Samaan aikaan kun jaan kokemuksiani keskenmenostani täällä blogissa, pohdin reaalimaailmassa kenelle kertoisin tapahtuneesta ja kenelle jättäisin kertomatta.
Kun sain keskenmenon, olin seitsemännellä viikolla raskaana. Raskaudestani tiesi muutama läheinen ystävä sekä minun ja mieheni sisaret. Kaikki heistä tiesivät myös lapsettomuushoidoista ja osasivat kysyä niiden tuloksia. Lisäksi keskenmenosta kerroin läheisimmälle työkaverilleni, sillä koin, että olin hänelle selityksen velkaa.
Äidilleni en ollut kertonut raskaudestani enkä myöskään ole kertonut keskenmenosta. Jostain syystä en osaa jutella hänen kanssaan vaikeista asioista kuten lapsettomuudesta. Meidän perheessä ei ole koskaan puhuttu vaikeuksista eikä tunteista. Nyt pelkään suorasukaisia kommentteja keskenmenoon ja myöhempiä uteluita mahdollisesta uudesta raskaudesta.
Tiedän äitini arvaavan, että meillä on vaikeuksia lapsen saamisessa. Hän on itse kokenut samoja ongelmia minua odottaessaan.
Nyt kun sain keskenmenon tuntuu väärältä, ettei äitini tiedä mitään koko asiasta. Mutta tuntuisi myös hieman omituiselta kertoa asiasta näin jälkikäteen.
Olen pohtinut muutamana päivänä, pitäisikö minun kertoa asiasta äidilleni. Ehkä hän ymmärtäisi minua sen jälkeen paremmin. Lisäksi mietin, kertoisinko asiasta avoimemmin muillekin ystävilleni. Se voisi syventää ystävyyssuhteita.
Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä kaukaisemmaksi asiaksi keskenmeno muuttuu. Yhtäkkiä se ei olekaan enää ajankohtainen asia. Ehkä käy niin, että ajan kuluessa asian kertominen vain jää pois päiväjärjestyksestä. Tai toisaalta voi käydä niin, että asiasta on myöhemmin helpompi puhua.
Kenelle te lukijat olette kertoneet raskaudesta ja mahdollisesta keskenmenosta? Millaiset muistot kertomisesta jäi? Oliko parempi olla hiljaa vai puhua asiasta ääneen?
Itse kerroin äitilleni heti plussattuani, joka juorusi muutamalle läheisimmille sukulaisille asiasta. Lisäksi kerroin muutamalle hyvälle ystäävlle heti kun raskaus tuli ilmi. Uskalsin julkaista kuvan rv 11 kun oltiin jo kaksi kertaa päästy näkemään ja kuulemaan, että kaikki on hyvin ja samantien sitten tulikin keskenmeno.
VastaaPoistaKeskenmenosta äitini kertoi samalla tavalla heille, joille oli raskaudestakin kertonut, etten itse joutunut silloin ilmoittamaan asiasta. Muutaman päivän tapahtumasta julkaisin kuvan nettiin, jossa oltiin sytyttämässä kynttilä pienen muistolle hautausmaalla. Sitä kautta monet saivat asian tietää, eikä tarvinnut vastaanottaa onnitteluita tai raskauteen liittyviä kysymyksiä. :)
Hurjasti jaksamisia sulle sinne<3
Kiitos :)
PoistaToivottavasti saisimme molemmat positiivista kerrottavaa vielä tämän vuoden aikana!