Keskenmeno tapahtui toissapäivänä, mutta vielä tänäänkin olen maannut kotona tuskissani vatsakipujen vuoksi.
Koskaan aiemmin en ajatellut asiaa tältä kannalta. Kuvittelin, että keskenmenon fyysinen tuska olisi pientä henkisen tuskan rinnalla. Tai että fyysinen kipu menisi nopeasti ohi. Ainakaan minulla asia ei ole niin yksinkertainen, sillä tänään on jo kolmas päivä, kun minulla on ollut keskenmenosta johtuvaa sietämätöntä vatsakipua. Kotoa löytyneet särkylääkkeet (1000mg parasetamolia ja 400mg buranaa) eivät auttaneet kipuun eikä sitä voinut unohtaa hetkeksikään.
Minulla kipu on ollut pitkään kestävää, mutta jaksottaista. Voisin huutaa kivusta kolmen tunnin ajan ja seuraavat kolme tuntia tunnen olevani kunnossa. Onneksi ajan kuluminen auttaa. Toivoisin, että huomenna sekä kivut että vuodot olisivat jo helpottaneet.
Kävin myös lääkärin luona ultrassa. Minulla oli sopivasti varattu etukäteen varhaisultra juuri tälle viikolle. Nyt tuon ultran tarkoitus muuttui varsin ikävällä tavalla. Mieluummin olisin kuunnellut sydänääniä ja iloinnut alkion kehittymisestä.
Ultrassa lääkäri vahvisti meidän jo tietämämme. Alkiota kohdussa ei enää näkynyt. Istukkaa oli jäljellä pieni pala, ja siitä lääkäri kommentoi, että se näytti normaalisti kehittyneeltä. Myös raskausmateriaalia oli paljon jäljellä, vaikka ennen ultraa olin vuotanut jo paljon pois. Kohdun puolesta raskaus näytti edenneen siis hyvin.
Emme saaneet tietää, oliko kyseessä tuulimunaraskaus vai oliko sikiöpussissa myös sikiön alku. Keskenmenon syy jäi arvoitukseksi. Tällä kertaa vain kävi näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti