Olen viettänyt monta vaikeaa lapsettomuusvuotta ja tuntenut tuskaa siitä, kuinka mikään asia ei etene. Mikään ei muutu. Muilla kyllä, mutta meillä ei. Kymmenen vuoden yhdessäolostamme olemme käyttäneet yhden vauvan tekemiseen lähes viisi vuotta. Ei kovin vauhdikasta etenemistä siis.
Sen vuoksi olenkin ollut äärimmäisen hämmentynyt pienistä asioista, joita nyt elämässäni tapahtuu.
Nuo pienet asiat ovat minulle maailman isoimpia asioita. Nyt alan vähitellen tajuta, että olen ihan oikeasti raskaana. Ja että tuon voisi jopa ehkä sanoa ääneen ihan kaikille. Lähes kaikki taitavat jo huomata asian sanomattakin. Pidän silti matalaa profiilia. Pelkään kai, että jos sanon asian ääneen liian monta kertaa, raskaus yhtäkkiä katoaa.
Raskausviikko 16+
Saan ensimmäiset onnittelut spontaanisti, kertomatta onnittelijalle, että olen raskaana. Onnittelija on miehen sukulainen, jonka olen nähnyt edellisen kerran lähes vuosi sitten. Silloin mahani olikin pienempi kuin koko talvena.
Raskausviikko 17+
Lisää spontaaneja onnitteluja, tosin nämä henkilöt varmistavat ensin läheisiltäni, että onhan jotain onniteltavaa.
Tunnen ensimmäistä kertaa kunnolla liikkeitä kohdussa. Tähän asti olen tuntenut vain jotain pientä, enkä en ole ollut ihan varma, tulkitsenko tuntemuksia oikein. Mutta nyt tunnen kuperkeikan. Aivan varmasti se oli kuperkeikka.
Raskausviikko 18+
Kohdun tuntemukset voimistuvat. Iltaisin on hauska mennä nukkumaan ja makoilla hetken aikaa sängyssä fiilistellen voimakkaita kuplia kohdun seudulla.
Raskausviikko 19+
Työkaverini oli pohtinut toiselle, olenko raskaana. Minulle suoraan hän ei uskaltanut tulla puhumaan.
Teen ensimmäiset mammavaatehankinnat ja yhtäkkiä innostun aiheesta. Ostan kesän alennusmyynneistä pari mammapaitaa ja tilaan netistä lisää ale-vaatteita syksyä ja alkutalvea varten.
Lisäksi saan ystävältäni lainaan kasan mammavaatteita. Hautaan kaikki mammavaatteet kaapin perälle, mutta olen salaa onnellinen siitä, että ne ovat siellä odottamassa sitä hetkeä, kun mikään muu ei mahdu päälle.
Saan ystävältäni myös läjän Vauva-lehtiä. Olin ajatellut, että totuttelen äitiysajatukseen hissukseen. Hankin vähitellen muutaman mammavaatteen kaappiin odottamaan, ostan syksyllä ensimmäisen vauvalehden ja luen jonkin kirjan vauvoista. Yhtäkkiä minulla on kaapissa iso kasa äitiysvaatteita ja keittiön pöydällä paksu pino Vauva-lehtiä.
Luen Vauva-lehdestä pari juttua kyyneleet silmissä. Olen selvästi hormoniherkkis. Mahtavaa, että tuo johtuu kerrankin luonnollisista raskaushormoneista eikä kehon ulkopuolelta pistetyistä piikeistä.
Mahan kasvatus jatkuu. Huomenna edessä raskausviikko 20+. Jännittävää seurata, mitä se tuo tullessaan.
maanantai 29. kesäkuuta 2015
lauantai 27. kesäkuuta 2015
Housuasiaa
Ensimmäisenä kävivät tukaliksi kankaiset ulkoiluhousut.
Korkea vyötärö ja joustamaton kangas eivät sopineet yhteen hormonihoidoissa turvonneen mahan kanssa. Onneksi kotioloissa helppo ratkaisu oli jättää nappi auki ja varmistaa vyöllä, että housut eivät tipu nilkkoihin.
Seuraavaksi sai unohtaa siistit suorat housut. Farkut saivat kelvata parempaankin työtilanteeseen, ongelma ratkaistu!
Pian farkkuvalikoimaan kävi kato. Vielä mahtuu, mutta puristaa epämukavasti, ei voi käyttää.
Vaatekaapin hyllyltä tyhjeni se tuttu housupino. "Ne housut, jotka mahtuvat päälle." Sivuun työnnetty kasa kasvoi. Ne liian pienet housut.
Pian jäljellä oli kahdet housut. Yhdet farkut, joissa vyötärö oli niin matala, ettei kasvava maha vielä haitannut. Ja toiset, jotka olivat strech-kangasta ja jotka olivat vielä joustaneet kasvavan mahan tieltä.
Ja nyt. Ihmettelen kasvavaa mahaani ja siitä rohkaistuneena tein ensimmäiset oikeat raskausajan hankinnat. Ostin vyötärölle lantiotuubin, joka helpottaa tavallisten farkkujen käyttöä. Ja lisäksi ostin ihka oikeat äitiyshousut, joissa on feikkivyötärö ja joustava kangas sen yläpuolella.
Kumpaakaan ostosta en ajatellut vielä ryhtyä aktiivisesti käyttämään. Ei maha vielä niin iso ole. Vyötärö vaan on kadonnut ja monet housuista ovat niin korkeita vyötäröltään, että olo on housuissa uskomattoman tukala. Nyt nuo ostokset ovat valmiina odottamassa sitä aamua, jolloin vyötärö puristaa eikä asunnosta pääse ulos ilman äitiyshousuja.
Äitiyshousujen ostaminen tuntui uskomattoman hienolta. Annoin itselleni luvan luottaa tulevaan. Minä olen ihan oikeasti raskaana. Olen yhden askeleen lähempänä omaa pienokaista.
Korkea vyötärö ja joustamaton kangas eivät sopineet yhteen hormonihoidoissa turvonneen mahan kanssa. Onneksi kotioloissa helppo ratkaisu oli jättää nappi auki ja varmistaa vyöllä, että housut eivät tipu nilkkoihin.
Seuraavaksi sai unohtaa siistit suorat housut. Farkut saivat kelvata parempaankin työtilanteeseen, ongelma ratkaistu!
Pian farkkuvalikoimaan kävi kato. Vielä mahtuu, mutta puristaa epämukavasti, ei voi käyttää.
Vaatekaapin hyllyltä tyhjeni se tuttu housupino. "Ne housut, jotka mahtuvat päälle." Sivuun työnnetty kasa kasvoi. Ne liian pienet housut.
Pian jäljellä oli kahdet housut. Yhdet farkut, joissa vyötärö oli niin matala, ettei kasvava maha vielä haitannut. Ja toiset, jotka olivat strech-kangasta ja jotka olivat vielä joustaneet kasvavan mahan tieltä.
Ja nyt. Ihmettelen kasvavaa mahaani ja siitä rohkaistuneena tein ensimmäiset oikeat raskausajan hankinnat. Ostin vyötärölle lantiotuubin, joka helpottaa tavallisten farkkujen käyttöä. Ja lisäksi ostin ihka oikeat äitiyshousut, joissa on feikkivyötärö ja joustava kangas sen yläpuolella.
Kumpaakaan ostosta en ajatellut vielä ryhtyä aktiivisesti käyttämään. Ei maha vielä niin iso ole. Vyötärö vaan on kadonnut ja monet housuista ovat niin korkeita vyötäröltään, että olo on housuissa uskomattoman tukala. Nyt nuo ostokset ovat valmiina odottamassa sitä aamua, jolloin vyötärö puristaa eikä asunnosta pääse ulos ilman äitiyshousuja.
Äitiyshousujen ostaminen tuntui uskomattoman hienolta. Annoin itselleni luvan luottaa tulevaan. Minä olen ihan oikeasti raskaana. Olen yhden askeleen lähempänä omaa pienokaista.
maanantai 22. kesäkuuta 2015
Kuudes juhannus
[Varoitus: Tämä teksti sisältää raskausajan hehkutusta. Jostain syystä tunnen oloni syylliseksi aina, kun kirjoitan blogiin tai kun edes ajattelen blogiin kirjoittamista. Lapsettomuusvuodet ovat selvästi jättäneet oman jälkensä. Lapsettomuusblogien maailmassa tunnen oloni petturiksi ja hurjan etuoikeutetuksi. Ei minulla ole oikeutta pahoittaa muiden mieltä omalla onnellani. Yritän nyt kuitenkin jatkaa kirjoittamista. Tämä olen minä kokonaisena, tänään rv 18+6.]
Vuosi sitten kirjoittelin juhannuskuulumisia. En tiedä, onko sen ajan lukijoista vielä moni seuraamassa tätä kovin hiljaista blogiani tällä hetkellä, mutta jos on, muistatte ehkä fiilikset. Masennusta. Vitutusta. Kiukkua. Merkityksettömyyden tunnetta. Pettymystä pettymysten jälkeen.
Juhannus tänä vuonna oli erilainen. Tänä vuonna päätimme jo alkuvuodesta, että emme vietä meille perinteistä mökkijuhannusta.
Omassa mielessäni juhannus oli muuttunut yhdeksi lapsettomuuden merkkipaaluksi. Juhannukset toistivat itseään; toiset tulivat raskaaksi, saivat lapsia ja kasvattivat niitä. Toiset ryyppäsivät liikaa. Itse en kuulunut kumpaankaan ryhmään. Juhannus oli yksi iso muistutus ulkopuolisuudesta enkä halunnut kokea samaa jälleen kerran.
Tiesin siis jo alkuvuodesta, että haluan juhannukseltani jotain aivan muuta. Vaikka olisin raskaana, en haluaisi kokea raskautta siinä perinteisessä ympäristössä. Ja jos en olisi raskaana, haluaisin juhannukseltani todellakin jotain aivan muuta.
Tällä kertaa sain täydellisen juhannuksen. Sain kaupunkiloman mieheni ja kasvavan vatsani kanssa.
Asiat ovat juuri nyt oikein hyvin. Kuudes juhannus ei tuonut tullessaan aiempien vuosien pettymyksiä.
Siitä saan olla hurjan kiitollinen joka hetki.
Vuosi sitten kirjoittelin juhannuskuulumisia. En tiedä, onko sen ajan lukijoista vielä moni seuraamassa tätä kovin hiljaista blogiani tällä hetkellä, mutta jos on, muistatte ehkä fiilikset. Masennusta. Vitutusta. Kiukkua. Merkityksettömyyden tunnetta. Pettymystä pettymysten jälkeen.
Juhannus tänä vuonna oli erilainen. Tänä vuonna päätimme jo alkuvuodesta, että emme vietä meille perinteistä mökkijuhannusta.
Omassa mielessäni juhannus oli muuttunut yhdeksi lapsettomuuden merkkipaaluksi. Juhannukset toistivat itseään; toiset tulivat raskaaksi, saivat lapsia ja kasvattivat niitä. Toiset ryyppäsivät liikaa. Itse en kuulunut kumpaankaan ryhmään. Juhannus oli yksi iso muistutus ulkopuolisuudesta enkä halunnut kokea samaa jälleen kerran.
Tiesin siis jo alkuvuodesta, että haluan juhannukseltani jotain aivan muuta. Vaikka olisin raskaana, en haluaisi kokea raskautta siinä perinteisessä ympäristössä. Ja jos en olisi raskaana, haluaisin juhannukseltani todellakin jotain aivan muuta.
Tällä kertaa sain täydellisen juhannuksen. Sain kaupunkiloman mieheni ja kasvavan vatsani kanssa.
Asiat ovat juuri nyt oikein hyvin. Kuudes juhannus ei tuonut tullessaan aiempien vuosien pettymyksiä.
Siitä saan olla hurjan kiitollinen joka hetki.
lauantai 23. toukokuuta 2015
Paljon kysymyksiä tulevaisuudesta
Käsittämätöntä, että nyt on meneillään jo viidestoista raskausviikko!
Olo on hyvä. Fiilis on hyvä. Ainakin juuri tällä hetkellä uskallan jopa luottaa raskauteen. En pelkää koko ajan keskenmenoa. Se on mahtava tunne. Olemme silti pitäneet edelleen hyvin matalaa profiilia raskauden suhteen. Vain läheisimmät ihmiset tietävät raskaudesta. Kaikki muut ehtivät kyllä kuulla myöhemminkin.
En edelläänkään ole tosissaan tajunnut, että olen raskaana. En ollenkaan käsitä, kuinka paljon elämämme tulee muuttumaan. Jos kesä viuhahtaa ohi yhtä nopeasti kuin yleensä, on marraskuu ihan yhtäkkiä täällä.
Olen tällä viikolla yrittänyt totutella ajatukseen, että ensi talvena en ole töissä. Olen normaalisti ehkä jopa liian työorientoitunut, joten ajatus tuntuu omituiselta. Nyt, kun iso osa lapsettomuuden taakasta on tippunut pois, on erilaista olla töissä. Hauskempaa. Mielenkiintoisempaa. Kevyempää.
Ennen käytin illat lapsettomuuden vatvomiseen, masentuneena olemiseen ja kaikkeen lapsettomuus-nettisurffailuun, ja nyt yhtäkkiä päästä on vapautunut hirvittävä määrä energiaa. Kaiken tuon vapautuneen energian haluaisi käyttää uuden oppimiseen. Yhtäkkiä nyt myös oman ammattitaidon kehittäminen tuntuu taas ihan uudella tavalla innostavalta.
Nyt, kun ainoa asia ei ole etsiä merkitystä elämälleen ja jaksaa päivästä toiseen.
Hassua, että vielä mikään ei ole muuttunut ja silti ihan kaikki on jo muuttunut.
Töissä tuntuu hauskemmalta, ja jossain kieroutuneessa mielentilassa yritän tehdä itsestäni töissä tärkeän. Ettei minua unohdettaisi, kun olen poissa. Päätöntä. Ei työelämäni lopu siihen, että jään äitiyslomalle. Ja mikä voisi olla tärkeämpää, kuin olla kotona sen kauan odotetun pikkuisen kanssa?
Kaikki tuleva ihmetyttää. Millaista elämä on sitten, kun meillä on ihan oikeasti vauva?
Millaisessa kodissa haluamme sitten asua? Millä seudulla haluamme asua? Mikä on meille sitten tärkeää perheenä? Onko nykyinen kotimme ihan mahdoton vauvaperheelle?
Näemmekö edelleen ystäviämme ja ystäväperheitämme? Olemmeko niin väsyneitä, ettemme jaksa poistua kotoa ja tavata ystäviämme? Miten säilytetään elämän sosiaalisuus, kun kotona on pieni vauva?
Voiko vauvan kanssa matkustaa? Olemmeko niin väsyneitä, ettemme halua matkustaa?
Jaksanko väsyneenä miettiä terveellistä ruokavaliota vai muuttuuko syömiseni epäterveellisen ruuan naposteluksi? Miten muistaisin priorisoida unta?
Kuinka osaisin olla kiukuttelematta miehelleni sitten, kun en ole nukkunut moneen yöhön tarpeeksi?
Kuinka opin olemaan ilman haastavia ajattelua vaativia tehtäviä? Miten opin olemaan ilman tuttua työyhteisöä? Löydänkö mitään mielenkiintoista ajateltavaa, etteivät aivoni surkastuisi kokonaan pois äitiysloman aikana?
Kuinka voisin oppia ennen synnytystä nauttimaan hetkestä ja olemaan läsnä tässä ja nyt?
Kuinka voisin olla rakastava, lämmin ja hetkessä kiinni oleva äiti, joka aina kuuntelee lastaan, mutta ei liikaa lelli tai ole ylihuolehtivainen?
Kuinka voisin rakentaa itselleni hyvät vahvat toimintamallit, etten väsyneenä toteuttaisi automaattiohjauksella juuri niitä lapsuudenkodista opittuja tapoja, jotka niin kovasti haluaisin heivata roskakoriin?
Miten ihmeessä voisin saada käyttööni niiden ihailemieni äitien ja isien toimintatavat, jotka ovat rentoja, hauskoja, läsnä tässä hetkessä ja aina valmiina keskustelemaan lastensa kanssa?
Olo on hyvä. Fiilis on hyvä. Ainakin juuri tällä hetkellä uskallan jopa luottaa raskauteen. En pelkää koko ajan keskenmenoa. Se on mahtava tunne. Olemme silti pitäneet edelleen hyvin matalaa profiilia raskauden suhteen. Vain läheisimmät ihmiset tietävät raskaudesta. Kaikki muut ehtivät kyllä kuulla myöhemminkin.
En edelläänkään ole tosissaan tajunnut, että olen raskaana. En ollenkaan käsitä, kuinka paljon elämämme tulee muuttumaan. Jos kesä viuhahtaa ohi yhtä nopeasti kuin yleensä, on marraskuu ihan yhtäkkiä täällä.
Olen tällä viikolla yrittänyt totutella ajatukseen, että ensi talvena en ole töissä. Olen normaalisti ehkä jopa liian työorientoitunut, joten ajatus tuntuu omituiselta. Nyt, kun iso osa lapsettomuuden taakasta on tippunut pois, on erilaista olla töissä. Hauskempaa. Mielenkiintoisempaa. Kevyempää.
Ennen käytin illat lapsettomuuden vatvomiseen, masentuneena olemiseen ja kaikkeen lapsettomuus-nettisurffailuun, ja nyt yhtäkkiä päästä on vapautunut hirvittävä määrä energiaa. Kaiken tuon vapautuneen energian haluaisi käyttää uuden oppimiseen. Yhtäkkiä nyt myös oman ammattitaidon kehittäminen tuntuu taas ihan uudella tavalla innostavalta.
Nyt, kun ainoa asia ei ole etsiä merkitystä elämälleen ja jaksaa päivästä toiseen.
Hassua, että vielä mikään ei ole muuttunut ja silti ihan kaikki on jo muuttunut.
Töissä tuntuu hauskemmalta, ja jossain kieroutuneessa mielentilassa yritän tehdä itsestäni töissä tärkeän. Ettei minua unohdettaisi, kun olen poissa. Päätöntä. Ei työelämäni lopu siihen, että jään äitiyslomalle. Ja mikä voisi olla tärkeämpää, kuin olla kotona sen kauan odotetun pikkuisen kanssa?
Kaikki tuleva ihmetyttää. Millaista elämä on sitten, kun meillä on ihan oikeasti vauva?
Millaisessa kodissa haluamme sitten asua? Millä seudulla haluamme asua? Mikä on meille sitten tärkeää perheenä? Onko nykyinen kotimme ihan mahdoton vauvaperheelle?
Näemmekö edelleen ystäviämme ja ystäväperheitämme? Olemmeko niin väsyneitä, ettemme jaksa poistua kotoa ja tavata ystäviämme? Miten säilytetään elämän sosiaalisuus, kun kotona on pieni vauva?
Voiko vauvan kanssa matkustaa? Olemmeko niin väsyneitä, ettemme halua matkustaa?
Jaksanko väsyneenä miettiä terveellistä ruokavaliota vai muuttuuko syömiseni epäterveellisen ruuan naposteluksi? Miten muistaisin priorisoida unta?
Kuinka opin olemaan ilman haastavia ajattelua vaativia tehtäviä? Miten opin olemaan ilman tuttua työyhteisöä? Löydänkö mitään mielenkiintoista ajateltavaa, etteivät aivoni surkastuisi kokonaan pois äitiysloman aikana?
Kuinka voisin oppia ennen synnytystä nauttimaan hetkestä ja olemaan läsnä tässä ja nyt?
Kuinka voisin olla rakastava, lämmin ja hetkessä kiinni oleva äiti, joka aina kuuntelee lastaan, mutta ei liikaa lelli tai ole ylihuolehtivainen?
Kuinka voisin rakentaa itselleni hyvät vahvat toimintamallit, etten väsyneenä toteuttaisi automaattiohjauksella juuri niitä lapsuudenkodista opittuja tapoja, jotka niin kovasti haluaisin heivata roskakoriin?
Miten ihmeessä voisin saada käyttööni niiden ihailemieni äitien ja isien toimintatavat, jotka ovat rentoja, hauskoja, läsnä tässä hetkessä ja aina valmiina keskustelemaan lastensa kanssa?
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
12+
Nyt eletään päivää 12+5. Raskausviikko 12! Silloin, kun en vielä ollut raskaana, kadehdin valtavasti niitä ihmisiä, jotka ylipäänsä saivat plussan. Ja kun itse sain plussan, tuntui siltä, että raskausviikolla 12 raskaus on jo todella pitkällä. Raskausviikko 12 on jotain todella hienoa. Silloin ollaan jo todella pitkällä! Näin ajattelin.
Onhan se hienoa, ei sitä voi kieltää. Silti kaikki tuntuu yhä edelleen valtavan epätodelliselta ja katoavaiselta. Ei raskaudesta ole vielä tullut niin konkreettista kuin aiemmin kuvittelin, että siitä olisi tähän mennessä tullut.
Tiistai.
Vuorossa niskaturvotusultra. Ultrakuvassa näkyi paikoillaan kököttävä ufonnäköinen tyyppi, jolla oli valtava pää ja pikkuruiset kädet ja jalat. Ultralaitteella tökkiminen herätti tyypin ja paikoillaan kököttäminen loppui. Koko vastasi 12+2 päivää ja kaikki oli kunnossa.
Pohdimme miehen kanssa, milloin kertoisimme muutamille läheisille raskaudesta. Raskaudesta tietää 12 henkilöä, jotka ovat perheenjäseniä ja läheisiä ystäviä. Milloin kertoisimme esimerkiksi läheisimmille työkavereille? Mies haluaa odottaa mahdollisimman pitkään, minä alan jo kiemurrella kertomisenhalusta.
Keskiviikko.
Pientä verenvuotoa wc-käynnillä. Miksi ihmeessä aina täytyy tapahtua jotain, kun alkaa vähän rentoutua?
Torstai.
Huomaan, että olen ollut koko viikon vähemmän turvonnut kuin aiemmin. Maha on siis hieman pienempi kuin aiemmilla viikoilla. Vielä kun tietäisi mistä tuo johtuu. Viime viikkoina olen yrittänyt kerätä vinkkejä alkuraskauden turvotukseen. Lista näyttää tältä:
ps. Blogin seuraaminen on mahdollista myös Bloglovin-palvelussa.
Onhan se hienoa, ei sitä voi kieltää. Silti kaikki tuntuu yhä edelleen valtavan epätodelliselta ja katoavaiselta. Ei raskaudesta ole vielä tullut niin konkreettista kuin aiemmin kuvittelin, että siitä olisi tähän mennessä tullut.
Tiistai.
Vuorossa niskaturvotusultra. Ultrakuvassa näkyi paikoillaan kököttävä ufonnäköinen tyyppi, jolla oli valtava pää ja pikkuruiset kädet ja jalat. Ultralaitteella tökkiminen herätti tyypin ja paikoillaan kököttäminen loppui. Koko vastasi 12+2 päivää ja kaikki oli kunnossa.
Pohdimme miehen kanssa, milloin kertoisimme muutamille läheisille raskaudesta. Raskaudesta tietää 12 henkilöä, jotka ovat perheenjäseniä ja läheisiä ystäviä. Milloin kertoisimme esimerkiksi läheisimmille työkavereille? Mies haluaa odottaa mahdollisimman pitkään, minä alan jo kiemurrella kertomisenhalusta.
Keskiviikko.
Pientä verenvuotoa wc-käynnillä. Miksi ihmeessä aina täytyy tapahtua jotain, kun alkaa vähän rentoutua?
Torstai.
Huomaan, että olen ollut koko viikon vähemmän turvonnut kuin aiemmin. Maha on siis hieman pienempi kuin aiemmilla viikoilla. Vielä kun tietäisi mistä tuo johtuu. Viime viikkoina olen yrittänyt kerätä vinkkejä alkuraskauden turvotukseen. Lista näyttää tältä:
- Kävely turvottaa, mahdollisimman vähän kävelyä siis.
- Hiilarit turvottavat. Suolainen ja rasvainen ruoka turvottaa. Mahdollisimman vähän näitä siis. (Gluteenittomalla ruokavaliolla turhien hiilareiden välttely on jopa aika helppoa, turhia kiusauksia tulee paljon vähemmän.)
- Hiilihapolliset juomat turvottavat. Juomaksi mielellään vettä tai teetä, ja mahdollisimman paljon vettä, että nesteet saa kiertämään.
- Paljon kasviksia ja hedelmiä. Greippi ja myös muut sitrushedelmät saattavat vähentää turvotusta.
En ole enää yltiöväsynyt ja muitakin raskausoireita on vähemmän. Olen päässyt kuntoilemaankin pari kertaa viikon aikana. Olisin huolestunut ellen tietäisi, että ultrassa kaikki oli kunnossa.
Perjantai.
Taas pienenpientä verenvuotoa. Soitan neuvolaan, pieni verenvuoto on täysin normaalia. Ei syytä huoleen.
Taas pienenpientä verenvuotoa. Soitan neuvolaan, pieni verenvuoto on täysin normaalia. Ei syytä huoleen.
Lauantai.
Tänään vietetään lapsettomien lauantaita. Tuntuu pahalta kaikkien niiden puolesta, joiden tiedän viettävän tätä päivää vähän erilaisissa merkeissä. Tunnen oloni todella etuoikeutetuksi. Saan itse olla omasta tilanteestani äärettömän kiitollinen.
Mahani on paisunut tuplakokoiseksi. Se siitä vähäisemmästä turvotuksesta. Rikoin perjantaina omia periaatteitani ja herkuttelin suolaisella ja rasvaisella ruualla sekä hiilihappojuomalla. Saan näköjään kantaa nyt seuraukset. Tällaisen mahan kanssa on mahdotonta piilotella raskautta. Onneksi tänään ei ole työpäivä.
Sunnuntai.
Tänään on äitienpäivä. Vuosi sitten äitienpäivä herätti kiukkua ja tuskaa. En ole tänään äiti, mutta olen lähempänä sitä kuin koskaan aiemmin.
Aamulla maha on taas vähemmän turvonnut. Käymme kymmenen kilometrin sunnuntaikävelyllä (no, poikkeamme matkalla sekä kahville että syömään, mutta kävelymatka oli silti 10 kilometriä). Kävelyretken päätteeksi mahani on jälleen tuplakokoinen. Jos vatsa ei laskeudu yön aikana, voi huomenna tulla töissä kummallisia tilanteita. En ole kertonut raskaudesta edes niille läheisille työkavereille, joita pidän ystävänäni. Yhtäkkinen vauvamahan ilmestyminen voisi olla melkoinen yllätys. Vaikuttaa joka tapauksessa siltä, että kertominen kannattaa hoitaa lähipäivinä - turvonneen mahan piilottaminen ei onnistu enää pitkään.
Tänään vietetään lapsettomien lauantaita. Tuntuu pahalta kaikkien niiden puolesta, joiden tiedän viettävän tätä päivää vähän erilaisissa merkeissä. Tunnen oloni todella etuoikeutetuksi. Saan itse olla omasta tilanteestani äärettömän kiitollinen.
Mahani on paisunut tuplakokoiseksi. Se siitä vähäisemmästä turvotuksesta. Rikoin perjantaina omia periaatteitani ja herkuttelin suolaisella ja rasvaisella ruualla sekä hiilihappojuomalla. Saan näköjään kantaa nyt seuraukset. Tällaisen mahan kanssa on mahdotonta piilotella raskautta. Onneksi tänään ei ole työpäivä.
Sunnuntai.
Tänään on äitienpäivä. Vuosi sitten äitienpäivä herätti kiukkua ja tuskaa. En ole tänään äiti, mutta olen lähempänä sitä kuin koskaan aiemmin.
Aamulla maha on taas vähemmän turvonnut. Käymme kymmenen kilometrin sunnuntaikävelyllä (no, poikkeamme matkalla sekä kahville että syömään, mutta kävelymatka oli silti 10 kilometriä). Kävelyretken päätteeksi mahani on jälleen tuplakokoinen. Jos vatsa ei laskeudu yön aikana, voi huomenna tulla töissä kummallisia tilanteita. En ole kertonut raskaudesta edes niille läheisille työkavereille, joita pidän ystävänäni. Yhtäkkinen vauvamahan ilmestyminen voisi olla melkoinen yllätys. Vaikuttaa joka tapauksessa siltä, että kertominen kannattaa hoitaa lähipäivinä - turvonneen mahan piilottaminen ei onnistu enää pitkään.
ps. Blogin seuraaminen on mahdollista myös Bloglovin-palvelussa.
maanantai 4. toukokuuta 2015
Kuuluuko fyysinen valta ajatuksille?
Pari viikkoa sitten kirjoittelin verenvuodosta. Kirjoitin paniikista ja lopulta onnellisesta lopputuloksesta.
Kaikesta en tuolloin kirjoittanut. Tämä kirjoitus kattaa nyt tuon kokemuksen jälkimietteet aiheesta nimeltä fyysinen kipu.
Tuolloin sunnuntaina päivällä vuodin verta. Minulla verenvuoto raskauden aikana assosioituu vahvasti vuoden takaiseen keskenmenoon, joten en ollut optimistinen tilanteesta. Sen sijaan panikoin kunnolla.
Sunnuntaina illalla alavatsassa tuntui jomotusta. Yöllä tuo yltyi kivuksi. En nukkunut juuri ollenkaan, sillä pelkäsin niin kovasti.
Aamulla kipu muuttui kovaksi alavatsan vihlonnaksi. Yritin tehdä töitä, mutta alavatsaan sattui hetkittäin todella kovaa. Harkitsin särkylääkettä, mutta en ottanut lääkettä, sillä halusin tuntea tarkkaan jokaisen tuntemuksen. Kun vatsaa vihloi, olisi tehnyt mieli huutaa ääneen. Ihmettelin mielessäni, miten selviäisin työpäivästä ultran jälkeen.
Sitten tuli ultra. Kerroin lääkärille kovista kivuistani. Lääkäri kokeili alavatsaa, mutta ei saanut kipuja omalla kosketuksellaan aikaan. Kohtu ei tuntunut aralta. Päällisin puolin kivulle ei ollut syytä.
Kun lääkäri pääsi ultraamaan, ultrassa kaikki olikin kunnossa. Ei ollut mitään syytä verenvuodolle eikä mitään syytä alavatsan koville kivuille. Lääkäri kommentoi, että kohdun kasvu saa hieman aikaan pientä jomotusta, mutta se ei ole niin kivuliasta, että siihen tarvitsisi särkylääkettä.
Kävelin pois lääkärin luota iloisena ja onnellisena. Sen jälkeen en tuntenut vihlontaa alavatsassa. Ei kovia kipua, ei edes pientä jomotusta. Kipu oli jäänyt lääkärin luo.
Sain ilmeisesti koko hemmetin kivun itse aikaan. Pelkillä omilla ajatuksillani. Pelkäämällä ja panikoimalla.
Kun tajusin tuon, tunsin oloni todella hölmöksi. Olin hämmentynyt. Voinko ihan oikeasti omilla ajatuksillani saada aikaan todella kovaa fyysistä kipua?
Ilmeisesti voin. Ajatusten voima on valtava.
Juttelin ystäväni kanssa, jolla oli myös omia kokemuksia siitä, kuinka oma pää saa luotua pienestä vaivasta suuren kivun. Ja kuinka kipu häviää äkkiä, kun saa tietää, ettei oletettua syytä kivulle olekaan.
Jälkikäteen olen pohtinut tuota enemmänkin. Jos kerran ajatuksilla on niin valtava voima, mihin kaikkeen ne vaikuttavat? Kuinka paljon omat ajatukset vaikuttavat esimerkiksi hedelmöityshoitojen lopputulokseen? Onko raskaaksi tuleminen helpompaa, jos aidosti uskoo siihen, että se on mahdollista - tai jopa todennäköistä?
Entä oliko itselläni vain sattumaa, että tänä vuonna sain luotua syksyä rennomman, iloisemman ja optimistisemman asenteen elämääni, ja juuri nyt tulin raskaaksi?
Tuolla ei sinänsä ole nyt merkitystä. Olen hirmuisen kiitollinen siitä, että olen nyt raskaana - oli tausta mikä tahansa.
(Olen jo aiemmin törmännyt ajatusten voimasta kertoviin artikkeleihin. Myös Yle on ohjelmassaan esittänyt esimerkkejä aiheesta.)
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
Sähläystä ja kuulumisia
Heippa.
Sähläsin eilen Bloggerin kanssa ja onnistuin julkaisemaan tekstin, jota olin vasta ryhtynyt kirjoittamaan. Poistin sen samantien, mutta luultavasti moni aktiiviseuraaja sai ilmoituksen uudesta tekstistä. Pahoittelut tästä.
En eilen ehtinyt (lue: en jaksanut) kirjoittaa julkaistavaa tekstiä, mutta yritän nyt saada pikaisesti raavittua kasaan joitain kuulumisia.
Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt tovi. Tähän on olemassa syy: iltaisin, siihen tuttuun kirjoitusaikaani väsyttää. Ei ihan hirvittävän paljon, mutta sen verran, että jaksan juuri lukea helppoa romaania, mutta en miettiä kokonaisia lauseita, joita kirjoittaisi blogiin. Kirjoittaminen on siis jäänyt.
Tänään eletään päivää 11+5. Suurimmat raskausoireet ovat iltaisin tuleva kova väsymys sekä pissaustarve aina keskellä yötä.
Ei siis mitään kovin ihmeellistä.
Tällä hetkellä raskaudesta tietää meidän lisäksemme 12 ihmistä. Toivon, että mahani ei ole vielä herättänyt huomiota laajemmassa ihmisjoukossa.
Ylihuomenna meillä on luvassa viikon 12 ultra. Jännittävä päivä siis edessä. Toivotaan, että kaikki on hyvin ja saamme taas katsella iloisesti viuhtovia käsiä!
Sähläsin eilen Bloggerin kanssa ja onnistuin julkaisemaan tekstin, jota olin vasta ryhtynyt kirjoittamaan. Poistin sen samantien, mutta luultavasti moni aktiiviseuraaja sai ilmoituksen uudesta tekstistä. Pahoittelut tästä.
En eilen ehtinyt (lue: en jaksanut) kirjoittaa julkaistavaa tekstiä, mutta yritän nyt saada pikaisesti raavittua kasaan joitain kuulumisia.
Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt tovi. Tähän on olemassa syy: iltaisin, siihen tuttuun kirjoitusaikaani väsyttää. Ei ihan hirvittävän paljon, mutta sen verran, että jaksan juuri lukea helppoa romaania, mutta en miettiä kokonaisia lauseita, joita kirjoittaisi blogiin. Kirjoittaminen on siis jäänyt.
Tänään eletään päivää 11+5. Suurimmat raskausoireet ovat iltaisin tuleva kova väsymys sekä pissaustarve aina keskellä yötä.
Ei siis mitään kovin ihmeellistä.
Tällä hetkellä raskaudesta tietää meidän lisäksemme 12 ihmistä. Toivon, että mahani ei ole vielä herättänyt huomiota laajemmassa ihmisjoukossa.
Ylihuomenna meillä on luvassa viikon 12 ultra. Jännittävä päivä siis edessä. Toivotaan, että kaikki on hyvin ja saamme taas katsella iloisesti viuhtovia käsiä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)