Ihmisillä on erilaisia tapoja reagoida keskenmenoon. Toiset haluavat olla hiljaa, toiset haluavat puhua taukoamatta. Minä päätin kirjoittaa.
Tällä viikolla yksi pieni reilun seitsemän viikon ajanjakso päättyi. Olin tullut raskaaksi toisesta IVF-hoidostani ja toivoin toki, että raskaus kestäisi loppuun saakka. Tuo toive ei kuitenkaan toteutunut, vaan sain keskenmenon juuri ennen elämäni ensimmäistä varhaisultraa.
Keskenmenon jälkeen halusin aloittaa jotakin uutta ja löytää tavan, jolla saisin purettua omaa pahaa oloani ja rohkaistua itseäni positiivisuuteen. Tämä blogi on nyt tuo kanava.
Toivon, että blogin avulla voin edesauttaa sitä, ettei ajatuksissani elämäni jakaudu pelkästään vaiheiseen ennen keskenmenoa ja keskenmenon jälkeen vaan myös vaiheisiin ennen blogia ja sen perustamisen jälkeen.
Ensisijainen tarkoitus blogillani tällä hetkellä on toimia itselleni terapiana. Jos samalla löydän lukijoita, niin olen siitä kovin iloinen. Ehkä opin matkalla itse jotain uutta - ja jos oikein hyvin käy, ehkä joku muukin oppii jotain blogini kautta.
Tällä hetkellä koen blogista alkuinnostusta. Katsotaan kuinka kauan samanlainen innostus kestää.
Hei Pippuri,
VastaaPoistalöysin blogisi vasta nyt. Tarinasi kolahti, koska se on hyvin samankaltainen kuin itselläni. Meillä 1. ICSIn 1. PAS:ista alkanut raskaus meni kesken viikolla 7 noin kuukausi sitten. Itse aloin myös kirjoittaa blogia juuri keskenmenon jälkeen, koska oli pakko saada purkaa ajatuksia jonnekin.
Toivon sinulle kaikkea hyvää! :)
-Alina
Kiitos Alina! Ikävä kuulla, että olet myös joutunyt käymään keskenmenon läpi. Täältä blogimaailmasta löytyy useita saman kokeneita - meitä on monta, joten et joudu käymään suruasi läpi täysin yksin. Itselleni ensimmäinen kuukausi oli vaikein, vähitellen tuska helpottaa. Iso halaus sinulle!
PoistaMoi, täältä löytyy toinen myöhäisherännäinen. Selailtuani blogilistaa lapsettomuutta käsittelevien blogien kohdalta, satuin klikkaamaan blogisi auki ja jo muutaman kirjoituksen perusteella tiesin haluavani seurata tarinaasi.
VastaaPoistaTäällä päässä ruutua on kolmekymppinen mies, jonka lapsettomuustarina vaimon kanssa on kestänyt nyt reilut kaksi vuotta. Aloitin hiljattain itsekin oman blogini kirjoittelun pitkälle samoista tarpeista kuin sinäkin: omien ajatusten läpikäynti ja purkaminen näytölle toiminee jonkinlaisena terapiana ja ulospääsynä heikoimmista hetkistä.
Kovasti tsemppiä täältäkin niin nykyiseen kuin tulevaankin!
Kiva kuulla, että blogini löytää yhä uusia lukijoita. Itse olen myös kokenut blogin terapiavaikutuksen - toivottavasti myös sinulle kirjoittamisesta on apua.
Poista