Tammikuun aikana en ole juuri häirinnyt teitä kirjoituksillani.
Olen keskittynyt olemaan onnellinen. (Olen esimerkiksi mennyt aikuisten kesken pulkkamäkeen ja naamioinut retken seitsemänkuukautisen vauvan ensimmäiseksi pulkkaretkeksi - pieni ei tainnut paljon tajuta koko hommasta, mutta aikuisilla oli hurjan hauskaa!)
En tiedä, mitä pääni sisällä on tapahtunut. Ehkä se oli tuo loma auringossa. Tai ehkä se johtuu tauosta kaikkien ylimääräisten hormonien käytössä.
Joka tapauksessa olen vain ollut ihan hirvittävän onnellinen.
Tietystikään kaikki asiat eivät ole menneet ihan putkeen - ihmisen elämässä on varmasti ongelmia aina. Mutta jopa noiden ongelmien keskellä olen onnistunut nauramaan ongelmille ja nauttimaan niistä asioista, jotka ovat hyvin.
Sekoittiko joku onnellisuuspillereitä aamupalaani?
Muutos aiempaan on niin merkittävä, että olen itsekin hämmentynyt. Pääni sisällä palaset ovat loksahtaneet paikoilleen. Olen löytänyt oman sisäisen aurinkoni.
Tiedättekö, millaisia ajatukseni olivat viime vuoden puolella?
Ajattelin - vaikka ehkä en ihan täysin tietoisesti, vaan enemmän alitajuisesti pinnan alla, että olen täysin epäonnistunut ihmisenä. Olen epäonnistunut naisena, vaimona, ystävänä, työkaverina, lounasseurana, aikuisena, kadullakävelijänä, paikallaolijana. Listaa voi jatkaa [keksitähänjokinrooli]. Koska en ole saanut lasta. Ja kaikki muut minun ikäiseni ovat jo saaneet lapsen (mikä ei tietystikään edes pidä paikkaansa).
Ajattelin myös (alitajuisesti), että en ole tärkeä. Minulla ja ajatuksillani ei ole merkitystä. Ja että kukaan ei voisi koskaan haluta olla ystäväni. Koska en ole saanut lasta.
Huoh. Kuinka tyhmä ihmisen pitää välillä ollakin? Olenko ainoa, jonka alitajuinen ajatusmaailma on päässyt lapsettomuuskokemusten aikana vinksahtamaan näin?
Onneksi viimeisen kuukauden aikana olen ymmärtänyt, että en ole epäonnistunut ihmisenä. Ihan oikeasti en ole. Itse asiassa olen onnistunut melko monessa asiassa. Minulla menee monessa asiassa hurjan hyvin, ja ympärilläni on ihania ystäviä ja muita todella hienoja ihmisiä. Ja kaikki nämä ihmiset varmasti tukisivat minua vaikeuksissani, jos antaisin heille tilaisuuden siihen.
Tämä yhtäkkinen onnellisuuden kokemus on ollut vapauttavaa. Viimeisen kuukauden aikana olen ollut enemmän läsnä ja nauttinut hetkestä. Olen käynyt monia mielenkiintoisia keskusteluita ja oppinut paljon.
Olen todella onnekas: olen terve, minulla on ihania ystäviä ja mies, johon olen yhä hulluna kaikkien vuosien jälkeenkin.
Ei hullumpaa siis. Jännityksellä jään odottamaan helmikuuta ja hormonilääkityksen sivuoireita - katsotaan kauanko onnellisuuden tunteeni kestää.
Täällä myös lapsettomuus on saanut pään aivan vinksalleen. Ja myös täällä tämä kuukausi on ollut aivan erilainen, olen onnellinen ja iloinen enkä jaksa turhia murehtia. En tiedä mitä on tapahtunut :D
VastaaPoistaJep, olenkin seurannut tiiviisti kirjoituksiasi, vaikka olen vähän huono kommentoimaan (kun kännykällä se on niiiin hirveän hidasta). Toivottavasti tällainen uusi asennoituminen ennustaa hyvää! :)
PoistaKuulostaa todella hyvältä, että olet onnistunut pääsemään eroon (kaikille lapsettomille tutuista) ikävistä ajatuksista ja riittämättömyyden tunteesta!
VastaaPoistaOman elämän hyviin asioihin keskittyminen tekee kyllä hyvää, joten on hienoa, että juuri näin olet tehnyt ja että olet onnellinen. Toivottavasti pystyt pitämään onnellisuuden tunteen läsnä sittenkin, kun hoidot alkavat. Positiivinen asenne on varmasti myös hoitojen onnistumisen kannalta erittäin tärkeää. :)
Niinpä, voitte sitten taas muistuttaa minua kaikista hyvistä asioista jos jossain vaiheessa sorrun taas synkempiin ajatuksiin :)
PoistaSinunkin kirjoituksiasi olen seurannut - toivottavasti nyt tärppää! Onnea piinapäivistä nauttimiseen!