Ajatuksia hetkestä 8+3

Tänään eletään päivää 8+3.

Päivät kuluvat hurjan kiireellä töiden keskellä, mutta aika silti matelee.

Milloin voisimme olla siinä tilanteessa, että pystyisimme ihan oikeasti luottamaan siihen, että kaikki menee hyvin?

Onneksi kolme tärkeää etappia on saavutettu:

1. Ensimmäinen ultra ja sydämenlyönnit. Tuo on mieletöntä edelleen, kun sitä miettii.
2. Vuosi sitten sain keskenmenon raskausviikolla 7+3. Tuo maaginen aikaraja on ylitetty. Ainakin olemme pidemmällä kuin viimeksi. Paljon pidemmällä!
3. Keskenmeno tapahtui pääsiäismaanantaina. Päivä oli painajaismainen enkä tiedä, koska minuun olisi sattunut niin paljon - sekä fyysisesti että henkisesti. Pelkäsin, että jatkossa muistaisin pääsiäisen vain surujuhlana. Pelkäsin ehkä myös, että historia toistaa itseään. Sen takia tämän vuoden pääsiäinen jännitti etukäteen. Nyt olen onneksi saanut jo uusia muistoja iloisesta pääsiäisestä raskaana!

Raskaana oleminen on jännä juttu. Yritän kannustaa itseäni optimismiin ja huolettomuuteen, mutta päädyn silti olemaan parhaimmassakin tilanteessa vain realisti.

Muiden kanssa jutellessa sen huomaa. Ne harvat läheiset, jotka raskaudesta tietävät, ovat innoissaan. Ehkä he uskaltavat luottaa siihen, että kaikki menee hyvin? Ja heillä ei ole viiden vuoden odottamista painamassa mieltä. Itse en osaa vielä olla suuresti innoissaan - pelottaa liikaa.

Oireita minulle ei ole tullut lisää. Edelleen herään joka yö vessaan. Jano ja nälkä ovat molemmat aiempaa kovemmat. Ja välillä päässä sumenee, kun nousee nopeasti ylös. Ja rinnat ovat iltaisin hieman arat ja turvonneet. Myös vatsa tuntuu turpoavan iltaisin. Mutta ei mitään tämän kummempaa. Ja minä kun kuvittelin, että raskaus muistuttaisi olemassa olostaan koko ajan.

Toivottavasti kaikki on kuitenkin edelleen hyvin.

View image | gettyimages.com