla kirjoittamaan muutaman ajatuksen. Kirjoitinkin pitkän pätkän mutta onnistuin säätämään ja se hävisi tästä näytöltä..höh.

    Tuosta tarkoituksen löytämisestä, olen miettinyt miten erilaisemmalta elämä tällä hetkellä tuntuu kun mahassa pyörii pieni ihme. Ihan kuin olisin itse puhjennut kukkaan ja puhjennut elämään tämän ihmeen myötä. Miten kaikki tuntuu mukavalta, helpolta ja tarkoituksenmukaiselta. Miten olen muuttunut. Yhtäkkiä minulla on hirveästi energiaa, haluan tavata ihmisiä, kierrellä kaupassa, jutella tuntemattomille uimahallin saunassa, tehdä kaikkea sellaista mitä en ole moniin vuosiin kyennyt tekemään. Kaikki tämä tuon ihmeen ansiosta.

    Missä olisin ja mitä minulle olisi tapahtunut jos tätä ihmettä ei meille olisi suotu juuri nyt. Olisinko jäänyt itkemään loppuiäkseni sohvan nurkkaan ja menettänyt lopulta nekin hyvät asiat joita minulla silloin oli.

    Tällä hetkellä mietin minkä takia en voinut vuosiin nähdä niitä hyviä asioita joita minulla silloin jo oli ja on edelleen. Yhtäkkiä näen kaiken kirkkaammin, ihan kuin värit olisivat palanneet elämääni. Jollain tasolle tämä tuntuu väärältä. Tämä tuntuu juuri siltä, että no niin olet raskaana saavuttanut sen mitä toivoit ja nyt yhtäkkiä kaikki on hyvin ja elämä hymyilee..mitä jos tätä ei olisi tapahtunut.

    Mitä tosiaan tekevät ne joille tätä onnea ei suoda. Miten he saavuttavat tämän olotilan. Vai onko tämä ihmisten normaali olotila ja minä olen aiemmin elämässäni ollut vaan todella pohjalla??

    Välillä huomaan soimaavani itseäni silittäessäni kasvavaa masuani, tuntuu etten 'saisi' olla onnellinen, tuntuu etten saisi huutaa koko maailmalle olevani raskaana koska joku jossain voi olla tällä hetkellä entinen minäni ja kokea suurta vääryyttä minun huudostani.

    Paljon ajatuksia.

    Meillä mennään yli puolen välin raskaudessa ja edelleen käyn mielessäni läpi tätä koko prosessia. Näyttää ottavan aika pitkän ajan saada ajatuksia kuntoon pään sisällä ja tiedostaa tämän todella olevan totta.

    Muutama tuttu jotka raskaudesta tietävät kyselevät kun tapaamme joko olen hankkinut sitä ja tätä. En ole tohtinut sanoa että käyn edelleen päässäni läpi tämän ihmeen todenperäisyyttä. En ole ehtinyt keskittää ajatuksiani johonkin niin konkreettiseen kun vaunujen tms hankintaan. Haluan nautiskella juuri tästä hetkestä kun tajuan tämän todella olevan totta :) Voi jostakusta tuntua hassulta että sitä ollaan jo puolessa välissä ja vieläkin mietitään onko tämä totta mutta näin se vaan on, sellainen ihme että kyllä sitä saa ihmetellä..

    No tällainen sekava purkaus.

    Mukavaa syyspäivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit vielä kirjoittamaan ajatuksiasi uudestaan, vaikka minä olenkin välillä tällainen erittäin hidas kommentteihin vastaaja :) Hitaudestani huolimatta jokaisen kommentit ovat silti erittäin tervetulleita :)

      Ymmärrän oikein hyvin ajatuksiasi. Olen itse käynyt läpi noita ihan samoja juttuja.

      Yhtäkkiä kaikki asiat kiinnostaa eri tavalla. Asioista on helppo innostua. Uusien ihmisten tapaaminen kiinnostaa enemmän, kun ei tunne olevansa vaillinainen. Shoppailu on taas mukavaa, eikä saa aikaan sitä entistä "ihanturhaostaamitäänkunelämäonkuitenkinpeestä"-fiilistä.

      Nyt on asiat itsellä oikein hyvin, ja siitä saa olla todella kiitollinen.

      Välillä mietin, onko oikein pukea päälle vatsaa korostavia vaatteita, kun samalla saatan pahoittaa jonkun toisen mielen. Mutta sitten mietin, että olen odottanut tätä raskautta viisi vuotta. Ja nyt haluan itsekkäästi nauttia siitä.

      Poista
  5. :) Mietin vaatteiden kanssa aivan samaa!! Mutta lopulta olen tullut samaan lopputulemaan että minä saan kaiken koetun jälkeen nauttia tästä olotilasta. Jollain tavalla olen myös halunnut pitää tämän vain "omana" tietonani, liittyy varmaan hoitojen tuomiin tunteisiin..,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Nautitaan siis vaatteista kun vihdoinkin on mahdollisuus :)

      Poista