Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää
Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa
(Apulanta)
Olen saanut totutella pettymykseen muutaman päivän ajan.
Sattuu, tottakai.
En usko, että tämä oli ainoa pettymys lähiaikoina. Meillä on vielä toinen alkio pakastimessa, huonompilaatuinen kuin tuo edellinen kaveri.
Olen alkanut ajatella, että ainoa keino selvitä tästä kaikesta lapsettomuuden tuskasta, on nousta tuskan ja kivun yläpuolelle. Eriyttää ne minusta. On se tuska ja kipu, joka asuu minussa. Ja sitten olen minä. Annan tuskalle tilaa hengittää ja olla. En yritä tukahduttaa tai kieltää sitä. Se on minussa ja ansaitsee elää. Mutta minä olen vahvempi kuin tuo tuska. Minulla on muutakin.
Lapsettomuus, tai lapsen saaminen, on koko elämämme keskipiste. Mies kertoo, kuinka millään ei ole mitään väliä. Ei mitään merkitystä. Kun ei ole lapsia. Tunnen oman tuskani ja tunnen hänen tuskansa. Kuulen, kuinka se hengittää.
Itken.
Mutta olen siltikin vahvempi kuin meidän tuskamme.
<3
VastaaPoistaSain juuri kuulla ystäväni odottavan kolmatta lastaan. Heidän ei pitänyt enää tehdä lapsia. Joillekin se on vain niin helppoa. Löysin sinun blogisi ja tunsin helpotusta siitä, että emme ole ainoa pari, joka ei vain onnistu. Kai tällä kaikella on jokin tarkoitus. Jos joku tietää mikä, niin olisin kiitollinen vastauksesta. Päivä kerrallaan, vai mitä? Ei kai tässä muutakaan voi. Voimia. <3
VastaaPoistaVoi kunpa tällä kaikella tosiaan olisikin jokin tarkoitus. Todennäköisesti ei ole, ellei sitä tarkoitusta kykene itse luomaan. Kasvamaan ja hyödyntämään tätä kaikkea kokemaansa. Kovasti voimme ainakin yrittää! :)
PoistaKiva, että löysit blogini - kyllä meitä muita on läjäpäin samanlaisten ongelmien kanssa :) Voimia sinullekin!