keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Vauva!

Siinä kesti enemmän kuin yhdeksän kuukautta. Itse asiassa siinä kesti enemmän kuin viisi vuotta.

Mutta nyt toiveemme on toteutunut. Meillä on vihdoinkin vauva! Maailman ihanin ja suloisin vauva.

Vauvapostaukseni on odottanut kirjoittamistaan jo hetken aikaa. Oikean hetken löytäminen on ollut haastavaa.

Sairaalassa ollessa olin niin kipeä rankan synnytyksen päätteeksi, ettei kirjoittaminen tuntunut kivalta. Ja kotona taas. No, elämä on muuttunut vauvaperhe-elämäksi, jossa saa välillä miettiä, missä välissä ehtisi syömään tai käymään suihkussa.

Viimeksi kirjoitin, että pelkään lääkäreiden käynnistävän synnytyksen lääkkeellisesti ilman kunnollista syytä. Lopulta lääkkeelliselle käynnistykselle ei ollut tarvetta. Pieni tyttömme päätti syntyä ihan itse ennen käynnistykselle sovittua ajankohtaa.

Synnytys oli rankka eikä sujunut ihan niin helposti kuin unissani (uni 1, uni 2 ja uni 3). Pääasia kuitenkin on, että sekä minä että vauva olimme molemmat kunnossa synnytyksen jälkeen.

Pieni on ihana. Arjen opettelu kotona on toki haastavaa, ja tyttö osaa olla vaativa jo nyt. Silti on uskomattoman ihmeellistä, että tuo pieni suloinen vauva on ollut minun sisälläni. Kasvanut siellä monta kuukautta ja nyt hän on täällä meidän kanssamme. Ihan oikea vauva. Vauva, jota kukaan ei vie meiltä pois.

Toivoisin, että ehtisin kirjoittaa kaikista ajatuksista, joita nyt on tullut. Synnytyksestä, vauvasta, lapsettomuudesta, lapsettomuushoidoista, tähänastisista arkikokemuksista vauvan kanssa...

Katsotaan, miten minulle käy. Jos vauva-arki vie mennessään, tulee kirjoittaminen olemaan jatkossakin haastavaa. Näistä päivistä haluaisin kuitenkin itselleni muistoksi ensihetkien ajatuksia, joten noiden ajatuksien tallentaminen tänne blogiin olisi luonnollinen jatke kaikelle tähän mennessä tapahtuneelle.

18 kommenttia:

  1. Onnittelut tyttärestä koko perheelle!!<3

    VastaaPoista
  2. Onnea teille<3 Vihdoin oma kimpale sylissä.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kyllä varsinainen kultakimpale!

      Poista
  3. Onnea ihan oikeasta vauvasta! On ne ihania, mekin lopulta saatiin yksi. Lapsi tosiaan on lahja, sitä lausetta en aiemmin niin ymmärtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me tosiaan saimme täksi jouluksi jo maailman parhaan lahjan!

      Poista
  4. Paljon onnea pienestä tyttärestä <3

    VastaaPoista
  5. Onneaa ihanaa kirjoita lisää kun ehdit:) Perässä tullaan!!

    VastaaPoista
  6. Sydämelliset onnittelut!!! <3 <3 <3 Aivan uskomatonta, että lapsettomuustaival päättyy pieneen ihanaan tyttövauvaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Odotan täällä jännityksellä myös sinun kirjoituksiasi ja sitä milloin teidän vauva päättää tulla maailmaan! :)

      Poista
  7. Paljon onnea! Kiva olis lukea kaikista noista aiheista joita mainitsit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Olisi kiva kirjoittaa, toivottavasti vielä löytyy sopiva hetki.

      Poista
  8. Onnea ja ihanaa tutustumisaikaa vauvan kanssa!

    T.Bertta ja tyttövauva 3vkoa ja 2 päivää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kiva kuulla että sielläkin on pieni tullut maailmaan. Onnea hirmuisesti! <3 Meillä taisi olla lasketut ajat melko lähekkäin, mutta teillä ehti tyttö aiemmin maailmaan :)

      Poista