Viimeinen viikko on ollut vaikea.
Outo juttu tämä lapsettomuus. Juuri kun saa päähänsä, että maailma on täynnä mahdollisuuksia ja tulevaisuus on toivoa täynnä, tulee samantien ryminällä alas.
Elämässäni ei ole tapahtunut mitään ikävää. Kaikki tapahtuu vain pään sisällä. Kuinka paljon itkua ja surua voikaan ihminen kantaa sisällään?
Alakulooni on syy nimeltä kuukautiskierto, mutta sen tajuaminen ei tee päiviä helpommaksi.
Tällä viikolla olen viettänyt aikaa kivojen ihmisten kanssa. Muiden seurassa voi nauraa ja iloita, vaikka sisälle sattuu. Suru menee piiloon iloisen maskin alle. Ja vaikka hymyilee ja nauraa, voi sisällään itkeä.
Yksin ollessani olisin halunnut vain itkeä. Itkeä voi aamulla ennen töihin menoa ja illalla ennen nukahtamista. Kaikki se tyhjyys! Kuinka merkityksetöntä elämä voikaan olla.
Jouduin tekemään raskaustestin nyt kierron päätteeksi. Lapsettomuuslääkärin suosituksesta olen käyttänyt lugesteroneja nyt tässä luomukierrossakin. Hieman yllättävästi tällä kertaa vuoto on pysynyt pois pelkillä lugesteroneilla, hieno juttu sinänsä. Samalla lugesteroni saattaa olla syy normaalia mollivoittoisempiin ajatuksiini - jokainen kuukausi ei ole näin vaikea.
Raskaustesti oli tietysti negatiivinen. Tulos ei tietenkään ollut maailman suurin pettymys, onnistumisen todennäköisyys olisi ollut ehkä yksi miljoonasta. Yhtäkkinen luomuplussa olisi ollut jotain täysin käsittämätöntä.
Tänään alkoivat kuukautiset, joten pian pitäisi helpottaa. Luvassa on vain tätä hetkeä positiivisempia ajatuksia suunnilleen seuraavat kolme viikkoa.
Tiedän, että onnellisuus on vain päätös. Siksikin oma olo on typerä. Piehtaroin omassa ankeudessani enkä tosissaan edes yritä olla onnellinen.
Juuri nyt olen vain hemmetin huono tekemään hyviä päätöksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti