Tänään päätin tehdä jotain edistääkseni jossain tulevaisuudessa häämöttävää tulevaa raskautta. Tähän mennessä olen kokeillut jo monenlaisia lähestymistapoja lapsettomuuden ratkaisemiseksi. Hyödyt ovat osittain hieman kyseenalaisia, sillä lapsia meillä ei ole vielä näkynyt. Minulle on ollut kuitenkin tärkeää se, että saan kokea vieväni asiaa eteenpäin. Nyt on taas uuden kokeilun aika.
Soitin henkilölle, joka hoitaa lapsettomuutta muun muassa lisäravinteiden avulla. Tutkimuksissa lähdetään liikkeelle hivenainemittauksista ja oireiden tulkinnasta. Ajatuksena tässä on se, että tiettyjen hivenaineiden, mineraalien ja vitamiinien puutteet voivat aiheuttaa lapsettomuutta. Ja kun puutostila korjataan, hedelmällisyys paranee ja lopulta korjaantuu myös ongelma.
Varasin ajan reilun viikon päähän. Silloin menen tapaamaan kyseistä asiantuntijaa. En odota ihmeitä - olenhan juossut jo monilla lääkäreillä ja kokeillut myös vaihtoehtohoitoja. Olen kuitenkin utelias. Ehkä olen käyntini jälkeen viisaampi. Ehkä ymmärrän sitten omaa kehoani paremmin.
Tällä hetkellä olen onnellinen siitä, että otin askeleen eteenpäin. Ehkä vain näennäisesti, mutta kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti