Viisi juhannusta

2010.
Istun nuotion äärellä ja mietin salaa mielessäni hymyillen, että ensi vuonna tilanne voi olla hyvin erilainen.

2011.
Istun nuotion äärellä ja mietin salaa, että ehkä ensi vuonna tilanne on erilainen.

2012.
Istun nuotion äärellä. Ajattelen, että ensi vuonna en halua viettää juhannustani näin. Missä viipyy se vauva, jonka piti tulla? Jos meillä ei ole lapsia, miksi emme vietä juhannuksiamme ystäviemme kanssa hauskaa pitäen? Mökkeillessä miehen sukulaisten kanssa päädyn liian helposti omiin ajatuksiini ja mietin käynnissä olevia lapsettomuushoitoja.

2013.
Istun nuotion äärellä. Ajattelen, että ensi vuonna en halua viettää juhannustani näin, jotain muuta on pakko keksiä - täällä on liikaa tilaa omille ajatuksilleni. Miehen serkku utelee oma lapsi sylissään, koskas meille tulee perheenlisäystä. Nauramme ääneen: ei ole lähitulevaisuuden suunnitelmissa.
Syksyllä on koeputkihedelmöityksen aika; ensi vuonna tilanteen täytyy olla erilainen.

2014.
Istun nuotion äärellä, ja mietin, kuinka vuodet toistavat toisiaan ja kuinka en erottaisi yhtä juhannusta toisesta. Samat sukulaiset ovat vuosi toisensa jälkeen liian humalassa. Samat ihmiset väsyvät katselemaan ja lähtevät ajoissa nukkumaan. Sukulaisten lapset syntyvät, oppivat kävelemään, kasvavat vauvoista pikkulapsiksi ja lähtevät juoksemaan pitkin metsiä. Toiset muuttuvat lapsista teineiksi. Teineistä tulee täysi-ikäisiä ja yhtäkkiä juhannuksen viettoon tulee myös sen entisen teinin tuore avovaimo.

Meillä tilanne on vuosi vuoden jälkeen samanlainen. Mitäs teille muuten kuuluu elämässä? Onko huolia tai murheita? Miehen vanhempi sukulainen pääsee yllättämään kysymyksellään. Ei meillä mitään huolia ole, vastaan. Töitä tehdään ja kiirettä pitää sillä rintamalla. Käännän puheenaiheen toisaalle. Keskenmenosta asti olen ollut herkässä olotilassa, jossa voisin purskahtaa itkuun koska tahansa. Ei keskenmenon vuoksi vaan kaiken tämän. Huomaan jatkuvasti pieniä hetkiä, joissa pidättelen kyyneleitä. Olin sitten työkavereiden kanssa terassilla, töissä palaverissa tai kotona yksin omien ajatusteni kanssa. Silmät kostuvat, on pakko ajatella jotain muuta. Keskityn muihin asioihin, hetki menee ohi.

Istun nuotion äärellä ja ihmettelen, kuinka meillä juhannukset ovat vuosi toisensa jälkeen samanlaisia. Mietin sitä, kuinka juuri nyt ystäväpariskunnat viettävät omia perhejuhannuksiaan rauhallisesti pienten lasten kanssa. Ei voi juoda, sillä vaimo on uudestaan raskaana. Mietin, tuleeko mieheni nelikymppisestä serkusta pappa ennen kuin minä onnistun tekemään miehestäni isän.

Viides juhannus. Enää en osaa ajatella, että ensi vuodeksi haluan jotain muuta. Ehkä aivoni ovat jo oppineet, että sillä mitä haluan, ei tunnu olevan juuri tekemistä ympäröivän todellisuuden kanssa.

#463672245 / gettyimages.com