perjantai 14. marraskuuta 2014

Uutta toivoa 150:llä eurolla

Enpäs osannut odottaa tällaista tilannetta tulevaksi.

Pari viikkoa sitten tein jälleen kerran raskaustestin ja jälleen kerran petyin: ei raskaana.

Kaikenlaista pientä on tapahtunut parin viikon aikana oman pääkopan sisällä. Ja nyt olen jälleen kerran täynnä toivoa ja uskoa tulevaisuuteen.

Välillä mietin, olenko ihan hölmö.

Miten kummassa ihminen jaksaakin nostaa aina uusien pettymysten jälkeen pään pystyyn ja kulkea kohti uusia yrityksiä? Eikö neljä alkionsiirtoa pitäisi jo riittää kertomaan, että helppoa hommaa tämä ei ole eikä tule olemaan?

Hassu optimisti on taas nostanut minussa päätään. Kyllä se sitten seuraavalla kerralla. Seuraava kerta on erilainen. Tulee uusi yritys ja tällä kertaa tilanne on niin paljon parempi!

Seuraavaa kertaa ajatellen kasasin tällä viikolla jälleen kerran kaikki lääkärinkertomukset, verikoetulokset ja hoitosuunnitelmat yhteen läjään.

Tapasimme yksityisen lapsettomuusklinikan lääkärin. Ja mikä ihana lääkäri tuo olikaan!

Juttelutuokion päätteeksi uskoin, että on vain ajan kysymys, koska olen raskaana. Sillä kaikki isoimmat asiat ovat kunnossa. Sanoi lääkäri.

Munasarjat toimivat. Ei ole ylipainoa. Ei ole viitteitä endometrioosista. Munasarjoissa näkyi 14mm munasolu kasvamassa ja useita pienempiä odottelemassa vuoroaan. Hedelmöittyminen onnistuu hyvin. Kaikki labrakoetulokset näyttivät olevan ok. En ole liian vanha, vaan olen suorastaan Nuori. Ja kaiken lisäksi olen jo kerran onnistunut tulemaan raskaaksi!

Käynnin aikana lääkäri sai minut myös uskomaan, että luomuraskaus on meillä ihan todellinen vaihtoehto. Meillä, joilla yritystä on takana yli neljä vuotta ja luomuajatukset on haudattu jo kauan aikaa sitten. Seksiä on jo pitkään harrastettu ihan muista syistä, ei lapsentekomielessä.

Miten hassu lääkärikäynti.

Emme aloita nyt hoitoja yksityisellä. Pitkän kaavan mukaisia hoitoja ei ehdittäisi tekemään ennen joulua. Odotamme luultavasti vuoroamme julkisella.

150 euroa meni tyhjään. Silti olen sitä mieltä, että tuo lääkärivisiitti oli joka pennin arvoinen. Koko raha tuli käytetyksi uuteen toivoon.

Käynnin jälkeen ostin kaupasta ovulaatiotestin. Minä, joka en ole koskaan onnistunut saamaan ovulaatiota testillä näkyviin.

En ole onnistunut edelleenkään. Vaikka ovulaation pitäisi olla jo tullut. En silti ole menettänyt tätä uudesti syntynyttä uskoani.

Sillä meidän tilanteestamme ei kuulemma kannata olla ollenkaan huolissaan.

Nyt keskitytään luomupuuhiin.


4 kommenttia:

  1. Optimismi on hoidoissa ja niitä odotellessa kultaakin kalliimpi voimavara! En voi kuin ihailla asennettasi ja ottaa siitä mallia. :)
    Luomupuuhiin keskittyminen on varmasti kivaa vaihtelua hoitorumbaan, ja eihän sitä koskaan tiedä, mitä sekin voi tuoda tullessaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Optimisti minussa otti tällä kertaa erävoiton pessimististä. Jos luet aiempia kirjoituksiani, huomaat, että täälläkin poukkoillaan laidasta laitaan :)

      Poista
  2. Tsemppiä!
    Tuosta ovistestaamisesta, minullakin on tosi vaikea löytää se o+ kun se menee tosi nopeaan ohi. Aamun toinen pissa näyttää sen ja joskus vielä iltapäiväpissa, mutta helppoa se ei oo.

    VastaaPoista